Komedia Vantaanjoella: peripateettinen laji, tilallisuus ja komedia ympäristövastuullista lähimatkakirjallisuutta rakentamassa

Miten matkakirjallisuus reagoi, kun ympäristökysymysten painoarvo kulttuurissamme kasvaa? Artikkelini lähestyy tätä kysymystä lukemalla Maarit Verrosen teosta Pieni kumikanoottikirja (2011). Kyseessä on esseemuotoon kirjoitettu teos lähiseutumatkailusta pääkaupunkiseudun vesistöissä. Tavoitteeni on selvittää, millaisilla lajiin, tyylilajiin ja tematiikkaan liittyvillä ratkaisuilla teos viestii ympäristövastuullista sanomaansa. Artikkelissani osoitan, että Verrosen teos kytkeytyy peripateettisen kirjallisuuden perinteeseen. Kyseisen lajin modernisaatiokriittiseen ohjelmaan kuuluu paikallisuuden ja fyysisen työn estetisointi (Wallace 1992). Verrosen teos kuitenkin uudistaa lajia, sillä Kumikanoottikirja nojautuu ajallisten kehityskulkujen sijasta tilallisiin prosesseihin. Tilallisuus eli verkostomaisten ja samanaikaisten prosessien tarkkailu merkitsee myös sitä, että teoksen päähenkilön rooli toimijana etääntyy yksilö- ja ihmiskeskeisestä näkemyksestä. Näin käy myös komediassa, esittää Joseph Meeker (1997). Tarkastelen Meekerin väitettä, jonka mukaan koominen tyylilaji on keino kertoa systeemisiä, ei-yksilökeskeisiä kertomuksia. Kumikanoottikirjan eetos osoittautuu tällaista sopeutuvaa ja selviytyvää, ympäristön reunaehdot huomioon ottavaa toimijuutta tukevaksi.