Javascript must be enabled to continue!
Lyhytpäiväkäsittely kuusen paakkutaimien kasvatuksessa
View through CrossRef
Lyhytpäivä (LP)-käsittelyn soveltuvuutta kuusen (Picea abies (L.) Karst.) paakkutaimien kasvatukseen tutkittiin taimitarhalla kahden kasvukauden aikana. Tutkittavina olivat maalis-, huhti- ja kesäkuussa kylvetyt, taimitarhaan (Joroinen) nähden eteläisen (Luumäki) ja pohjoisen (Kajaani/Iisalmi) alkuperän taimierät. LP-käsittely toteutettiin peittämällä taimet mustalla kankaalla 16 tunniksi vuorokaudessa kolmen viikon ajan. Ensimmäisenä vuonna (1991) LP-käsitellyt ja vertailutaimet jaettiin kahteen ryhmään, joista toinen LP-käsiteltiin toisena vuonna (1992) uudelleen. Sekä ensimmäisen että toisen kasvukauden jälkeen istutettiin koetaimia taimitarhapellolle, jossa niiden kehitystä seurattiin keväällä 1992 ja 1993. LP-käsittely pysäytti taimien pituuskasvun sekä esti jälkikasvua ensimmäisenä ja toisena kasvukautena. LP-käsittely aikaisti myös taimien kylmänkestävyyskehitystä 2–6 viikkoa kylvö- ja käsittelyajankohdasta riippuen. Taimien latvan kuiva-ainepitoisuus osoittautui hyödylliseksi kylmänkestävyyden seurannan tunnukseksi. LP-käsittelyn kielteisenä vaikutuksena oli, että 5–10 % yksivuotiaiden kesäkuussa kylvettyjen taimien latvasilmuista ei puhjennut seuraavana keväänä vertailutaimien lähtiessä normaalisti kasvuun. LP-käsittelyn edut olivat suurimmat taimitarhaa eteläisempien alkuperien taimille.
Finnish Society of Forest Science
Title: Lyhytpäiväkäsittely kuusen paakkutaimien kasvatuksessa
Description:
Lyhytpäivä (LP)-käsittelyn soveltuvuutta kuusen (Picea abies (L.
) Karst.
) paakkutaimien kasvatukseen tutkittiin taimitarhalla kahden kasvukauden aikana.
Tutkittavina olivat maalis-, huhti- ja kesäkuussa kylvetyt, taimitarhaan (Joroinen) nähden eteläisen (Luumäki) ja pohjoisen (Kajaani/Iisalmi) alkuperän taimierät.
LP-käsittely toteutettiin peittämällä taimet mustalla kankaalla 16 tunniksi vuorokaudessa kolmen viikon ajan.
Ensimmäisenä vuonna (1991) LP-käsitellyt ja vertailutaimet jaettiin kahteen ryhmään, joista toinen LP-käsiteltiin toisena vuonna (1992) uudelleen.
Sekä ensimmäisen että toisen kasvukauden jälkeen istutettiin koetaimia taimitarhapellolle, jossa niiden kehitystä seurattiin keväällä 1992 ja 1993.
LP-käsittely pysäytti taimien pituuskasvun sekä esti jälkikasvua ensimmäisenä ja toisena kasvukautena.
LP-käsittely aikaisti myös taimien kylmänkestävyyskehitystä 2–6 viikkoa kylvö- ja käsittelyajankohdasta riippuen.
Taimien latvan kuiva-ainepitoisuus osoittautui hyödylliseksi kylmänkestävyyden seurannan tunnukseksi.
LP-käsittelyn kielteisenä vaikutuksena oli, että 5–10 % yksivuotiaiden kesäkuussa kylvettyjen taimien latvasilmuista ei puhjennut seuraavana keväänä vertailutaimien lähtiessä normaalisti kasvuun.
LP-käsittelyn edut olivat suurimmat taimitarhaa eteläisempien alkuperien taimille.
Related Results
Kuusen- ja koivuntaimien alkukehitys korven uudistamisaloilla
Kuusen- ja koivuntaimien alkukehitys korven uudistamisaloilla
Taimien alkukehitystä tutkittiin 1980-luvulla viidellä korpisuon uudistusalalla Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Lapissa. Avohakkuun seurauksena tutkimuskohteille vakiintui runsaas...
Näkökulmia kiinalaisiin kasvatusperinteisiin
Näkökulmia kiinalaisiin kasvatusperinteisiin
Kun kasvatuksessa kiinnostus on mindfulness-buumin myötä kääntynyt itään, kasvatustieteilijöiden olisi syytä perehtyä ajatteluun menetelmien taustalla. Zen-mestari Huangbon opetuks...

