Javascript must be enabled to continue!
Autonomian auvo ja kiro
View through CrossRef
Julkisessa keskustelussa on kannettu huolta yläkoulun ja lukion oppilaiden ja opiskelijoiden kyvystä suoriutua opinnoissa, joissa heille annetaan runsaasti vapautta suunnitella ja toteuttaa itse omaa oppimistaan. Eri-ikäiset oppijat kuitenkin hyötyvät vapaudesta, kunhan opettaja ohjaa sopivassa määrin oppimisprosessia. Tutkiva oppiminen tarjoaa oppijalle mahdollisuuden kokea jokaiselle ihmiselle tärkeitä asioita, kuten autonomiaa eli itsekseen pärjäämistä sekä kompetenssia eli pätevyyden tunnetta. Lisäksi tutkiva oppiminen voidaan toteuttaa yhdessä oppien, jolloin oppijat kokevat kullekin meistä tärkeää aitoa yhteyttä ja vuorovaikutusta muihin ihmisiin.
Väitöstutkimus osoittaa, että tutkiva oppiminen mahdollisti paremmat tiedolliset oppimistulokset kuin perinteisempi opettajakeskeinen opetusmalli. Yläkoululaisilla myös motivaatiotaso nousi. Lisäksi kävi ilmi, että molempien ikäryhmän oppijat pystyivät omaksumaan tarvittavat itsesäätelyn taidot kyseisen opintojakson aikana, olivatpa heidän oppimisen itsesäätelytaitonsa alussa hyvät tai huonot.
Title: Autonomian auvo ja kiro
Description:
Julkisessa keskustelussa on kannettu huolta yläkoulun ja lukion oppilaiden ja opiskelijoiden kyvystä suoriutua opinnoissa, joissa heille annetaan runsaasti vapautta suunnitella ja toteuttaa itse omaa oppimistaan.
Eri-ikäiset oppijat kuitenkin hyötyvät vapaudesta, kunhan opettaja ohjaa sopivassa määrin oppimisprosessia.
Tutkiva oppiminen tarjoaa oppijalle mahdollisuuden kokea jokaiselle ihmiselle tärkeitä asioita, kuten autonomiaa eli itsekseen pärjäämistä sekä kompetenssia eli pätevyyden tunnetta.
Lisäksi tutkiva oppiminen voidaan toteuttaa yhdessä oppien, jolloin oppijat kokevat kullekin meistä tärkeää aitoa yhteyttä ja vuorovaikutusta muihin ihmisiin.
Väitöstutkimus osoittaa, että tutkiva oppiminen mahdollisti paremmat tiedolliset oppimistulokset kuin perinteisempi opettajakeskeinen opetusmalli.
Yläkoululaisilla myös motivaatiotaso nousi.
Lisäksi kävi ilmi, että molempien ikäryhmän oppijat pystyivät omaksumaan tarvittavat itsesäätelyn taidot kyseisen opintojakson aikana, olivatpa heidän oppimisen itsesäätelytaitonsa alussa hyvät tai huonot.
Related Results
Kirkkolain tunnustuspykälä – autonomian airut?
Kirkkolain tunnustuspykälä – autonomian airut?
Artikkeli tarkastelee kirkkolain tunnustuspykälän oikeudellista merkitystä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon autonomian kannalta. Aihepiiri liittyy kirkon ja valtion suhteisiin ...
voz de Galicia: Ana Kiro, recepción e identidad nacional
voz de Galicia: Ana Kiro, recepción e identidad nacional
Cuando la obra artística de una figura se identifica con una identidad nacional determinada, esta se convierte habitualmente en objeto de disputa y da lugar a lecturas en conflicto...
BAÇO KİRO’NUN SEYAHATİ 1874 Tarihli Kiril Harfli Türkçe Eser (İnceleme-Dizin-Tıpkıbasım)
BAÇO KİRO’NUN SEYAHATİ 1874 Tarihli Kiril Harfli Türkçe Eser (İnceleme-Dizin-Tıpkıbasım)
Bu kitap, Bulgar yazar Baço Kiro’nun 1874 yılında Rusçuk’ta Kiril harfleriyle kaleme aldığı İkinci Seyahat adlı metni bilimsel bir incelemeyle günümüz araştırmacılarına sunmaktadır...
Akatemian tutkijantoimet ja "aluepolitiikka" – Dosentti Auvo Kostiaiselle
Akatemian tutkijantoimet ja "aluepolitiikka" – Dosentti Auvo Kostiaiselle
Vastine Auvo Kostiaisen kirjoitukseen Suomen akatemian aluepolitiikka ja historian tutkimus, HAiK 2/1984....
Isänmaan toivot nousevan Suomen asialla
Isänmaan toivot nousevan Suomen asialla
Arvio teoksesta: Ulla Piela: Toiveiden maa. Ylioppilaiden matkakertomuksia autonomian ajalta. Tietolipas 282, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2023. 351 s. ISBN 978-951-858-622-0....
Nuoret ja elävä toimijuuden tunto elämänkulun käännekohdissa
Nuoret ja elävä toimijuuden tunto elämänkulun käännekohdissa
Artikkelissa tutkin 14-20-vuotiaiden nuorten elämänkulun käännekohtia toimijuuden tunnon näkökulmasta. Toimijuuden tunnolla viitataan nuoren kokemukseen mahdollisuudesta tehdä vali...
Pentti Virrankoski 1929–2023
Pentti Virrankoski 1929–2023
Suomen historian professori Pentti Virrankoski kertoo vuonna 1963 ilmestyneen väitöskirjansa Myyntiä varten harjoitettu kotiteollisuus Suomessa autonomian ajan alkupuolella esipuh...
Autonomian aikaa koskevaa kirkkohistorian tutkimusta
Autonomian aikaa koskevaa kirkkohistorian tutkimusta
Arvosteltu teos: Keisarillisen Suomen senaatin kirkkopolitiikka 1809-1824 / Tapani Vuorela. Helsinki, 1976. Kirkon ja keisarin sensuuri. Uskonnollisen kirjallisuuden valvonta Suome...

