Search engine for discovering works of Art, research articles, and books related to Art and Culture
ShareThis
Javascript must be enabled to continue!

Yhteiskuntaopin ainedidaktiikan tutkimus Suomessa 2010–2020-luvuilla

View through CrossRef
Luvussa tarkastellaan Suomessa noin 20 viime vuoden aikana tehtyä yhteiskuntaopin ja yhteiskunnallisten sisältöjen opetuksen ja oppimisen ainedidaktista tutkimusta. Tutkimusta ryhmitellään tässä oppisisältöä, oppilaita ja opettajia sekä aineen didaktiikan teoriaa koskeviin osa-alueisiin, vaikka todellisuudessa alueet liukuvat lähelle toisiaan. Yhteiskuntaopin ainedidaktisen tutkimuksen katsotaan tässä olevan rajoiltaan huokoinen alue, joka on osin vaikeasti erotettavissa yhteiskunnallisesta, esimerkiksi sosiologisesta nuorisotutkimuksesta, joka tukee yhteiskuntaopin opetusta avaamalla näkymiä nuorten kansalaisuuteen, käsityksiin ynnä muuhun yhteiskunnalliseen ajatteluun, asenteisiin ja toimintaan. Luvussa esitetään myös huomioita aihealueista, joista toistaiseksi on tehty niukasti tutkimusta. Tällainen alue on muun muassa yhteiskuntaopin opetus- ja oppimistilanteiden ilmiöiden ja oppilaan oppimisprosessien sekä ajattelun käsitteellisen muutoksen tutkimus.
Suomen ainedidaktinen tutkimusseura
Title: Yhteiskuntaopin ainedidaktiikan tutkimus Suomessa 2010–2020-luvuilla
Description:
Luvussa tarkastellaan Suomessa noin 20 viime vuoden aikana tehtyä yhteiskuntaopin ja yhteiskunnallisten sisältöjen opetuksen ja oppimisen ainedidaktista tutkimusta.
Tutkimusta ryhmitellään tässä oppisisältöä, oppilaita ja opettajia sekä aineen didaktiikan teoriaa koskeviin osa-alueisiin, vaikka todellisuudessa alueet liukuvat lähelle toisiaan.
Yhteiskuntaopin ainedidaktisen tutkimuksen katsotaan tässä olevan rajoiltaan huokoinen alue, joka on osin vaikeasti erotettavissa yhteiskunnallisesta, esimerkiksi sosiologisesta nuorisotutkimuksesta, joka tukee yhteiskuntaopin opetusta avaamalla näkymiä nuorten kansalaisuuteen, käsityksiin ynnä muuhun yhteiskunnalliseen ajatteluun, asenteisiin ja toimintaan.
Luvussa esitetään myös huomioita aihealueista, joista toistaiseksi on tehty niukasti tutkimusta.
Tällainen alue on muun muassa yhteiskuntaopin opetus- ja oppimistilanteiden ilmiöiden ja oppilaan oppimisprosessien sekä ajattelun käsitteellisen muutoksen tutkimus.

Related Results

KECEMASAN SAAT PANDEMI COVID 19: LITERATUR REVIEW Hardiyati, Efri Widianti, Taty Hernawaty Departemen Keperawatan Jiwa Poltekkes Kemenkes Mamuju Sulbar, Universitas Pad...
Alueiden välillä eroja hevosyrityksissä
Alueiden välillä eroja hevosyrityksissä
Muuttuvan hevosalan yritysten toimintaa ja tulevaisuutta selvitettiin yrityksille suunnatulla ”Hevosyrit-täjyys2017” -kyselyllä Uudistuva hevostalous -hankkeessa. Kaikki hevosyrity...
Hiphop Suomessa
Hiphop Suomessa
Hiphopiksi nimitetään New Yorkissa Yhdysvalloissa 1970-luvulla samanaikaisesti kehittyneitä musiikillisen, sanallisen, kehollisen ja kuvataiteellisen ilmaisun ja kommunikaation muo...
Hyvinvointialueiden TKKI-toiminta
Hyvinvointialueiden TKKI-toiminta
Tämä raportti kokoaa vuoden 2025 tilanteen hyvinvointialueiden tutkimus-, kehitys-, koulutus- ja innovaatiotoiminnasta (TKKI) viiden yhteistyöalueen (YTA) näkökulmasta. Taustalla o...
Väki Voimakas 2
Väki Voimakas 2
"Tämä tutkimus on laadittu opetusministeriön asettaman työväenperinnetyöryhmä III:n toimeksiannosta. Aloittaessaan työnsä lokakuussa 1985 työryhmä katsoi, että sen tehtäväksi annet...
Mistä ainedidaktiikassa on kyse? – Suomalainen ainedidaktiikka osana eurooppalaisen tutkimuksen 2020-luvun kehityslinjoja
Mistä ainedidaktiikassa on kyse? – Suomalainen ainedidaktiikka osana eurooppalaisen tutkimuksen 2020-luvun kehityslinjoja
Artikkelissa tarkastelemme ainedidaktiikan määrittelyä, uusia tutkimuslinjoja sekä suhdetta muihin käsitteisiin, joilla opetuksen, oppimisen ja koulutuksen sisältöjä kuvataan. Arti...
Kielen variaatio ja identiteetti arabia omana äidinkielenä -opetuksessa
Kielen variaatio ja identiteetti arabia omana äidinkielenä -opetuksessa
Artikkeli tarkastelee kielen ja identiteetin suhdetta arabia omana äidinkielenä -opetuksen kontekstissa. Artikkeli kysyy, kuinka opetukseen osallistuvat oppilaat itse ymmärtävät ar...
Suomen maataloudella mahdollisuuksia globaalimuutosten myllerryksessä
Suomen maataloudella mahdollisuuksia globaalimuutosten myllerryksessä
Suomessa tuottavuuden on ennakoitu kasvavan jatkossa jopa kymmeniä prosentteja vuoteen 2050 mennessä suotuisammaksi muuttuvan ilmaston ja erityisesti pitenevän kasvukauden ansiosta...

Back to Top