Roy Rappaportin rituaaliajattelu uskonnollisten ympäristörituaalien tulkintakehyksenä

Ympäristökriisi on haastanut uskontoperinteet ottamaan kantaa ja toimimaan sekä globaalisti että paikallisesti. Kannanotot ja toiminta rakentuvat perinteen uudelleentulkinnoille, joiden kautta tuotetaan myös erilaisia rituaalisia sovelluksia. Ympäristörituaaleissa esimerkiksi työstetään ympäristökriisin herättämää surua ja ahdistusta tai pyritään konkreettisesti vaikuttamaan lokaaleihin ympäristöongelmiin. Tässä artikkelissa tarkastelen antropologi Roy Rappaportin (1926-1997) rituaaliajattelua ja sitä, miten hänen näkemyksiään voidaan soveltaa tämän hetken uskonnollisten ympäristörituaalien tulkinnassa. Rappaport tarkasteli tutkimuksissaan uskonnollisia ympäristörituaaleja sekä tapoina säädellä ekologista tasapainoa että mahdollisuutena muuttaa ihmisen ajattelua ja toimintaa ympäristökriisin aikakaudella. Näitä näkökulmia voidaan soveltaa ainakin kolmella tavalla: Ensinnäkin tarkastelemalla sitä, miten rituaaleja hyödynnetään sellaisissa uskonnollisissa yhteisöissä, jotka ovat välittömästi riippuvaisia luonnonympäristöstä, toiseksi tutkimalla sitä, miten uskonnolliset yhteisöt käyttävät rituaaleja erilaisissa ympäristönsuojeluun liittyvissä tilanteissa, ja kolmanneksi tarkentamalla siihen, miten Rappaportin ideoita voitaisiin hyödyntää ympäristötoimintaan sitouttamisessa. Artikkelissani fokusoidun uskonnollisesti motivoituihin ympäristörituaaleihin ja siihen, minkälaisia näkökulmia rappaportilainen rituaaliajattelu antaa niiden tarkastelemiseen. Esimerkkeinä käytän kanadalaisen mi’kmaq-alkuperäisyhteisön taistelua pyhän vuorensa kohtalosta sekä erityisesti thaimaalaisten munkkien puiden pyhittämisrituaalia, jossa he liittävät hakkuu-uhan alla olevia puita osaksi buddhalaista munkkikuntaa.