Javascript must be enabled to continue!
16. Kuntakonsernin kokonaisedun edistäminen kuntayhtiöissä konserniohjeen avulla
View through CrossRef
Kuntaomisteisten osakeyhtiöiden määrä on 2000-luvulla kasvanut selvästi, mikä edellyttää myös omistajaohjaukseen panostamista. Kunnilla on osakeyhtiölainsäädännön puitteissa tarvittaessa mahdollisuus ohjata omistamiensa yhtiöiden toimintaa kattavasti. Tyypillisiä omistajaohjauskeinoja ovat yhtiöjärjestys, henkilövalinnat ja konserniohje. Konserniohjeen määräyksillä pyritään siihen, että kuntayhtiöiden toiminnassa otetaan huomioon kuntakonsernin kokonaisetu, joka voi olla ristiriidassa osakeyhtiön edun kanssa. Artikkelissa selvitetään, miten kuntakonsernin kokonaisedun edistämisen ja kuntayhtiön edun edistämisen mahdollinen ristiriita tulee ratkaista. Artikkelia varten on laadittu analyysi 25 suurimman kaupungin konserniohjeiden sisällöistä koskien kuntakonsernin kokonaisedun edistämistä. Tutkimustulosten mukaan konserniohjeet ovat konsernin kokonaisedun edistämisen osalta varsin yleisluontoisia. Konserniohjeissa ei ole tunnistettu kaikkia osakeyhtiölainsäädännön tarjoamia päätöksentekomahdollisuuksia kokonaan omistettujen kuntayhtiöiden osalta.
Title: 16. Kuntakonsernin kokonaisedun edistäminen kuntayhtiöissä konserniohjeen avulla
Description:
Kuntaomisteisten osakeyhtiöiden määrä on 2000-luvulla kasvanut selvästi, mikä edellyttää myös omistajaohjaukseen panostamista.
Kunnilla on osakeyhtiölainsäädännön puitteissa tarvittaessa mahdollisuus ohjata omistamiensa yhtiöiden toimintaa kattavasti.
Tyypillisiä omistajaohjauskeinoja ovat yhtiöjärjestys, henkilövalinnat ja konserniohje.
Konserniohjeen määräyksillä pyritään siihen, että kuntayhtiöiden toiminnassa otetaan huomioon kuntakonsernin kokonaisetu, joka voi olla ristiriidassa osakeyhtiön edun kanssa.
Artikkelissa selvitetään, miten kuntakonsernin kokonaisedun edistämisen ja kuntayhtiön edun edistämisen mahdollinen ristiriita tulee ratkaista.
Artikkelia varten on laadittu analyysi 25 suurimman kaupungin konserniohjeiden sisällöistä koskien kuntakonsernin kokonaisedun edistämistä.
Tutkimustulosten mukaan konserniohjeet ovat konsernin kokonaisedun edistämisen osalta varsin yleisluontoisia.
Konserniohjeissa ei ole tunnistettu kaikkia osakeyhtiölainsäädännön tarjoamia päätöksentekomahdollisuuksia kokonaan omistettujen kuntayhtiöiden osalta.
Related Results
Parempi minä? Digitaalinen kaksoisolento Anna-Kaari Hakkaraisen romaanissa Kristallipalatsi
Parempi minä? Digitaalinen kaksoisolento Anna-Kaari Hakkaraisen romaanissa Kristallipalatsi
Artikkelissa tarkastellaan kaksoisolentomotiivin varaan rakentuvaa Anna-Kaari Hakkaraisen (2016) suomalaista intermediaalista nykyromaania Kristallipalatsi. Motiivi ymmärretään art...
Uutta tutkimustietoa avomaavihanneksia vioittavista taudeista
Uutta tutkimustietoa avomaavihanneksia vioittavista taudeista
Viime vuosina bakteeritaudit ovat lisääntyneet Etelä-Savon vihannesviljelmillä ongelmallisten sääolosuhteiden vaikutuksesta. Jäävuorisalaatilla on havaittu enenevässä määrin baktee...
Sianlihan laatuominaisuuksien genominen analyysi SNP-markkereiden avulla
Sianlihan laatuominaisuuksien genominen analyysi SNP-markkereiden avulla
Sianlihan laadulla on tärkeä merkitys teollisten lihatuotteiden eri prosessointivaiheissa ja kuluttajien käyttäessä tuorelihaa ruuan valmistukseen. Sianlihasta valmistetun ruuan tu...
What’s the name of the game?
What’s the name of the game?
Historian opetuksen yhteydessä on viimeisten kahden vuosikymmenen aikana puhuttu erityisesti opetuksen suuntaamisesta sisältöjen opettamisesta historian taitojen ja demokraattisena...
CORE-OM -mittarin suomalainen validointitutkimus yleisväestössä
CORE-OM -mittarin suomalainen validointitutkimus yleisväestössä
Tutkimus on osa CORE-hanketta, jonka tavoitteena on normittaa CORE-OM-mittaria (Clinical Outcomes in Routine Evaluation – Outcome Measure) suomalaiseen toimintaympäristöön. CORE-OM...
Kanavointi ja jakautunut yrittäjyys – henkisyyden ja yrittäjyyden yhdistämisen rajat ja mahdollisuudet
Kanavointi ja jakautunut yrittäjyys – henkisyyden ja yrittäjyyden yhdistämisen rajat ja mahdollisuudet
Tarkastelen artikkelissa etnografisen aineiston avulla kanavointia tekevien henkilöiden yrittäjyyttä Suomessa. Kanavoinnilla tarkoitetaan tiedon välittämistä toisilta olemisen taaj...
Empaattinen reflektivismi Hannele Huovin nuortenromaaneissa
Empaattinen reflektivismi Hannele Huovin nuortenromaaneissa
Nuortenromaanien ydintä on identiteetin etsintä ja aikuisuuteen astuminen. Hannele Huovi rakentaa teoksiinsa reflektoivia peilejä ja pintoja, jotka auttavat henkilöhahmoja pohtimaa...
Ortotrooppinen lineaarikimmoinen materiaalimalli
Ortotrooppinen lineaarikimmoinen materiaalimalli
Artikkelissa johdetaan lineaarisesti kimmoisan ortotrooppisen materiaalimallin konstitutiivinen yhtälö invarianttiteorian avulla koordinaatistoriippumattomassa muodossa. Ortotroopp...

