Affektiivinen yhteisö Kersti Bergrothin <i>Urbans väg</i> -romaanissa

Kersti Bergrothin paikantumattomaan keskiaikaan sijoittuva balladimainen pienoisromaani Urbans väg (1919) alkaa, kun kappalaisen paluu pyhiinvaellukselta kirvoittaa mukavaan elämään tottuneen linnanherra Urbaninkin lähtemään henkiselle tielle. Teoksen esoteerisessa poetiikassa keskeiseksi nousee ajatus ’ilmestyksestä’ (epiphany, ks. esim. Lewis 2007: 20), eräänlaisesta affektiivisesta uudelleenorientoitumisesta, joka näyttäytyy paitsi kehollisena myös ”tarttuvana”: teoksessa tunteet, kuten suru ja hartaus, siirtyvät henkilöhahmosta toiseen näköaistin, kosketuksen ja empatian välityksellä. Tässä artikkelissa tutkin, miten Bergroth pienoisromaanissaan sekä omaelämäkerrallisissa kirjoituksissaan on keskustelussa keskiaikaisen mystisen ajatusperinteen kanssa, joka korostaa erilaisia affektiivisia siirtymiä sekä vastakkainasettelua vetäytymisen ja yhteisöllisyyden välillä. Luen teosta erityisesti pyhiinvaelluksen sekä laajemmin keskiaikaisen affektiivisen hartauden taustaa vasten ja esitän, että teoksessa lukeminen, kehollisuus ja tunteet kietoutuvat keskeisesti yhteen. Tulkitsen, että ketjuuntuvat affektiiviset siirtymät kehojen välillä luovat teoksen esoteerista taustaa vasten ajatuksen (preskriptiivisestä) affektiivisesta jatkuvuudesta, joka sisältää myös teoksen lukijan. Samalla artikkelini valottaa keskiaikaisen mystiikan ja laajemmin uskonnollisuuden antia 1900-luvun alun kirjallisuudelle, jossa uskonnollinen käsitteistö kytkeytyy esteettisiin ja poeettisiin kysymyksiin.