”But my own story was fading”

Tässä artikkelissa analysoidaan romaanin ja kertomusten rakentumisen kysymyksiä rinnakkain mustaan naissubjektiuteen liittyvien ongelmanasettelujen kanssa Zadie Smithin uusimmassa romaanissa Swing Time (2016). Romaani kuvaa moniulotteisesti todellisuutta ja subjektiutta määrittelemään pyrkivien kertomusten moneutta ja hajanaisuutta. Puntaroidessaan mustan naissubjektiuden konstruoinnin mahdollisuuksia romaanissa pohditaan samalla metanarratiivisesti kertomusten merkitystä postmodernismin/postmoderniteetin jälkeisessä kirjallisuudessa ja ajassa. Tarkastelu rakentuu neljän kertomuksia ja metanarratiivisuutta koskevan havainnon ympärille. Tutkin kertomusten poissaolon uhkaa, kertomusten ongelmallista moneutta, kertomusten mahdollisuuksia sekä lopuksi kertomusten ”esteettis-eettisiä” (vrt. Vermeulen & van den Akker 2010, 2015) ulottuvuuksia. Näitä kertomusten eri puolia analysoimalla havainnollistuu, miten Swing Time esittää mustan naissubjektiuden rakentumisen kertomusten, ja erityisesti romaanin, rakentumiseen kytkeytyvänä ja rinnastuvana ilmiönä. Smithin romaani näyttäisi nostavan esiin uudenlaisen metamodernistisen ja itsetietoisen rekonstruktion paradigman. Se ehdottaa siirtymistä postmodernismin hajonneista pienistä kertomuksista – niin subjektiutta kuin romaanimuotoa koskevista – kohti kertomusten tarpeen (ks. esim. Meretoja 2014; Malmio 2019) tunnustavaa politiikkaa ja poetiikkaa.