Javascript must be enabled to continue!
Musiikki, ääni, tiede, tutkimus, painoalat ja lähtökohdat – miksi näitä pitää taas pohtia ja määritellä?
View through CrossRef
Sibelius Akatemian Trion päätoimittaja Laura Wahlfors (entinen Musiikin päätoimittaja) kuvaili toimittamansa lehden muodonmuutosta ja uuden aikakauden alkua viime vuoden joulukuun numeron pääkirjoituksessa (Wahlfors 2023). Wahlforsin tekstissä huomiota herätti kuvaus siitä, kuinka aiemmin taidemusiikkiin keskittynyt julkaisu on nyt avaamassa oviaan kaikkien musiikkityylien ja musiikintutkimuksen lähestymistapojen julkaisukanavaksi. Moniarvoisuus ja näkökulmien rikkaus on itseisarvo. Musiikki toivottaa Trion näkökulmien laajennuksen erittäin tervetulleeksi. Trion avaus sai myös Musiikin päätoimituksen pohtimaan lehtemme linjaa sekä niitä mielikuvia, joita lukijoilla ja kirjoittajilla Musiikista on. Viimeaikaiset keskustelut tieteenalan painoalavalinnoista, valtakunnallisesta pääsykoeuudistuksesta sekä vastikään käynnissä ollut Musiikin päätoimittajahaku nostattivat esiin mielenkiintoisia havaintoja lehden fokuksesta ja mielikuvista sekä roolista, joka Musiikilla kotimaisena tiedejulkaisuna voisi olla.
Title: Musiikki, ääni, tiede, tutkimus, painoalat ja lähtökohdat – miksi näitä pitää taas pohtia ja määritellä?
Description:
Sibelius Akatemian Trion päätoimittaja Laura Wahlfors (entinen Musiikin päätoimittaja) kuvaili toimittamansa lehden muodonmuutosta ja uuden aikakauden alkua viime vuoden joulukuun numeron pääkirjoituksessa (Wahlfors 2023).
Wahlforsin tekstissä huomiota herätti kuvaus siitä, kuinka aiemmin taidemusiikkiin keskittynyt julkaisu on nyt avaamassa oviaan kaikkien musiikkityylien ja musiikintutkimuksen lähestymistapojen julkaisukanavaksi.
Moniarvoisuus ja näkökulmien rikkaus on itseisarvo.
Musiikki toivottaa Trion näkökulmien laajennuksen erittäin tervetulleeksi.
Trion avaus sai myös Musiikin päätoimituksen pohtimaan lehtemme linjaa sekä niitä mielikuvia, joita lukijoilla ja kirjoittajilla Musiikista on.
Viimeaikaiset keskustelut tieteenalan painoalavalinnoista, valtakunnallisesta pääsykoeuudistuksesta sekä vastikään käynnissä ollut Musiikin päätoimittajahaku nostattivat esiin mielenkiintoisia havaintoja lehden fokuksesta ja mielikuvista sekä roolista, joka Musiikilla kotimaisena tiedejulkaisuna voisi olla.
Related Results
Pengaruh Pelvic Floor Muscle Training terhadap Pengembalian Fungsi Miksi dan Defekasi pada Ibu Postpartum Spontan
Pengaruh Pelvic Floor Muscle Training terhadap Pengembalian Fungsi Miksi dan Defekasi pada Ibu Postpartum Spontan
AbstrakPersalinan membawa dampak terhadap fungsi miksi dan defekasi pada ibu postpartum. Stimulasi dini yang dapat dilakukan guna memulihkan fungsi miksi dan defekasi, antara lain ...
The point-of-care D-dimer test provides a fast and accurate differential diagnosis of Stanford Type A aortic syndrome and ST-elevated myocardial infarction in emergencies
The point-of-care D-dimer test provides a fast and accurate differential diagnosis of Stanford Type A aortic syndrome and ST-elevated myocardial infarction in emergencies
Abstract
Background: The research of the sensitivity and specificity point-of-care testing (POCT) of D-dimer as a diagnostic protocol for differential diagnosis of TAAS (he...
Global analysis of trimeric autotransporters reveals phylogenetically restricted secretion mechanism adaptations
Global analysis of trimeric autotransporters reveals phylogenetically restricted secretion mechanism adaptations
Autotransporters are important diderm bacterial cell-surface proteins and are virulence factors enabling surface attachment and adhesion to other bacteria. These proteins are compo...
TUNGAU DEBU RUMAH DI KELURAHAN TAAS KECAMATAN TIKALA KOTA MANADO
TUNGAU DEBU RUMAH DI KELURAHAN TAAS KECAMATAN TIKALA KOTA MANADO
Abstract: House dust mite (HDM) is one of the insects found in the dust. Various studies of allergy to house dust around the world shows that the HDM has an important role in trig...
Musiikki, ääni ja hyvinvointi -symposium
Musiikki, ääni ja hyvinvointi -symposium
Musiikki, ääni ja hyvinvointi -symposium on eri tieteenalojen tutkijoiden sekä taiteen ja hyvinvointialan toimijoiden kohtaamispaikka, joka järjestettiin ensimmäisen kerran Joensuu...
Naita, Maria (1968--)
Naita, Maria (1968--)
Known for her prolific and consistent career, Maria Naita has distinguished herself as not only a major player in Uganda’s sculpture scene, but also as a supporter of budding artis...
Arvio kirjasta ”Naiset, musiikki, tutkimus – ennen ja nyt”
Arvio kirjasta ”Naiset, musiikki, tutkimus – ennen ja nyt”
Naiset, musiikki, tutkimus – ennen ja nyt -artikkelikokoelma nostaa esille musiikin ja sukupuolen tematiikkaa ja ongelmallisuutta sekä länsimaisen taidemusiikin historiassa että ny...
Indirect and direct effects of salinity on the quantity and quality of total amino acids in Ulva ohnoi (Chlorophyta)
Indirect and direct effects of salinity on the quantity and quality of total amino acids in Ulva ohnoi (Chlorophyta)
Salinity can affect the quantity and quality of total amino acids (TAAs) in seaweeds indirectly by altering growth rates and thereby diluting or concentrating the amino acid conten...

