Search engine for discovering works of Art, research articles, and books related to Art and Culture
ShareThis
Javascript must be enabled to continue!

Neovius-Nevanlinna – erään suvun kronikka

View through CrossRef
Varhaisimmat Neovius-Nevanlinna -suvun jäsenet olivat maanviljelijöitä Hämeen Rengossa 1600-luvulla. Eräät heistä lähtivät Turun Katedraalikouluun pappisoppiin isovihan jälkeen 1700-luvulla. Ensimmäinen Neovius oli kappalainen Tomas Neovius (1710–1780). Kaikkiaan Neoviuksia oli papin viroissa neljässä sukupolvessa.Vuonna 1819 perustetusta Haminan Kadettikoulusta tuli seuraavien Neoviuksien opinahjo usean sukupolven aikana. Kadettikoulu oli yleissivistävä ja Suomen autonomian ajan edistyksellisimpiä oppilaitoksia. 1830-luvulta lähtien yli 20 Neoviusta kävi Kadettikoulun, mutta vain muutama heistä jäi sotilastehtäviin. Kadettikoulun johtajana toimi kenraali Frithiof Neovius (1830–1895). Hänen tyttärensä Dagmar Neovius (1867–1939) valittiin vuonna 1907 maamme uusimuotoisen eduskunnan naiskansaneduslajien joukkoon.Suvun varhaisimmat matemaatikot olivat kaksoisveljet Wilhelm E. (1823–1872) ja Edvard E. Neovius (1823–1888). Jälkimmäisen poika Edvard R. Neovius (1851–1917) oli ensimmäinen sukulinjan seitsemästä matematiikan professorista. Heistä kansainvälisesti tunnetuin oli akateemikko Rolf Nevanlinna (1895–1980). Hänen veljensä Frithiof (1894–1977) oli maamme vakuutusalan johtavia vaikuttajia ja matematiikan professori 1946–1962. Useat suvun naiset ovat toimineet matematiikan opettajina kouluissa.Sukunimi Neovius suomennettiin Nevanlinnaksi maamme suuren nimenvaihtoaallon aikana vuonna 1906.Suvun muita edustajia olivat senaattori ja eduskunnan puhemies professori Ernst Nevanlinna (1873–1932) ja Korkeimman oikeuden presidentti Nils H. Neovius (1877–1960). Lääketieteellisen genetiikan alalla professori Harri Nevanlinna (1922–1994) saavutti arvostetun aseman alan tutkijana ja Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun johtajana.
Title: Neovius-Nevanlinna – erään suvun kronikka
Description:
Varhaisimmat Neovius-Nevanlinna -suvun jäsenet olivat maanviljelijöitä Hämeen Rengossa 1600-luvulla.
Eräät heistä lähtivät Turun Katedraalikouluun pappisoppiin isovihan jälkeen 1700-luvulla.
Ensimmäinen Neovius oli kappalainen Tomas Neovius (1710–1780).
Kaikkiaan Neoviuksia oli papin viroissa neljässä sukupolvessa.
Vuonna 1819 perustetusta Haminan Kadettikoulusta tuli seuraavien Neoviuksien opinahjo usean sukupolven aikana.
Kadettikoulu oli yleissivistävä ja Suomen autonomian ajan edistyksellisimpiä oppilaitoksia.
1830-luvulta lähtien yli 20 Neoviusta kävi Kadettikoulun, mutta vain muutama heistä jäi sotilastehtäviin.
Kadettikoulun johtajana toimi kenraali Frithiof Neovius (1830–1895).
Hänen tyttärensä Dagmar Neovius (1867–1939) valittiin vuonna 1907 maamme uusimuotoisen eduskunnan naiskansaneduslajien joukkoon.
Suvun varhaisimmat matemaatikot olivat kaksoisveljet Wilhelm E.
(1823–1872) ja Edvard E.
Neovius (1823–1888).
Jälkimmäisen poika Edvard R.
Neovius (1851–1917) oli ensimmäinen sukulinjan seitsemästä matematiikan professorista.
Heistä kansainvälisesti tunnetuin oli akateemikko Rolf Nevanlinna (1895–1980).
Hänen veljensä Frithiof (1894–1977) oli maamme vakuutusalan johtavia vaikuttajia ja matematiikan professori 1946–1962.
Useat suvun naiset ovat toimineet matematiikan opettajina kouluissa.
Sukunimi Neovius suomennettiin Nevanlinnaksi maamme suuren nimenvaihtoaallon aikana vuonna 1906.
Suvun muita edustajia olivat senaattori ja eduskunnan puhemies professori Ernst Nevanlinna (1873–1932) ja Korkeimman oikeuden presidentti Nils H.
Neovius (1877–1960).
Lääketieteellisen genetiikan alalla professori Harri Nevanlinna (1922–1994) saavutti arvostetun aseman alan tutkijana ja Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun johtajana.

Related Results

Edvard E. Neovius's Star Map and Message to the Martians
Edvard E. Neovius's Star Map and Message to the Martians
Over time, the original mythological meanings behind the constellation names have faded from common knowledge. In 1882, Edvard Engelbert Neovius, a Finnish mathematics and topogr...
Petsamon magneettinen observatorio polaarivuonna 1932-1933: Varhaisia meteorologisia kokeita suomalaisella radioluotaimella
Petsamon magneettinen observatorio polaarivuonna 1932-1933: Varhaisia meteorologisia kokeita suomalaisella radioluotaimella
Tämä tutkimus käsittelee kansainvälisen polaarivuoden 1932–1933 aikana toimineen Petsamon magneettisen observatorion havaintotuloksia. Mukana on lyhyt katsaus polaarivuoden aikana ...
On rank variation of block matrices generated by Nevanlinna matrix functions
On rank variation of block matrices generated by Nevanlinna matrix functions
AbstractWithin the framework of the multiple Nevanlinna–Pick matrix interpolation and its related matrix moment problem, we study the rank of block moment matrices of various kinds...
Random interpolation and related properties in spaces of holomorphic functions
Random interpolation and related properties in spaces of holomorphic functions
Interpolation aléatoire et propriétés associées dans les espaces de fonctions holomorphes Cette thèse explore l’interaction entre l’analyse complexe et la théorie d...
Weighted interpolation over W*-algebras
Weighted interpolation over W*-algebras
<p>An operator-theoretic formulation of the interpolation problem posed by Nevanlinna and Pick in the early twentieth century asks for conditions under which there exists a m...
Sosiaalinen albumi
Sosiaalinen albumi
Todellisuus saa muotonsa ajan, yksilön ja rakenteiden leikkauspisteessä. Sukupolvitutkimuksessa ollaan oltu erityisen kiinnostuneita yhteiskunnallisten murrosten tuottamista horiso...
Kahdesti haudattu majuri Toll: Siunaamattoman maan hautakappeli esimerkkinä hautaustavan murrosajoista
Kahdesti haudattu majuri Toll: Siunaamattoman maan hautakappeli esimerkkinä hautaustavan murrosajoista
Artikkeli käsittelee Vihdissä Kourlan kartanon mailla sijaitsevaa Toll-suvun hautakappelia. Kappelin rakennutti leski Catharina Charlotta Swedenmarck miehellensä majuri Carl Fredri...

Back to Top