Vankeusmaantieteellinen näkökulma Turun kehruuhuoneeseen, 1820–1825

Turun kehruuhuone oli vankila, jonka asukkaat olivat 1820-luvulta lähtien pääasiassa irtolaisuudesta vangittuja naisia. Artikkeli esittelee vankeusmaantieteellisiä tulkintamalleja niukkaan lähdeaineistoon, jota laitoksen hallinto tuotti vuosina 1820–1825. Tutkimustehtävänä on selvittää yhtäältä, millaisia toimintaperiaatteita hallinto toteutti laitoksen tiloista päättäessään, ja toisaalta, millaisia toimintamahdollisuuksia nämä tilat loivat vangeille. Artikkelissa esitetään, että vankilatilan eri funktiot toteutuivat samanaikaisesti kerroksina, joiden tiheys vaihteli tilassa ja ajassa. Lisäksi tuodaan esiin laitoksen sairashuone, kirkko ja romanitaustaisille vangeille varattu huone välittävinä alueina, joissa vankien saattoi ollamahdollista käyttäytyä ”normaalista” poikkeavalla tavalla. Artikkelissa todetaan myös, että vankilan tiloissa vietetty aika ei välttämättä jättänyt vankeihin pysyvää kehollista stigmaa, sillä laitoksen olot eivät olleet huonommat kuin köyhällä kansalla keskimäärin ja koska hallinto pyrki välttämään leiman syntymistä.