Search engine for discovering works of Art, research articles, and books related to Art and Culture
ShareThis
Javascript must be enabled to continue!

Lähihistorian kentältä

View through CrossRef
Lähihistoria haastatteli historiadokumentteihin erikoistuneen Alku Tuotanto-yhtiön perustajia Sampo Terhoa ja Toni Viljanmaata tammikuussa 2024. Sampo Terho on toiminut aiemmin Eurooppa-, urheilu- ja kulttuuriministerinä sekä julkaissut kaksi historiallista romaania. Terho valittiin hiljattain Tampereen kaupungin kulttuurijohtajaksi. Toni Viljanmaa on puolestaan työskennellyt Pohjalaisen päätoimittajana sekä politiikan toimittajana eri medioissa. Lisäksi hän toimii yrittäjänä ja työstää poliittisen historian väitöskirjaa Helsingin yliopistossa. Paneuduimme haastattelussa Terhon ja Viljanmaan Alku Tuotanto-yhtiön toimintaan, historiadokumenttien työstämiseen ja historian merkitykseen yhteiskunnassa. Terhon ja Viljanmaan mukaan historiadokumenttien perustana on tieteellisen tutkimuksen kaltainen tiedonhankinta ja uuden oppiminen, vaikka lopputulos onkin ilmaisultaan kaukana tieteellisistä julkaisuista.
Lähihistorian tutkimuksen seura ry
Title: Lähihistorian kentältä
Description:
Lähihistoria haastatteli historiadokumentteihin erikoistuneen Alku Tuotanto-yhtiön perustajia Sampo Terhoa ja Toni Viljanmaata tammikuussa 2024.
Sampo Terho on toiminut aiemmin Eurooppa-, urheilu- ja kulttuuriministerinä sekä julkaissut kaksi historiallista romaania.
Terho valittiin hiljattain Tampereen kaupungin kulttuurijohtajaksi.
Toni Viljanmaa on puolestaan työskennellyt Pohjalaisen päätoimittajana sekä politiikan toimittajana eri medioissa.
Lisäksi hän toimii yrittäjänä ja työstää poliittisen historian väitöskirjaa Helsingin yliopistossa.
Paneuduimme haastattelussa Terhon ja Viljanmaan Alku Tuotanto-yhtiön toimintaan, historiadokumenttien työstämiseen ja historian merkitykseen yhteiskunnassa.
Terhon ja Viljanmaan mukaan historiadokumenttien perustana on tieteellisen tutkimuksen kaltainen tiedonhankinta ja uuden oppiminen, vaikka lopputulos onkin ilmaisultaan kaukana tieteellisistä julkaisuista.

Related Results

Muistamisen kulttuurit ja historian käyttö
Muistamisen kulttuurit ja historian käyttö
Historiantutkijan työhön kuuluu niin menneisyyden rekonstruointi kuin sen pohtiminen, mikä on historian merkitys ja käyttötarkoitus nykyhetken yhteiskunnassa. Näitä tehtäviä on käy...
”Sangen ajankohtainen Nuijasota”
”Sangen ajankohtainen Nuijasota”
Artikkelissa tarkastellaan Kasimir Leinon historiallista näytelmää Jaakko Ilkka ja Klaus Fleming (1901) ja sen teatteriesityksiä. Tutkimuksen keskiössä ovat näytelmän ja esitysten ...
Näkökohtia naishistoriaan ja historian käyttöön toisen aallon feminismissä
Näkökohtia naishistoriaan ja historian käyttöön toisen aallon feminismissä
Näkökulma-artikkeli käsittelee historian käyttöä kotimaisen feminismin historiassa 1970- ja 1980-luvulla. Tarkastelu kiinnittyy sekä ruohonjuuritason aktivismiin että akateemisen n...
Kulttuuridiplomatian näkökulma kylmään sotaan
Kulttuuridiplomatian näkökulma kylmään sotaan
Ylen dokumenttisarja Kylmän sodan Suomi herätti alkuvuodesta 2022 runsaasti keskustelua lähihistorian muistamisesta, tutkimuksesta ja kansallisesta historiakuvastamme. Kylmä sota o...
Euroopan parlamentti, Ylikansallinen kulttuurinen muisti ja holokausti
Euroopan parlamentti, Ylikansallinen kulttuurinen muisti ja holokausti
Tässä artikkelissa tutkin, miten ja ennen kaikkea miksi holokaustista tuli ylikansallisen ja yleiseurooppalaisen muistipolitiikan keskeinen opinkappale. Holokaustin kulttuurisen mu...
Historialle omistettu elämä
Historialle omistettu elämä
Kaari Utrio (s. 1942) on yksi Suomen luetuimmista kirjailijoista, jonka 1960-luvulla alkanut ura kattaa mittavan romaanituotannon ohella tietokirjallisuutta, kolumneja, luentoja, e...
Tutkimuksen vapaudesta
Tutkimuksen vapaudesta
Toukokuussa 2025 Yhdysvaltain sisäisen turvallisuuden ministeriö ilmoitti poistavansa Harvardin yliopistolta oikeuden hyväksyä kansainvälisiä opiskelijoita. Kyse oli Trumpin hallin...

Back to Top