Javascript must be enabled to continue!
Kohti valveutumista ja ajattelun rajoja kriittisen pedagogiikan keinoilla
View through CrossRef
Katsauksessa pohdimme kriittisen pedagogiikan mahdollisuuksia lisätä opettajaopiskelijoiden kykyä jäsentää yhteiskunnallisten ilmiöiden suhdetta kasvatukseen. Esimerkkinä käytämme Lapset elämänsä valtiaiksi -hanketta, jota Tampereen ammattikorkeakoulun sosionomikoulutuksessa on toteutettu Venäjällä ja Virossa. Siinä sosiokulttuurisen innostamisen avulla, opiskelijoiden oman osallistumisen kautta, pyritään luomaan solidaarisuuteen ja tasa-arvoon kurkottavia yksilöitä. Toiminnan keskeisiä arvoja ovat yhteisöllisyys, osallistuminen, dialogi ja luovuus. Prosessin päämääränä on todellisuuden kriittinen tarkastelu ja siitä kumpuava toiminta. Kriittisen pedagogiikan sovelluksia toteutetaan yliopistokentällä kauttaaltaan suhteellisen vähän. Varsinkin opettajankoulutuksen ja kasvatustieteen kentällä koulun ulkopuolelle suuntautuva yhteiskunnallinen ja kriittinen toiminta on harvinaista. Myös yhteiskunnallista tiedostamista lisäävät lähestymistavat, kuten demokratia- ja osallisuuskasvatus tai kriittisen ajattelun taidot, ovat vähäisessä roolissa niin peruskouluissa kuin opettajankoulutuksessakin. Esittelemme Lapset elämänsä valtiaiksi -hankkeen pitkäaikaisen projektikoordinaattorin kanssa käydyn keskustelun pohjalta hankkeen toimintaa sekä pohdimme taustalla vaikuttavan freireläisen kriittisen pedagogiikan ja sen tavoitteiden pedagogista ja tutkimuksellista antia myös opettajankoulutukselle. Kriittisen pedagogiikan keinoin on mahdollista syventää opettajaopiskelijoiden yhteiskunnallista ajattelua sekä terävöittää ymmärrystä kokemuksen, reflektion ja toiminnan yhteydestä.
Sosiaalipedagoginen aikakauskirja
Title: Kohti valveutumista ja ajattelun rajoja kriittisen pedagogiikan keinoilla
Description:
Katsauksessa pohdimme kriittisen pedagogiikan mahdollisuuksia lisätä opettajaopiskelijoiden kykyä jäsentää yhteiskunnallisten ilmiöiden suhdetta kasvatukseen.
Esimerkkinä käytämme Lapset elämänsä valtiaiksi -hanketta, jota Tampereen ammattikorkeakoulun sosionomikoulutuksessa on toteutettu Venäjällä ja Virossa.
Siinä sosiokulttuurisen innostamisen avulla, opiskelijoiden oman osallistumisen kautta, pyritään luomaan solidaarisuuteen ja tasa-arvoon kurkottavia yksilöitä.
Toiminnan keskeisiä arvoja ovat yhteisöllisyys, osallistuminen, dialogi ja luovuus.
Prosessin päämääränä on todellisuuden kriittinen tarkastelu ja siitä kumpuava toiminta.
Kriittisen pedagogiikan sovelluksia toteutetaan yliopistokentällä kauttaaltaan suhteellisen vähän.
Varsinkin opettajankoulutuksen ja kasvatustieteen kentällä koulun ulkopuolelle suuntautuva yhteiskunnallinen ja kriittinen toiminta on harvinaista.
Myös yhteiskunnallista tiedostamista lisäävät lähestymistavat, kuten demokratia- ja osallisuuskasvatus tai kriittisen ajattelun taidot, ovat vähäisessä roolissa niin peruskouluissa kuin opettajankoulutuksessakin.
Esittelemme Lapset elämänsä valtiaiksi -hankkeen pitkäaikaisen projektikoordinaattorin kanssa käydyn keskustelun pohjalta hankkeen toimintaa sekä pohdimme taustalla vaikuttavan freireläisen kriittisen pedagogiikan ja sen tavoitteiden pedagogista ja tutkimuksellista antia myös opettajankoulutukselle.
Kriittisen pedagogiikan keinoin on mahdollista syventää opettajaopiskelijoiden yhteiskunnallista ajattelua sekä terävöittää ymmärrystä kokemuksen, reflektion ja toiminnan yhteydestä.
Related Results
Mitä aika on? Podcastit lukiolaisten kriittisen ajattelun kuvaajina
Mitä aika on? Podcastit lukiolaisten kriittisen ajattelun kuvaajina
Kriittisen ajattelun oppiminen ja oman ajattelun metakognitiivinen itsearviointi ovat olleet jo vuosikymmenten ajan koulukasvatuksessa arvostettuja päämääriä. Tutkimuksessamme tark...
Merkityksellinen oppiminen luokanopettajakoulutuksen historian pedagogiikan opinnoissa
Merkityksellinen oppiminen luokanopettajakoulutuksen historian pedagogiikan opinnoissa
Artikkelissa tarkastellaan luokanopettajakoulutukseen kuuluvien perusopetuksessa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien monialaisten opintojen historian ja yhteiskuntaopin pe...
Rajoja sekä rajoittamisten rajoja – mutta millaisessa todellisuudessa?
Rajoja sekä rajoittamisten rajoja – mutta millaisessa todellisuudessa?
Rajoja sekä rajoittamisten rajoja – mutta millaisessa todellisuudessa?
Boundaries and limits – but in what reality?
Kirja-arvio teoksesta Merja Turunen: Itsemääräämisoikeuden rajat...
Taaksepäin katsoen
Taaksepäin katsoen
Historianopetus on kulttuurisesti ja poliittisesti herkkä alue, jonka sisällöstä ja tavoitteista käydään ajoittain kiistoja. Katsauksessani tarkastelen Suomen historianopetuksen va...
Reflektiivisyys ja ajattelun ajatteleminen lukiofilosofiassa
Reflektiivisyys ja ajattelun ajatteleminen lukiofilosofiassa
Filosofian oppiaineeseen on aina liitetty lupaus ajattelutaitojen ja itsereflektiivisen ajattelun harjaannuttamisesta. Myös kasvatuksen teoriassa kriittiselle itsereflektiolle on a...
Julkaiseminen ajattelun ja kirjoittamisen jatkumona
Julkaiseminen ajattelun ja kirjoittamisen jatkumona
”Kirjoittaminen on osa oppimisprosessia” on lausahdus, jonka olen kuullut useasti. Omat kokemukseni todentavat tätä toteamusta: ajatukset jäsentyvät ja täsmentyvät, kun purskauttaa...
Strateginen yhteistyö maitotiloilla
Strateginen yhteistyö maitotiloilla
Maitotilan johtamisessa strategisen ajattelun ja suunnittelun merkitys kasvaa. Maitotilojen harjoittamasta strategisesta yhteistyöstä voi tulla merkittävä kilpailutekijä. Tutkimuks...

