Trauman kerronnalliset keinot Hilkka Ravilon romaanissa Mesimarjani, pulmuni, pääskyni

Tässä artikkelissa tarkastelen traumateorian kehyksessä, miten Hilkka Ravilon romaanissa Mesimarjani, pulmuni, pääskyni (1997) kuvataan seksuaalista ja rakenteellista traumaa negaation, fokalisaation ja vapaan epäsuoran esityksen avulla. Haluan myös nostaa keskusteluun Ravilon unohdetun romaanin ja osoittaa sen merkityksen suomalaisessa traumafiktiossa. Romaanin runsas negaatioiden käyttö alleviivaa trauman tuhoisia vaikutuksia ja tematisoi trauman poissaoloon perustuvaa luonnetta. Fokalisaation avulla romaani käsittelee traumaa epäsuorasti ja ohjaa huomiota trauman kokemisesta sen vaikutuksiin. Yhdessä nämä keinot tuottavat romaaniin kaksoisviestinnän logiikan. Seksuaalisen väkivallan traumaa kuvataan uhrin läheisen vääristyneessä kertomuksessa, jonka alta negaatiot ohjaavat lukemaan uhrin todellista traumakertomusta. Seksuaalisen trauman lisäksi romaani kuvaa rakenteellista traumaa. Äänen lähdettä häivyttävänä keinona vapaa epäsuora esitys peilaa rakenteellisen trauman prosesseja sekä suuntaa huomion yksilöstä yhteisöön. Kantanäyn käsite syventää rakenteellisen trauman kuvausta kohti yhteiskunnallisempaa tulkintaa. Mesimarja sivuaa empatian ja tulkinnan kaltaisten kerronnallisten taitojen roolia trauman työstämisessä. Kerronnallinen lääketiede korostaa näiden taitojen merkitystä lääkärin työssä erityisesti potilaskohtaamisissa. Poliisin työssä ja koulutuksessa on kohdattu haasteita uudistuneen seksuaalirikoslainsäädännön myötä. Jatkotutkimuksena ehdotankin kerronnallisen lääketieteen ajatusten soveltamista poliisien työhön sekä sen tarkastelua, millaisia mahdollisuuksia traumafiktio voisi tarjota trauman ymmärryksen lisäämiseen ja kerronnallisten taitojen vahvistamiseen.