Kotini joki – Betoniin piirtyvä hiljainen vastarinta ja vastarinnan performatiiviset ulottuvuudet

Tutkimusekspositioni keskiössä ovat pohjoisen jokialueilla toimivan aktivistiryhmän voimalaitoksen betonisiin ja alumiinisiin seiniin vuosina 2019–2020 maalamat, joen valjastamista kritikoivat kirjoitukset ja kuvat sekä erityisesti niiden poistamiseen liittyvä prosessi. Maalausten – erityisesti niiden jättämien tahrojen ja poistojälkien – pohjalta rakentamissani valokuva- ja videoteoksissa vuorottelevat melu ja merkityksistä tiheä hiljaisuus. Voimalaitosmiljööseen tehdyt maalaukset kehottavat ja vaativat, kamppailevat alisteisten tai marginaaliin jäävien ryhmien, luonnonsuojelijoiden ja kala-aktivistien rinnalla pohjoisen jokien käyttötarkoituksista ja luontoarvoista. Maalausten signaali asettuu poikkiteloin hallitsevien sääntöjen, energiayhtiöiden intressien ja yhteiskunnallisten järjestysten kanssa. Myös valokuva- ja videoteokseni kantavat mukanaan kamppailuja – ironisia kannanottoja ja merkitseviä muotoja siitä materiaalisesta semiosiksesta, jossa kuvat ja kirjoitukset muokkaantuvat kerroksiksi, pinnoiksi, umpeen maalatuiksi ja poispestyiksi, hauraiksi ja huokoisiksi vastarinnan signaaleiksi. Valokuvateokseni (Virtaavaa 2020; Sulava maali 1-8 2020; (Epäonnistunut)) Lohitapetti 2020) ovat merkitsevän muodon näkemistä siinä, missä toinen näkee töhryn, lian tai sotkun. Videoteokseni (Siivouspäivä 1–3, 2020) ovat saaneet inspiraationsa jokiaktivisteille annetusta kehotuksesta siivota jälkensä. Siivoaminen – kuten myös taideaktivismin harjoittelu – on videoteoksissani osa performatiivista prosessia, jossa sitoudun kulttuurisiin toistokäytänteisiin, kuten ”oikein” tekemiseen, mutta jossa jää tilaa myös toistokäytänteiden ironiselle haltuunotolle, leikille ja liioittelulle. Luonnonympäristö, valjastettu joki, on täynnä ristiriitaisia merkityksiä: hiljaisuutta ja melua, ihmisen rakentamaa infrastruktuuria ja ”koskematonta” luontoa. Betoniin maalatut kirjoitukset ja kuvat ovat nekin konfliktisia – huokoisia ja hauraita, metelöiviä, hiljaisia. Hiljainen vastarinta ei kuitenkaan taivu kahtiajakoihin, aivan kuten ympäröivä pohjoinen luontokaan ei näyttäydy vastakohtaisuuksina. Kuten Veli-Pekka Lehtola ja Outi Autti (2019) kirjoittavat, hiljaisen vastarinnan tekojen motiivit vaihtelevat. Paikoin vastarinta jää pimentoon, ja aika ajoin sen signaalit on määrä tulla kuulluiksi ja nähdyiksi.