Javascript must be enabled to continue!
Taaksepäin katsoen
View through CrossRef
Historianopetus on kulttuurisesti ja poliittisesti herkkä alue, jonka sisällöstä ja tavoitteista käydään ajoittain kiistoja. Katsauksessani tarkastelen Suomen historianopetuksen vaiheita toisen maailmansodan jälkeisistä ajoista 2010-luvulle. Viittaan historiandidaktikkourani aikaisiin ammatillisiin keskusteluihin, opetussuunnitelmakehitykseen ja oppikirjojen muutoksiin. Erityisesti painotan kansainvälisen tieteellisen keskustelun osuutta historianopetusta koskevien näkemysten muutoksessa. Peruskoulu-uudistuksen aikana pedagogista ajattelua hallitsi amerikkalainen behaviorismi, joka valoi eri oppiaineet samaan muottiin. Behaviorismin jälkeisen historiandidaktiikan lähtökohtana on historiallisen tiedon ominaislaatu. Historian opetuksen ja oppimisen tutkimus on Suomessa edennyt kahden vastakkaisen tradition ristivedossa. Keskieurooppalainen humanistinen historiandidaktiikka tutkii historiaa identiteettiaineena ja toimii vasta-argumenttina angloamerikkalaiselle positivismille, jota noudattava tutkimus keskittyy kriittisen historiallisen ajattelun taitoihin. 2000-luvun arviointijärjestelmät tukevat positivistista traditiota ja painottavat kriittisen tiedonkäsittelyn harjoittamista kouluopetuksessa. Historianopetuksen politiikassa ovat eri vuosikymmeninä ottaneet yhteen sekä kylmän sodan osapuolet että kulttuurikeskustelun konservatiivit ja liberaalit.
Title: Taaksepäin katsoen
Description:
Historianopetus on kulttuurisesti ja poliittisesti herkkä alue, jonka sisällöstä ja tavoitteista käydään ajoittain kiistoja.
Katsauksessani tarkastelen Suomen historianopetuksen vaiheita toisen maailmansodan jälkeisistä ajoista 2010-luvulle.
Viittaan historiandidaktikkourani aikaisiin ammatillisiin keskusteluihin, opetussuunnitelmakehitykseen ja oppikirjojen muutoksiin.
Erityisesti painotan kansainvälisen tieteellisen keskustelun osuutta historianopetusta koskevien näkemysten muutoksessa.
Peruskoulu-uudistuksen aikana pedagogista ajattelua hallitsi amerikkalainen behaviorismi, joka valoi eri oppiaineet samaan muottiin.
Behaviorismin jälkeisen historiandidaktiikan lähtökohtana on historiallisen tiedon ominaislaatu.
Historian opetuksen ja oppimisen tutkimus on Suomessa edennyt kahden vastakkaisen tradition ristivedossa.
Keskieurooppalainen humanistinen historiandidaktiikka tutkii historiaa identiteettiaineena ja toimii vasta-argumenttina angloamerikkalaiselle positivismille, jota noudattava tutkimus keskittyy kriittisen historiallisen ajattelun taitoihin.
2000-luvun arviointijärjestelmät tukevat positivistista traditiota ja painottavat kriittisen tiedonkäsittelyn harjoittamista kouluopetuksessa.
Historianopetuksen politiikassa ovat eri vuosikymmeninä ottaneet yhteen sekä kylmän sodan osapuolet että kulttuurikeskustelun konservatiivit ja liberaalit.
Related Results
Maatalouden taaksepäin suuntautuneet arvonlisäysvaikutukset maakunnissa
Maatalouden taaksepäin suuntautuneet arvonlisäysvaikutukset maakunnissa
Maatalouden osuus kansataloudessa on jatkuvasti pienentynyt tuotannon kasvaessa muilla toimialoilla maataloutta nopeammin. Samanaikaisesti maatalous on kuitenkin integroitunut muuh...
Historiantutkimusta toisin katsoen
Historiantutkimusta toisin katsoen
Artikkelissa analysoidaan kriittisesti suomalaisen historiantutkimuksen tilaa queer-tutkimuksen näkökulmasta. Siinä esitetään väite, että Suomen historiaa koskevassa tutkimu...
Ihmisen ja eläimen suhteesta varhaisessa kreikkalaisessa ajattelussa
Ihmisen ja eläimen suhteesta varhaisessa kreikkalaisessa ajattelussa
Toisenlajisia eläimiä huomioiva ja mm. kasvissyöntiä puolustava ajattelu on antiikin
filosofiassa omalaatuinen jatkumo, joka ulottuu esiklassiselta kaudelta myöhäisantiikkiin.
Tutk...

