Mä lehden luin

Teos tarkastelee sanomalehteä ja sen murrosta lukijan näkökulmasta. Se selvittää yleisötutkimuksen keinoin, kuinka kahden eri maakuntalehden lukijat muodostavat suhteen oman alueensa lehteen ja käyttävät sitä sen kolmella eri alustalla: paperilehtenä, digitaalisena näköislehtenä ja verkkolehtenä. Haastatteluissa hyödynnetään obsläs-menetelmää, jossa tutkija käy yhdessä lukijan kanssa läpi päivän lehteä selvittääkseen, mitä tämä on siitä lukenut. Analyysissä paneudutaan erityisesti lukemisen materiaaliseen puoleen, eli siihen, miltä lukeminen tuntuu ja millaisiin tilanteisiin sanomalehden eri olomuodot arjessa kytkeytyvät. Tutkimuksen perusteella yleisön suhde sanomalehden kolmeen eri arkkitehtuuriin on usein tilannekohtaista, eikä käyttöliittymän valinta välttämättä liity lukijan ikään eikä sosiodemografiseen taustaan. Lukijalle lehden eri olomuodot pikemminkin täydentävät kuin korvaavat toisiaan. Lukijat esimerkiksi jättivät joitain juttuja lukematta verkosta säästääkseen niitä seuraavan päivän paperilehden lukuhetkeen. Tämä viittaa siihen, ettei yleisöanalytiikka tavoita sanomalehden lukemisen kaikkia ulottuvuuksia. Kirja tuo esiin, kuinka eri tavoin journalismin tekijät ja sen yleisöt tarkastelevat sanomalehteä. Mediataloille sanomalehden tulevaisuus on ennen muuta taloudellinen kysymys: miten lehteä voitaisiin tehdä kannattavasti ja mistä sille saataisiin uusia tilaajia? Tämän selvittämiseksi mediatalot seuraavat yleisön käyttäytymistä verkossa yleisöanalytiikan algoritmisten työkalujen avulla. Vaikka lehtitilauksen hinta ja lehden saatavuus ovat tärkeitä myös lukijoille, sanomalehden merkitys ei ole heille rahalla mitattavissa eikä yleisöanalytiikan tavoitettavissa.