Hiphop Suomessa

Hiphopiksi nimitetään New Yorkissa Yhdysvalloissa 1970-luvulla samanaikaisesti kehittyneitä musiikillisen, sanallisen, kehollisen ja kuvataiteellisen ilmaisun ja kommunikaation muotoja: rap-musiikkia ja -lyriikkaa, DJ-toimintaa, breikkausta ja graffitia. Näitä nuorison katukulttuurina syntyneitä lajeja yhdistää erityisesti performatiivisuus, vuorovaikutteisuus sekä usein myös kilpailuhenkisyys. 1980-luvun alusta alkaen hiphop kasvoi maailmanlaajuiseksi nuorisokulttuuriksi. Suomeen ensimmäiset vaikutteet saapuivat vuosien 1983–1984 aikoihin, jonka jälkeen etenkin pääkaupunkiseudulla, mutta myös muualla maassa, hiphopin harrastajista alkoi muodostua omaleimaisia paikallisia vertaisyhteisöjä. Kulttuurin muodot vakiintuivat 1990-luvun kuluessa. Vaikka rap-musiikki on tänä päivänä hiphopin näkyvin ilmentymä populaarikulttuurissa, ovat kaikki hiphopin elementit edelleen myös nuorten omaehtoista toimintaa. Kuten Yhdysvalloissa ja monessa Euroopan maassa, myös Suomessa hiphop-kulttuurin tarjoamat keinot luovuuteen ja itseilmaisuun ovat löytäneet tiensä myös kouluopetukseen ja valtiollisesti tuettuun nuorten harrastetoimintaan. Hiphop-kulttuurin tutkimuksesta on samalla kasvanut kansainvälinen, monitieteinen akateeminen tutkimusalue. Hiphop-tutkimus on yhteiskunnallisesti vaikuttavaa tutkimusta, joka tarkastelee kulttuurin ilmiöitä ja merkityksiä muuttuvassa maailmassa. Suomessa hiphop-kulttuurin tutkimuksen tueksi perustettiin vuonna 2014 Nuorisotutkimusseuran yhteyteen itsenäinen Hiphop Suomessa: suuntauksia ja sukupolvia -tutkimusverkosto. Verkoston tarkoituksena on koota yhteen Suomessa tehtävää hiphop-tutkimusta akateemisesta oppialasta ja tutkijanuran vaiheesta riippumatta sekä edistää tieteen yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja vuoropuhelua tutkimuskentän kanssa. Käsillä oleva teos on syntynyt tutkimusverkoston piirissä osana Koneen säätiön rahoittamaa kaksivuotista Hiphop Suomessa -hanketta (2016–2018). Hiphop Suomessa: Puheenvuoroja tutkijoilta ja tekijöiltä on kirja, jossa tutkijat ja kulttuurin toimijat kohtaavat: se sisältää sekä vertaisarvioituja tieteellisiä että taiteen ja taustojen tekijöiden kokemusasiantuntemukseen perustuvia ääniä. Samalla kun kirja valottaa hiphop-kulttuurin vaiheita ja ilmaisumuotoja, sen tavoitteena on rakentaa siltoja akateemisen ja tutkimuskentän oman analyysin välille sekä edistää hiphopille ominaisen suullisen ja toiminnallisen kulttuurin kirjallista dokumentointia. Kirja jakautuu temaattisesti kolmeen osioon, joissa tieteelliset ja kulttuurin tekijöiden artikkelit ovat lomittain. Kirjan ensimmäinen osa luo katsauksia hiphopin varhaisiin vaiheisiin ja vertaiskulttuureihin graffitin, breikin sekä improvisoidun räpin osalta. Kirjan toinen osa keskittyy räppäämiseen ja räppiin. Kirjoittajat käsittelevät ensin suomenkieliseen räppiin liittyviä aitouden ja autenttisuuden diskursseja. Sen jälkeen analyysin kohteena ovat yhteiskunnalliset teemat alkaen rap-kappaleiden sisältämistä sosiaalipoliittisista ja ekokriittisistä kannonotoista aina uskontoon, rotuun ja sukupuoleen. Kirjan kolmannessa osassa kulttuurin välittäjät ja taustan tekijät, kuten DJ:t, toimittajat, tuottajat sekä hiphop-työpajojen vetäjät, valottavat niitä osia hiphop-kulttuurista, jotka eivät suoraan näy yleisölle taiteellisen tuotannon tai performanssin muodossa. Kirjan yhteensä 18 tekstiä sisältävät myös kaksi nuoren sukupolven harrastajan henkilökuvaa, mikä kertoo siitä, että hiphop-kulttuuri on elävä ja jatkuvasti uusiutuva osa nykykulttuuria Suomessa.