Search engine for discovering works of Art, research articles, and books related to Art and Culture
ShareThis
Javascript must be enabled to continue!

Koululaisten terveys ja muuttuvat haasteet 2022: WHO-Koululaistutkimus 40 vuotta

View through CrossRef
WHO-Koululaistutkimus on Suomessa käytetty nimi Health Behaviour in School-aged Children (HBSC) -tutkimukselle, jonka kyselyyn vastasi 11-, 13- ja 15-vuotiaita koululaisia yli 50 maasta aineistokeräyksessä 2021/2022. Ensimmäisen aineistonkeräys oli 40 vuotta sitten vuonna 1983 ja vuonna 2022 aineistoa kerättiin 11. kerran. Suomessa anonyymiin kyselyyn vastaavat koululaiset ovat perusopetuksen 5., 7. ja 9. luokalta. WHO-Koululaistutkimuksen tavoitteena on tuottaa kansainvälisesti vertailukelpoista ja kansallisesti tärkeää tietoa koululaisten terveyskäyttäytymisestä, terveydestä ja hyvinvoinnista sekä niiden taustalla olevista tekijöistä. Lisäksi tavoitteena on lisätä ymmärrystä terveyden eriarvoisuudesta ja arvioida terveyden eriarvoisuuden kehittymistä eri aineistonkeruuvuosien välillä. Tutkimus tuottaa tietoa lasten ja nuorten terveyden edistämisen käytänteiden ja poliittisen päätöksenteon tueksi. Tutkimuksesta vastaa tutkijaryhmä Jyväskylän yliopiston Liikuntatieteellisessä tiedekunnassa toimivasta Terveyden edistämisen tutkimuskeskuksesta. Tutkimusta johtavat apulaisprofessori Leena Paakkari ja yliopistonlehtori Nelli Lyyra. Tässä raportissa esitetään WHO-Koululaistutkimuksen 2022 tuloksia 5-, 7- ja 9-luokkalaisten koululaisten koetusta terveydestä, yksinäisyydestä, mielen hyvinvoinnista, koulukokemuksista, terveystottumuksista sekä terveyttä vaarantavasta käyttäytymisestä ja terveyden voimavaroista. Ajallisia muutoksia tarkastellaan vertaamalla vuoden 2022 tuloksia vuosiin 2014 ja 2018. Raportti sisältää myös suomen- ja ruotsinkielisten nuorten hyvinvoinnin vertailua vuoden 2022 tulosten perusteella. Raportti päättyy terveyden ylläpitämiselle ja edistämiselle tärkeän terveyden lukutaidon tilan sekä sen ja koetun terveyden ja terveyskäyttäytymisen välisten yhteyksien tarkasteluun.
Title: Koululaisten terveys ja muuttuvat haasteet 2022: WHO-Koululaistutkimus 40 vuotta
Description:
WHO-Koululaistutkimus on Suomessa käytetty nimi Health Behaviour in School-aged Children (HBSC) -tutkimukselle, jonka kyselyyn vastasi 11-, 13- ja 15-vuotiaita koululaisia yli 50 maasta aineistokeräyksessä 2021/2022.
Ensimmäisen aineistonkeräys oli 40 vuotta sitten vuonna 1983 ja vuonna 2022 aineistoa kerättiin 11.
kerran.
Suomessa anonyymiin kyselyyn vastaavat koululaiset ovat perusopetuksen 5.
, 7.
ja 9.
luokalta.
WHO-Koululaistutkimuksen tavoitteena on tuottaa kansainvälisesti vertailukelpoista ja kansallisesti tärkeää tietoa koululaisten terveyskäyttäytymisestä, terveydestä ja hyvinvoinnista sekä niiden taustalla olevista tekijöistä.
Lisäksi tavoitteena on lisätä ymmärrystä terveyden eriarvoisuudesta ja arvioida terveyden eriarvoisuuden kehittymistä eri aineistonkeruuvuosien välillä.
Tutkimus tuottaa tietoa lasten ja nuorten terveyden edistämisen käytänteiden ja poliittisen päätöksenteon tueksi.
Tutkimuksesta vastaa tutkijaryhmä Jyväskylän yliopiston Liikuntatieteellisessä tiedekunnassa toimivasta Terveyden edistämisen tutkimuskeskuksesta.
Tutkimusta johtavat apulaisprofessori Leena Paakkari ja yliopistonlehtori Nelli Lyyra.
Tässä raportissa esitetään WHO-Koululaistutkimuksen 2022 tuloksia 5-, 7- ja 9-luokkalaisten koululaisten koetusta terveydestä, yksinäisyydestä, mielen hyvinvoinnista, koulukokemuksista, terveystottumuksista sekä terveyttä vaarantavasta käyttäytymisestä ja terveyden voimavaroista.
Ajallisia muutoksia tarkastellaan vertaamalla vuoden 2022 tuloksia vuosiin 2014 ja 2018.
Raportti sisältää myös suomen- ja ruotsinkielisten nuorten hyvinvoinnin vertailua vuoden 2022 tulosten perusteella.
Raportti päättyy terveyden ylläpitämiselle ja edistämiselle tärkeän terveyden lukutaidon tilan sekä sen ja koetun terveyden ja terveyskäyttäytymisen välisten yhteyksien tarkasteluun.

Related Results

Terveys arvona ja siihen liittyvistä tekijöistä yliopistoon pyrkivillä nuorilla
Terveys arvona ja siihen liittyvistä tekijöistä yliopistoon pyrkivillä nuorilla
Terveyden arvostusta ja siihen liittyviä tekijöitä tutkittiin 226 Helsingin yliopistoon pyrkivän nuoren keskuudessa. Lisäksi tutkittiin eroavaisuuksia käytettäessä arvojen spontaan...
Suunvuoro
Suunvuoro
Tänä vuonna paitsi juhlitaan satavuotiasta Suomea myös vietetään reformaation merkki­vuotta. Sen ajoitus perustuu Martti Lutherin teeseihin, jotka hän naulasi lokakuussa 1517 Witte...
Digitaalisten terveyspalveluiden käytön haasteet ja rajoitteet 75 vuotta täyttäneiden kansalaisten kokemana
Digitaalisten terveyspalveluiden käytön haasteet ja rajoitteet 75 vuotta täyttäneiden kansalaisten kokemana
Julkiset terveyspalvelut ovat digitalisoituneet nopeasti niin Suomessa kuin muualla maailmalla. Muutoksen taustalla on pyrkimys palveluiden parempaan saavutettavuuteen ja kansalais...
Laajentava maitotila – kestävillä eläimillä tuotanto käyntiin
Laajentava maitotila – kestävillä eläimillä tuotanto käyntiin
Yhteistyöllä kilpailukykyä maidontuotantoon –hankkeen osana tehtiin teemahaastatteluja 13 investointeja suunnittelevalla tai jo toteuttavalla maitotilalla Keski-Suomessa ja Etelä-P...
Vehnän kasvinsuojelun muuttuneet haasteet
Vehnän kasvinsuojelun muuttuneet haasteet
Viljelykierto, muokkauksen intensiteetti sekä sääolot vaikuttavat niin kasvitautien, tuhoeläinten kuin rikkakasvienrunsauteen. Tekijöillä on myös yhdysvaikutuksia ja ne kohdistuvat...
Siivouskemian haasteet puhtauspalveluissa
Siivouskemian haasteet puhtauspalveluissa
Puhtaus on meille kaikille monella tapaa tuttu käsite. Tiedämme, että puhtaus on terveyden tekijä, olipa kysymys sitten elintarvikkeista, ympäristöstä tai meistä ihmisistä itsestäm...
Vastuullisuusviestinnän paineet ja haasteet
Vastuullisuusviestinnän paineet ja haasteet
Vastuullisuusviestintää koskevat kysymykset ovat nousseet ajankohtaisiksi kaikenkokoisten yritysten arjessa. Tutkimus on aiemmin keskittynyt suurimpie...
Televisio- ja tuotantoyhtiöiden haasteet ja mahdollisuudet monimediaalisessa ympäristössä
Televisio- ja tuotantoyhtiöiden haasteet ja mahdollisuudet monimediaalisessa ympäristössä
Television viihde- ja draamaohjelmat ovat muuttumassa monimediaalisiksi tuotannoiksi, jotka sisältävät itse ohjelmajaksojen lisäksi erilaisia ja eri alustoilla jaettavia sisältöjä....

Back to Top