Search engine for discovering works of Art, research articles, and books related to Art and Culture
ShareThis
Javascript must be enabled to continue!

Vankeusmaantieteellinen näkökulma Turun kehruuhuoneeseen, 1820–1825

View through CrossRef
Turun kehruuhuone oli vankila, jonka asukkaat olivat 1820-luvulta lähtien pääasiassa irtolaisuudesta vangittuja naisia. Artikkeli esittelee vankeusmaantieteellisiä tulkintamalleja niukkaan lähdeaineistoon, jota laitoksen hallinto tuotti vuosina 1820–1825. Tutkimustehtävänä on selvittää yhtäältä, millaisia toimintaperiaatteita hallinto toteutti laitoksen tiloista päättäessään, ja toisaalta, millaisia toimintamahdollisuuksia nämä tilat loivat vangeille. Artikkelissa esitetään, että vankilatilan eri funktiot toteutuivat samanaikaisesti kerroksina, joiden tiheys vaihteli tilassa ja ajassa. Lisäksi tuodaan esiin laitoksen sairashuone, kirkko ja romanitaustaisille vangeille varattu huone välittävinä alueina, joissa vankien saattoi ollamahdollista käyttäytyä ”normaalista” poikkeavalla tavalla. Artikkelissa todetaan myös, että vankilan tiloissa vietetty aika ei välttämättä jättänyt vankeihin pysyvää kehollista stigmaa, sillä laitoksen olot eivät olleet huonommat kuin köyhällä kansalla keskimäärin ja koska hallinto pyrki välttämään leiman syntymistä.
Suomen Kriminologinen Yhdistys
Title: Vankeusmaantieteellinen näkökulma Turun kehruuhuoneeseen, 1820–1825
Description:
Turun kehruuhuone oli vankila, jonka asukkaat olivat 1820-luvulta lähtien pääasiassa irtolaisuudesta vangittuja naisia.
Artikkeli esittelee vankeusmaantieteellisiä tulkintamalleja niukkaan lähdeaineistoon, jota laitoksen hallinto tuotti vuosina 1820–1825.
Tutkimustehtävänä on selvittää yhtäältä, millaisia toimintaperiaatteita hallinto toteutti laitoksen tiloista päättäessään, ja toisaalta, millaisia toimintamahdollisuuksia nämä tilat loivat vangeille.
Artikkelissa esitetään, että vankilatilan eri funktiot toteutuivat samanaikaisesti kerroksina, joiden tiheys vaihteli tilassa ja ajassa.
Lisäksi tuodaan esiin laitoksen sairashuone, kirkko ja romanitaustaisille vangeille varattu huone välittävinä alueina, joissa vankien saattoi ollamahdollista käyttäytyä ”normaalista” poikkeavalla tavalla.
Artikkelissa todetaan myös, että vankilan tiloissa vietetty aika ei välttämättä jättänyt vankeihin pysyvää kehollista stigmaa, sillä laitoksen olot eivät olleet huonommat kuin köyhällä kansalla keskimäärin ja koska hallinto pyrki välttämään leiman syntymistä.

Related Results

Turun akatemian konsistorin pöytäkirjat
Turun akatemian konsistorin pöytäkirjat
Arvosteltu teos: Turun akatemian konsistorin pöytäkirjat = Consistorii Academici Aboensis protokoll : 6 : 1685-1690 Turun akatemian konsistorin pöytäkirjat = Consistorii Academici ...
Tari Manyakok, Tari Turun Mandi, dan Tari Podang Perisai sebagai Ekspresi Budaya Masyarakat Melayu Riau
Tari Manyakok, Tari Turun Mandi, dan Tari Podang Perisai sebagai Ekspresi Budaya Masyarakat Melayu Riau
ABSTRAKTulisan ini merupakan hasil penelitian tentang nilai-nilai budaya masyarakat Melayu melalui tiga tari tradisional di Kabupaten Kuantan Singingi Provinsi Riau. Tiga bentuk ta...
RANCANG BANGUN TRAINER POWER WINDOW PADA PINTU DEPAN MOBIL KIJANG KAPSUL
RANCANG BANGUN TRAINER POWER WINDOW PADA PINTU DEPAN MOBIL KIJANG KAPSUL
AbstrakDi era moderen ini kenyamanan dan keselamatan berkendara impian bagi pengguna kendaraan, dengan mengunakan power window sebagai pembuka kaca pintu mobil secara otomatis, cuk...
PERANAN MASYARAKAT DALAM PENANGGULANGAN TUBERKULOSIS PARU
PERANAN MASYARAKAT DALAM PENANGGULANGAN TUBERKULOSIS PARU
  Penyakit TB salah satu penyakit yang diketahui sejak 120 tahun yang lalu sudah ditemukan kuman penyebab Mycobacterium tuberculosis oleh Dr. Robert Koch. Tuberkulosis (TB) a...
Abstract 3110: Urinary miR-1825 and miR-484: An oncogene and a tumor- suppressor gene among prostate cancer patients
Abstract 3110: Urinary miR-1825 and miR-484: An oncogene and a tumor- suppressor gene among prostate cancer patients
Abstract MicroRNAs (miRNAs) are short, single-stranded RNA molecules with the ability of acting as post-transcriptional regulators of gene expression. MiRNAs regulat...
The Burnashev cousins and Elizaveta Kulmann
The Burnashev cousins and Elizaveta Kulmann
The Burnashev cousins distinguished themselves in several types of activities accessible to female members of the educated social classes of the mid-19th century. Sofia (1820-1883)...
Uusi näkökulma Turun yliopiston historiaan
Uusi näkökulma Turun yliopiston historiaan
Arvosteltu teos: Wenäjän varjo: Turun Suomalaisen Yliopiston juurilla / Timo Soikkanen. [Turku] : Kirja-Aurora, 2012....

Back to Top