Search engine for discovering works of Art, research articles, and books related to Art and Culture
ShareThis
Javascript must be enabled to continue!

Savuton tuki

View through CrossRef
Raportin tavoitteena on selvittää työntekijöiden arvioita kohdennetussa nuorisotyössä kohdattavien nuorten tupakkatuotteiden ja päihteiden käytöstä sekä asenteita ja suhdetta nuorten tupakkatyöhön etsivässä nuorisotyössä ja nuorten työpajoilla. Selvitettävänä ovat myös nuorten tarpeet ja toiveet osallistavan tupakkatyön edistämiseksi. Lisäksi tavoitteena on kuvata hankeyhteistyömallintamisessa syntyneiden ehkäisevän päihdetyön mallien kehittämistyötä ja arvioida niiden hyödynnettävyyttä järjestötoimijalle ja kohdennetulle nuorisotyölle nuorten, työntekijöiden ja hanketoimijan näkökulmasta. Aineisto ja menetelmät: Kehittämistyössä on sovellettu dialogista tutkimuslähestymistapaa, toimintatutkimusta ja sosiaalipedagogista kasvatusnäkemystä. Tutkimus- ja kehittämistyön tueksi hankkeessa toteutettiin työntekijöiden ehkäisevän päihdetyön kehittämisajatuksia selvittävä valtakunnallinen kysely sekä haastateltiin toiminnassa mukana olevia nuoria. Tutkimusaineistojen analyysiin on käytetty laadullista sisällönanalyysiä. Tulokset: Kohdennetussa nuorisotyössä kohdattava nuori yleisesti sekä tupakoi että käyttää alkoholia. Sähkösavukkeen käyttö näkyy uutena, mutta vähäisenä käyttönä. Nuuskan käyttö on vähäistä. Nuorten myönteisen suhtautumisen kannabiksen käyttöä kohtaan arvioidaan lisääntyneen. Tupakoimattomat ja päihteitä käyttämättömät nuoret ovat vähemmistönä. Työntekijöiden mukaan nuoret miehet/ pojat tuovat useimmin esille halun keskustella alkoholin käytöstä, tupakoinnista ja tietokonepelien pelaamisesta. Nuorten naisten/ tyttöjen arvioidaan tuovan useimmin esille halun keskustella alkoholin käytöstä, tupakoinnista ja lääkkeiden väärinkäytöstä. Asenne nuorten parissa työskentelevien aikuisten tupakointia kohtaan kohdennetussa nuorisotyössä on pääsääntöisesti kielteinen. Kuitenkin toimintaympäristö vaikuttaa jossain määrin tukevan nuoren tupakkatuotteiden käyttöä ja tupakointitapoja. Samalla työntekijät arvioivat tupakkatuotteiden käyttöön liittyvien kysymysten tärkeyden vähäiseksi. Osallistava tupakkatyö soveltuu hyvin nuorten työpajalla toteutettavaan yhteisölliseen työskentelyyn, tekemällä oppimiseen ja nuorten työelämätaitojen vahvistamiseen. Osallistava tupakkatyö tarjoaa nuorelle toiminnallisen tavan käsitellä suhdettaan tupakoimattomuuteen ja tupakointiin. Kehittämisehdotukset: 1) Räätälöidyn tupakkatyön painopisteiksi nousevat lopettamisen tuki ja toisaalta tupakkatuotteita käyttämättömien nuorten savuttomuuden tukeminen. On tärkeää vahvistaa savuttomuustyötä, jolla edistetään kohdennettua nuorisotyötä nikotiinittomana työ- ja toimintaympäristönä asenteiden ja käytäntöjen tasolla. Erityisesti tulisi vahvistaa työntekijöiden työorientaatiota, jonka mukaan tupakkatyö nähdään tärkeänä osana sosiaalista vahvistamista. Työntekijöille suunnattavassa koulutuksessa tulisi lisätä puheeksi ottoon, motivointiin, vähentämiseen ja vieroitukseen liittyvää osaamista. Kokonaisvaltaisen terveyden edistämisen näkökulmasta nikotiiniriippuvuus tulisi nähdä yhtä tärkeäksi kuin nuoren muut riskiehkäisyn tasolle kuuluvat tuen tarpeet. Nuorten toiveina riskiehkäisyn tasolla on saada tukea haittojen vähentämiseen ja kuulla kokemusasiantuntijoita. Alan opinnoissa ja täydennyskoulutuksessa tulisi vahvistaa ehkäisevän päihde- ja mielenterveystyön osaamista käytännössä sekä työntekijöiden valmiuksia toteuttaa tupakka- ja päihdetyötä nuorilähtöisesti osallistavia menetelmiä hyödyntäen.
Nuorisotutkimusseura
Title: Savuton tuki
Description:
Raportin tavoitteena on selvittää työntekijöiden arvioita kohdennetussa nuorisotyössä kohdattavien nuorten tupakkatuotteiden ja päihteiden käytöstä sekä asenteita ja suhdetta nuorten tupakkatyöhön etsivässä nuorisotyössä ja nuorten työpajoilla.
Selvitettävänä ovat myös nuorten tarpeet ja toiveet osallistavan tupakkatyön edistämiseksi.
Lisäksi tavoitteena on kuvata hankeyhteistyömallintamisessa syntyneiden ehkäisevän päihdetyön mallien kehittämistyötä ja arvioida niiden hyödynnettävyyttä järjestötoimijalle ja kohdennetulle nuorisotyölle nuorten, työntekijöiden ja hanketoimijan näkökulmasta.
Aineisto ja menetelmät: Kehittämistyössä on sovellettu dialogista tutkimuslähestymistapaa, toimintatutkimusta ja sosiaalipedagogista kasvatusnäkemystä.
Tutkimus- ja kehittämistyön tueksi hankkeessa toteutettiin työntekijöiden ehkäisevän päihdetyön kehittämisajatuksia selvittävä valtakunnallinen kysely sekä haastateltiin toiminnassa mukana olevia nuoria.
Tutkimusaineistojen analyysiin on käytetty laadullista sisällönanalyysiä.
Tulokset: Kohdennetussa nuorisotyössä kohdattava nuori yleisesti sekä tupakoi että käyttää alkoholia.
Sähkösavukkeen käyttö näkyy uutena, mutta vähäisenä käyttönä.
Nuuskan käyttö on vähäistä.
Nuorten myönteisen suhtautumisen kannabiksen käyttöä kohtaan arvioidaan lisääntyneen.
Tupakoimattomat ja päihteitä käyttämättömät nuoret ovat vähemmistönä.
Työntekijöiden mukaan nuoret miehet/ pojat tuovat useimmin esille halun keskustella alkoholin käytöstä, tupakoinnista ja tietokonepelien pelaamisesta.
Nuorten naisten/ tyttöjen arvioidaan tuovan useimmin esille halun keskustella alkoholin käytöstä, tupakoinnista ja lääkkeiden väärinkäytöstä.
Asenne nuorten parissa työskentelevien aikuisten tupakointia kohtaan kohdennetussa nuorisotyössä on pääsääntöisesti kielteinen.
Kuitenkin toimintaympäristö vaikuttaa jossain määrin tukevan nuoren tupakkatuotteiden käyttöä ja tupakointitapoja.
Samalla työntekijät arvioivat tupakkatuotteiden käyttöön liittyvien kysymysten tärkeyden vähäiseksi.
Osallistava tupakkatyö soveltuu hyvin nuorten työpajalla toteutettavaan yhteisölliseen työskentelyyn, tekemällä oppimiseen ja nuorten työelämätaitojen vahvistamiseen.
Osallistava tupakkatyö tarjoaa nuorelle toiminnallisen tavan käsitellä suhdettaan tupakoimattomuuteen ja tupakointiin.
Kehittämisehdotukset: 1) Räätälöidyn tupakkatyön painopisteiksi nousevat lopettamisen tuki ja toisaalta tupakkatuotteita käyttämättömien nuorten savuttomuuden tukeminen.
On tärkeää vahvistaa savuttomuustyötä, jolla edistetään kohdennettua nuorisotyötä nikotiinittomana työ- ja toimintaympäristönä asenteiden ja käytäntöjen tasolla.
Erityisesti tulisi vahvistaa työntekijöiden työorientaatiota, jonka mukaan tupakkatyö nähdään tärkeänä osana sosiaalista vahvistamista.
Työntekijöille suunnattavassa koulutuksessa tulisi lisätä puheeksi ottoon, motivointiin, vähentämiseen ja vieroitukseen liittyvää osaamista.
Kokonaisvaltaisen terveyden edistämisen näkökulmasta nikotiiniriippuvuus tulisi nähdä yhtä tärkeäksi kuin nuoren muut riskiehkäisyn tasolle kuuluvat tuen tarpeet.
Nuorten toiveina riskiehkäisyn tasolla on saada tukea haittojen vähentämiseen ja kuulla kokemusasiantuntijoita.
Alan opinnoissa ja täydennyskoulutuksessa tulisi vahvistaa ehkäisevän päihde- ja mielenterveystyön osaamista käytännössä sekä työntekijöiden valmiuksia toteuttaa tupakka- ja päihdetyötä nuorilähtöisesti osallistavia menetelmiä hyödyntäen.

Related Results

Yhteisen maatalouspolitiikan uudistus: Miten suorat tuet jaetaan EU:n jäsenmaiden kesken?
Yhteisen maatalouspolitiikan uudistus: Miten suorat tuet jaetaan EU:n jäsenmaiden kesken?
Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) on määrä uudistua vuoden 2013 jälkeen. Keskustelua on käyty kiivaasti vuonna 2014 alkavan, uudistetun politiikan suuntaviivoista...
Suhteisia elämänpolkuja – yksilöllistä elämänhallintaa?
Suhteisia elämänpolkuja – yksilöllistä elämänhallintaa?
Väitöskirjan keskiössä on nuorten toimijuuden rakentuminen, jota lähestytään koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevan seitsemäntoista 18–24-vuotiaan nuoren aikuisen kerronnan k...
Läheisen rooli kuntoutusprosessissa
Läheisen rooli kuntoutusprosessissa
Tutkimuksessa kuvattiin läheisen roolia ja tuen tarvetta iäkkään potilaan kotiutuessa arviointi- ja kuntoutusosastolta. Tavoitteena oli ymmärtää kotiutumisprosessia läheisen näköku...
Epätavallisia elämänkulkuja
Epätavallisia elämänkulkuja
Epätavallisia elämänkulkuja -teoksessa tarkastellaan huippu-urheilijoiden ja menestyneiden taiteilijoiden elämää lapsuudesta nykypäivään. Tutkimuksen tarkoituksena on hahmottaa sit...
Patriarkka Kirill historiapolitiikan toimijana
Patriarkka Kirill historiapolitiikan toimijana
Venäjän hyökkäys Ukrainaan 2022 käänsi globaalin huomion VOK:n johdon ja erityisesti patriarkka Kirillin (Gundjajev) toimijuuteen. Patriarkka on johdonmukaisesti siunannut hyökkäyk...
Max Jakobson, Henry Kissinger ja YK:n pääsihteerivaalit 1971
Max Jakobson, Henry Kissinger ja YK:n pääsihteerivaalit 1971
Artikkeli käsittelee vuoden 1971 YK:n pääsihteerivaaleja Suomen Max Jakobsonin ja Yhdysvaltojen näkökulmasta. Sen tarkoituksena on selvittää missä määrin Yhdysvallat tuki Jakobsoni...
Itsenäistyvä nuori, vahvistuva toimija
Itsenäistyvä nuori, vahvistuva toimija
Punaisen Ristin Nuorten turvatalolla Espoossa tuetaan itsenäistyviä nuoria perhe-, verkosto- ja yksilötuen sekä vapaaehtoisen tukikummitoiminnan keinoin. Tukitoimintaan osallistuu ...
Eksistentiaalisen hyvinvoinnin tuki
Eksistentiaalisen hyvinvoinnin tuki
Useat viimeaikaiset tutkimukset ovat nostaneet esiin huolen opiskelijoiden hyvinvoinnista. Yksinäisyys, mielenterveyden haasteet ja lisääntynyt uupumisriski ovat osaltaan vaikuttan...

Back to Top