Ihmisen ja eläimen suhteesta varhaisessa kreikkalaisessa ajattelussa

Toisenlajisia eläimiä huomioiva ja mm. kasvissyöntiä puolustava ajattelu on antiikin filosofiassa omalaatuinen jatkumo, joka ulottuu esiklassiselta kaudelta myöhäisantiikkiin. Tutkin artikkelissani tämän ajattelun suhdetta varhaisempaan kreikkalaiseen kulttuuriperinteeseen, jonka ilmauksina tarkastelen arkaaista runoutta, mytologiaa ja uskonnollisia rituaaleja. Eläinmyönteisistä filosofeista esimerkeikseni olen poiminut Empedokleen (n. 490–430 eKr.) ja Plutarkhoksen (n. 45–125 jKr.). Lähtökohtanani on ihmetys, jota Plutarkhoksen voimakkaat eläinten tappamista vastustavat tekstit herättävät antiikin perinteisesti hyvin antroposentriseksi miellettyä taustaa vasten. Plutarkhoksen osoittamia jälkiä pitkin etenen ajassa taaksepäin, esisokraatikko Empedokleeseen. Näiden kahden filosofin ajattelusta nostan esiin erityisesti oikeudenmukaisuuteen sekä ihmisten ja muiden eläinten sukulaisuuteen ja kosmiseen kohtalonyhteyteen liittyviä teemoja. Artikkelini jälkimmäisessä osassa tutkin eläinmyönteisten filosofien taustalla mahdollisesti vaikuttavaa kollektiivista perinnettä. Tarkastelen eläinhahmoja ja eläinmetaforien käyttöä varhaisessa runoudessa, esimerkkeinäni otteita Homerokselta ja kuorolyyrikko Alkmanilta (600-luku eKr.). Runokuvien rinnalla jäljitän kreikkalaisen mytologian välittämää kuvaa eläimistä, erityisesti eläinten ja jumalien suhdetta. Jäljitystä pohjustavat esimerkit Zeuksen eläimellisistä muodonmuutoksista sekä havainto kreikan ”eläintä” merkitsevän ζῷον-sanan semanttisesta avaruudesta, joka kattaa toisenlajisten eläinten lisäksi niin ihmiset kuin jumalat. Lopuksi tarkastelen kahta uskonnollista rituaalia, spartalaista nuorten neitojen kuororituaalia ja attikalaista Artemis Brauronian karhujuhlaa, joissa eläinmetaforiikka syvenee kohti metamorfoosia, samaistumista toisenlajiseen eläimeen ja muuntumista toiseksi rituaalin tilassa. Johtopäätöksenä esitän, että arkaaisen kreikkalaisen kasvatuksen perustana toimiva ja erityisesti rituaalisissa yhteyksissä hyödynnetty mimesiksen ajatus sekä edellytti että ruokki kykyä samaistua toiseen, myös toiseen eläimeen, ja että kaikuja tästä syvästä yhteyden tunteesta voidaan tavoittaa esimerkiksi Empedokleen ja Plutarkhoksen ajattelussa.