Javascript must be enabled to continue!
Osallistava pedagogiikka liikuntakasvatuksessa
View through CrossRef
Lasten ja nuorten kasvaneet hyvinvointi- ja terveyserot sekä syrjäytymisen uhka ovat kohdistaneet yhteiskunnallista keskustelua lasten ja nuorten yhdenvertaisuuteen ja suunnanneet resursseja ennaltaehkäisyyn kuten koulun kerhotoiminnan kehittämiseen. Tämän tutkimuksen aineisto on kerätty alakoulun liikuntakerhoista. Niihin olivat saaneet kutsun lapset, joilla ei ollut ohjattua liikuntaharrastusta. Tutkimuksen tavoitteena on ymmärtää paremmin osallisuuden tukemista liikuntakasvatuksessa. Minkälaiset asiat liikuntakerhossa mahdollistavat lasten mielestä mieluisan liikuntakerhokokemuksen ja miten lasten osallisuutta tuetaan liikuntakerhossa? Tarkastelun apuna käytetään bell hooksin kehittämää osallistavaa pedagogiikkaa (engaged pedagogy), jonka tavoitteena on luoda tasa-arvoinen oppimisyhteisö. Koulun kerhot osoittautuivat osallisuuden tukemiselle otolliseksi liikuntaympäristöksi. Liikuntakerhojen yhdenvertainen ja turvallinen ilmapiiri rohkaisi lapsia oman mielipiteen ilmaisuun ja aktiivisen roolin ottamiseen kerhon toiminnasta sekä tuki yhdessä tekemisen kulttuuria.
Title: Osallistava pedagogiikka liikuntakasvatuksessa
Description:
Lasten ja nuorten kasvaneet hyvinvointi- ja terveyserot sekä syrjäytymisen uhka ovat kohdistaneet yhteiskunnallista keskustelua lasten ja nuorten yhdenvertaisuuteen ja suunnanneet resursseja ennaltaehkäisyyn kuten koulun kerhotoiminnan kehittämiseen.
Tämän tutkimuksen aineisto on kerätty alakoulun liikuntakerhoista.
Niihin olivat saaneet kutsun lapset, joilla ei ollut ohjattua liikuntaharrastusta.
Tutkimuksen tavoitteena on ymmärtää paremmin osallisuuden tukemista liikuntakasvatuksessa.
Minkälaiset asiat liikuntakerhossa mahdollistavat lasten mielestä mieluisan liikuntakerhokokemuksen ja miten lasten osallisuutta tuetaan liikuntakerhossa? Tarkastelun apuna käytetään bell hooksin kehittämää osallistavaa pedagogiikkaa (engaged pedagogy), jonka tavoitteena on luoda tasa-arvoinen oppimisyhteisö.
Koulun kerhot osoittautuivat osallisuuden tukemiselle otolliseksi liikuntaympäristöksi.
Liikuntakerhojen yhdenvertainen ja turvallinen ilmapiiri rohkaisi lapsia oman mielipiteen ilmaisuun ja aktiivisen roolin ottamiseen kerhon toiminnasta sekä tuki yhdessä tekemisen kulttuuria.
Related Results
Kulttuurien tutkimuksen pedagogiikka
Kulttuurien tutkimuksen pedagogiikka
Miten opettaa kulttuurien tutkimusta, jossa keskeisellä sijalla ovat yllättävät kohtaamiset, ennakoimattomat ja luovat prosessit sekä asiantuntijan oma persoona? Pedagogiikan merki...
Arjen järjestyksistä arjen nautintoihin. Lapsiperheen arki
Arjen järjestyksistä arjen nautintoihin. Lapsiperheen arki
Johanna Mykkänen ja Marja Leena Böök käyttävät muista kirjan kirjoittajista poikkeavaa aineistoa analysoidessaan 2010-luvun lapsiperheiden jokapäiväistä...
Maailman muuttamisen pedagogiikkaa
Maailman muuttamisen pedagogiikkaa
Kirja havainnollistaa käytännön esimerkkien ja kokemusten avulla sitä, mitä intersektionaalinen feministinen pedagogiikka tarkoittaa. Kyse on opetustilanteiden valtasuhteiden tunni...
Museopedagogiikka ja aikuiskasvatus
Museopedagogiikka ja aikuiskasvatus
Pedagogiikka ei voi olla museon erillinen yksittäinen osio, vaan se on museon läpikulkeva toiminta tai ajatus. Museoiden opetuksellisessa toiminnassa on siirrytty elinikäisen oppim...
Ammattikorkeakoulun osaamisperustaisen opetussuunnitelman tulkintarepertuaarit
Ammattikorkeakoulun osaamisperustaisen opetussuunnitelman tulkintarepertuaarit
Osaamisperustainen pedagogiikka näyttää olevan ammattikorkeakouluissa vielä alkuvaiheessa. Myös aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen ajatus on yhä vieras....

