Search engine for discovering works of Art, research articles, and books related to Art and Culture
ShareThis
Javascript must be enabled to continue!

Kirkkolain tunnustuspykälä – autonomian airut?

View through CrossRef
Artikkeli tarkastelee kirkkolain tunnustuspykälän oikeudellista merkitystä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon autonomian kannalta. Aihepiiri liittyy kirkon ja valtion suhteisiin sekä uskonnonvapauden ja kirkon sisäisen päätösvallan rajoihin. Artikkelissa selvitetään, mikä merkitys kirkolle on sillä, säädetäänkö tunnustuspykälä kirkkolaissa vai kirkkojärjestyksessä. Tutkimusmenetelmä on teoreettinen lainoppi, ja analyysissa yhdistyvät kirkko-oikeudellinen ja valtiosääntöoikeudellinen näkökulma. Tutkimusaineistona käytetään perustuslakivaliokunnan lausuntoja, hallituksen ja kirkkohallituksen esityksiä, kirkolliskokouksen valiokuntien mietintöjä sekä oikeustapauksia. Valtion asiana ei ole päättää kirkon tunnustuksesta, koska tunnustuksesta päättäminen on uskonnonvapauden ydinaluetta. Siksi tunnustuksesta säätäminen kirkkolaissa vaarantaa kirkon autonomian ja samalla valtion uskontoneutraliteetin. Kirkon autonomian turvaamiseksi tunnustuspykälä tulisi sijoittaa kirkkojärjestykseen. Oikeuskäytäntö on osoittanut, että kirkkolain tunnustuspykälä ei näyttele merkittävää osaa oikeudellisessa ratkaisutoiminnassa, vaan tuomioistuimet perustavat näkemyksensä kirkon opista kirkon esittämiin selvityksiin.
Teologinen Julkaisuseura ry
Title: Kirkkolain tunnustuspykälä – autonomian airut?
Description:
Artikkeli tarkastelee kirkkolain tunnustuspykälän oikeudellista merkitystä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon autonomian kannalta.
Aihepiiri liittyy kirkon ja valtion suhteisiin sekä uskonnonvapauden ja kirkon sisäisen päätösvallan rajoihin.
Artikkelissa selvitetään, mikä merkitys kirkolle on sillä, säädetäänkö tunnustuspykälä kirkkolaissa vai kirkkojärjestyksessä.
Tutkimusmenetelmä on teoreettinen lainoppi, ja analyysissa yhdistyvät kirkko-oikeudellinen ja valtiosääntöoikeudellinen näkökulma.
Tutkimusaineistona käytetään perustuslakivaliokunnan lausuntoja, hallituksen ja kirkkohallituksen esityksiä, kirkolliskokouksen valiokuntien mietintöjä sekä oikeustapauksia.
Valtion asiana ei ole päättää kirkon tunnustuksesta, koska tunnustuksesta päättäminen on uskonnonvapauden ydinaluetta.
Siksi tunnustuksesta säätäminen kirkkolaissa vaarantaa kirkon autonomian ja samalla valtion uskontoneutraliteetin.
Kirkon autonomian turvaamiseksi tunnustuspykälä tulisi sijoittaa kirkkojärjestykseen.
Oikeuskäytäntö on osoittanut, että kirkkolain tunnustuspykälä ei näyttele merkittävää osaa oikeudellisessa ratkaisutoiminnassa, vaan tuomioistuimet perustavat näkemyksensä kirkon opista kirkon esittämiin selvityksiin.

Related Results

Isänmaan toivot nousevan Suomen asialla
Isänmaan toivot nousevan Suomen asialla
Arvio teoksesta: Ulla Piela: Toiveiden maa. Ylioppilaiden matkakertomuksia autonomian ajalta. Tietolipas 282, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2023. 351 s. ISBN 978-951-858-622-0....
Autonomian auvo ja kiro
Autonomian auvo ja kiro
Julkisessa keskustelussa on kannettu huolta yläkoulun ja lukion oppilaiden ja opiskelijoiden kyvystä suoriutua opinnoissa, joissa heille annetaan runsaasti vapautta suunnitella ja ...
Nuoret ja elävä toimijuuden tunto elämänkulun käännekohdissa
Nuoret ja elävä toimijuuden tunto elämänkulun käännekohdissa
Artikkelissa tutkin 14-20-vuotiaiden nuorten elämänkulun käännekohtia toimijuuden tunnon näkökulmasta. Toimijuuden tunnolla viitataan nuoren kokemukseen mahdollisuudesta tehdä vali...
Pentti Virrankoski 1929–2023
Pentti Virrankoski 1929–2023
Suomen historian professori Pentti Virrankoski kertoo vuonna 1963 ilmestyneen väitöskirjansa Myyntiä varten harjoitettu kotiteollisuus Suomessa autonomian ajan alkupuolella esipuh...
Autonomian aikaa koskevaa kirkkohistorian tutkimusta
Autonomian aikaa koskevaa kirkkohistorian tutkimusta
Arvosteltu teos: Keisarillisen Suomen senaatin kirkkopolitiikka 1809-1824 / Tapani Vuorela. Helsinki, 1976. Kirkon ja keisarin sensuuri. Uskonnollisen kirjallisuuden valvonta Suome...

Back to Top