Javascript must be enabled to continue!
Muutoksen tekijät hyvässä seurassa : Suomen tieteellinen kirjastoseura 1970–2010
View through CrossRef
Muutoksen tekijät hyvässä seurassa kertoo 90 vuotta täyttävän Suomen tieteellisen kirjastoseuran tarinaa maamme yliopistojen, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten kirjastoista. Samalla se käsittelee kirjasto- ja informaatioalalla tapahtunutta valtavaa muutosta, joka on seurannut tieteellisen tutkimuksen informaatiotulvaa ja automaation mukanaan tuomia ratkaisuja, joissa kirjastot ovat olleet valppaina mukana. Kirjassa keskitytään vuosiin 1970-2010 jolloin tiedonhallinta ja -hankinta sekä sen jakaminen alkoivat vaatia aivan uudenlaista kykyä pysyä mukana muuttuvassa toimintaympäristössä, mutta samalla sivutaan myös vanhempia vuosikymmeniä samoin kuin aivan viime vuosina tapahtunutta kehitystä. Kirjan kirjoittajat ovat seuran jäseniä ja samalla alan huippuosaajia. He kertovat omiin kokemuksiinsa perustuvaa tarinaa. Kirjassa kuullaan myös useiden kymmenien ammattilaisten haastatteluissa esille tulleita näkökulmia. Oman rikkaan osuutensa tarinaan antavat nyt jo eläkkeelle siirtyneiden konkareiden kertomukset ja haastattelut.
Helsinki University Library
Title: Muutoksen tekijät hyvässä seurassa : Suomen tieteellinen kirjastoseura 1970–2010
Description:
Muutoksen tekijät hyvässä seurassa kertoo 90 vuotta täyttävän Suomen tieteellisen kirjastoseuran tarinaa maamme yliopistojen, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten kirjastoista.
Samalla se käsittelee kirjasto- ja informaatioalalla tapahtunutta valtavaa muutosta, joka on seurannut tieteellisen tutkimuksen informaatiotulvaa ja automaation mukanaan tuomia ratkaisuja, joissa kirjastot ovat olleet valppaina mukana.
Kirjassa keskitytään vuosiin 1970-2010 jolloin tiedonhallinta ja -hankinta sekä sen jakaminen alkoivat vaatia aivan uudenlaista kykyä pysyä mukana muuttuvassa toimintaympäristössä, mutta samalla sivutaan myös vanhempia vuosikymmeniä samoin kuin aivan viime vuosina tapahtunutta kehitystä.
Kirjan kirjoittajat ovat seuran jäseniä ja samalla alan huippuosaajia.
He kertovat omiin kokemuksiinsa perustuvaa tarinaa.
Kirjassa kuullaan myös useiden kymmenien ammattilaisten haastatteluissa esille tulleita näkökulmia.
Oman rikkaan osuutensa tarinaan antavat nyt jo eläkkeelle siirtyneiden konkareiden kertomukset ja haastattelut.
Related Results
Suomen elintarvikeketjun hinnanmuodostus kansainvälisessä vertailussa
Suomen elintarvikeketjun hinnanmuodostus kansainvälisessä vertailussa
Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksen tutkimuksessa ”Elintarvikkeiden hinnanmuodostus ja markkinoiden toimivuus” (ETLA, Keskusteluaiheita No. 1209, 2010) käsiteltiin muun muassa Suomen...
Muutoksen mittaaminen tulosevaluaation ongelmana
Muutoksen mittaaminen tulosevaluaation ongelmana
Artikkelissa tarkastellaan muutoksen toteamisen, yleistämisen ja analysoimisen ongelmia. Tutkimuksen sisäinen pätevyys on muutoksen toteamisen edellytys ja ulkoinen pätevyys on muu...
Suomen ja Baltian maitosektorien vertailu
Suomen ja Baltian maitosektorien vertailu
Meijeriteollisuus on nopeasti globalisoitunut viimeisen vuosikymmenen aikana. Globalisaatio on ilmennyt kasvavassa meijerituotteiden ulkomaankaupassa sekä pääoman siirtymisessä raj...
Besprechungen
Besprechungen
Book Reviewed in this article:Schiørring, Erik (1971): Amphetamine induced selective stimulation of certain behaviour items with concurrent inhibition of others in an open‐field te...
Viron ja Suomen maidontuotannon kilpailukyky
Viron ja Suomen maidontuotannon kilpailukyky
Euroopan unioni laajeni toukokuussa 2004, jolloin kymmenen uutta jäsenmaata liittyi unionin jäseneksi.Yksi uusista jäsenmaista oli Viro. Nyt sekä Viro että Suomi toimivat samalla s...
Sosiaalisen muutoksen muotoilua
Sosiaalisen muutoksen muotoilua
Sosiaalinen muotoilu “social design” on muutoksen muotoilua. Sosiaalisen muotoilun tavoitteena on käyttää taiteen ja muotoilun menetelmiä elämän laadun parantamiseen (Papanek 2006...
Tilalla tapahtuva maan laadun mittaaminen
Tilalla tapahtuva maan laadun mittaaminen
Kaikelle peltoviljelylle on tärkeää, että huolehditaan maan hyvästä rakenteesta, kasvien luontaisestaravinteiden saannista, maan vesitaloudesta ja vältetään ympäröivien ekosysteemi...
Maitokiintiöjärjestelmän päättymisen vaikutukset Suomen maitosektorille
Maitokiintiöjärjestelmän päättymisen vaikutukset Suomen maitosektorille
Maitokiintiöjärjestelmän katsotaan haittaavan merkittävästi EU:n maitosektorin kilpailukykyä, kehitystä ja tehokkuutta etenkin tilanteessa jossa maitotuotteiden kysyntä kasvaa sekä...

