Javascript must be enabled to continue!
Teräväkielinen ja liukas, mutta kruunulle korvaamaton virkamies
View through CrossRef
Artikkeli käsittelee ennen muuta huonon hallinnon ja korruption määrittelyä ja tunnistamista Ruotsin valtakunnan itäisen osan tärkeimmässä kaupungissa Turussa 1620–1630-luvulla. Tarkastelu keskittyy ennen muuta kauppias, pormestari, linnankreivi ja alikäskynhaltija Erik Antinpoika Knapeen (n. 1580–1634) ja hänen toimintansa aiheuttamiin reaktioihin kaupunkiyhteisössä. Korruption yleinen määritelmä lähtee tavallisimmin siitä, että kyse on julkisen vallan tai luottamuksen enemmän tai vähemmän vakavasta väärinkäytöstä. Korruptiota on myös esimerkiksi lahjusten vastaanottaminen ja tarjoaminen sekä julkisten varojen tuhlailu tai kavaltaminen. Huonon hallinnon tunnusmerkistöön puolestaan liittyy monenlaisia velvollisuuksien ja tehtävien laiminlyöntejä sekä muun muassa luottamuksellisen tiedon sopimaton hyödyntäminen ja suosikkijärjestelmän ylläpito.
Erik Antinpoika Knape mahdollistaa aikakauden vielä muotoutumassa olleiden toimintatapojen analyysin ja sen, kuinka asioita ylipäätään saatettiin viranomaisten tietoon, kuinka ongelmia selvitettiin ja millaisin tuloksin. Samalla pohditaan toimintatapojen muutoksia (tai vastaavasti pysyvyyksiä) pidemmälläkin aikavälillä.
Erik Antinpoika Knapen toiminnan analyysi paljastaa 1600-luvun ensimmäisten vuosikymmenten viranhoidon ongelmakohtia ja tilanteita, joissa liikuttiin huonon hallinnon ja jopa korruptionkin harmaalla alueella. Silti hänen jo monista titteleistäkin suoraan näkyvä tehtäväkentän laajuus viittovat siihen, ettei aikakaudella ollut ylitarjontaa kruunun tehtävien hoitoon soveltuvista henkilöistä. Knapen kuoleman jälkeen tilanne alkoi väistämättä muuttua, kun lääninhallinnon uudelleenjärjestelyjen, entisestään tehostuneen valtiollisen veronkannon ja koulutusjärjestelmän kehityksen myötä pystyttiin rekrytoimaan entistä enemmän myös muodollista koulutusta saaneita miehiä hoitamaan viranomaistehtäviä. Silti vanhat käytänteet tuskin poistuivat, mutta monista ongelmista voitiin nyttemmin saada aiempaa paremmin selkoa.
Title: Teräväkielinen ja liukas, mutta kruunulle korvaamaton virkamies
Description:
Artikkeli käsittelee ennen muuta huonon hallinnon ja korruption määrittelyä ja tunnistamista Ruotsin valtakunnan itäisen osan tärkeimmässä kaupungissa Turussa 1620–1630-luvulla.
Tarkastelu keskittyy ennen muuta kauppias, pormestari, linnankreivi ja alikäskynhaltija Erik Antinpoika Knapeen (n.
1580–1634) ja hänen toimintansa aiheuttamiin reaktioihin kaupunkiyhteisössä.
Korruption yleinen määritelmä lähtee tavallisimmin siitä, että kyse on julkisen vallan tai luottamuksen enemmän tai vähemmän vakavasta väärinkäytöstä.
Korruptiota on myös esimerkiksi lahjusten vastaanottaminen ja tarjoaminen sekä julkisten varojen tuhlailu tai kavaltaminen.
Huonon hallinnon tunnusmerkistöön puolestaan liittyy monenlaisia velvollisuuksien ja tehtävien laiminlyöntejä sekä muun muassa luottamuksellisen tiedon sopimaton hyödyntäminen ja suosikkijärjestelmän ylläpito.
Erik Antinpoika Knape mahdollistaa aikakauden vielä muotoutumassa olleiden toimintatapojen analyysin ja sen, kuinka asioita ylipäätään saatettiin viranomaisten tietoon, kuinka ongelmia selvitettiin ja millaisin tuloksin.
Samalla pohditaan toimintatapojen muutoksia (tai vastaavasti pysyvyyksiä) pidemmälläkin aikavälillä.
Erik Antinpoika Knapen toiminnan analyysi paljastaa 1600-luvun ensimmäisten vuosikymmenten viranhoidon ongelmakohtia ja tilanteita, joissa liikuttiin huonon hallinnon ja jopa korruptionkin harmaalla alueella.
Silti hänen jo monista titteleistäkin suoraan näkyvä tehtäväkentän laajuus viittovat siihen, ettei aikakaudella ollut ylitarjontaa kruunun tehtävien hoitoon soveltuvista henkilöistä.
Knapen kuoleman jälkeen tilanne alkoi väistämättä muuttua, kun lääninhallinnon uudelleenjärjestelyjen, entisestään tehostuneen valtiollisen veronkannon ja koulutusjärjestelmän kehityksen myötä pystyttiin rekrytoimaan entistä enemmän myös muodollista koulutusta saaneita miehiä hoitamaan viranomaistehtäviä.
Silti vanhat käytänteet tuskin poistuivat, mutta monista ongelmista voitiin nyttemmin saada aiempaa paremmin selkoa.
Related Results
Sodankylän saamelaisten entistä elämää
Sodankylän saamelaisten entistä elämää
SaatteeksiSodankylän Vuotson seuduille viime vuosisadan loppupuolella useana aaltona siirtyneiden poronhoitajasaamelaisten kieli on – kuten Suomen puolen tunturisaamen murteet ylee...
NPK-lannoituksen vaikutus Pito-perunan ravinteiden ottoon
NPK-lannoituksen vaikutus Pito-perunan ravinteiden ottoon
Hankkijan kasvinjalostuslaitoksen Anttilan koetilalla selvitettiin vuosina 1967, 1968 ja 1970 Pito-perunan ravinteiden ottoa erilaista NPK-lannoitusta käytettäessä. N-määrät olivat...
Keppulointia ja rehjustusta Rööperin kulmilla: Paikannimistö sosiaalisen maantieteen rakentajana Outi Pakkasen ja Matti Yrjänä Joensuun rikosromaaneissa
Keppulointia ja rehjustusta Rööperin kulmilla: Paikannimistö sosiaalisen maantieteen rakentajana Outi Pakkasen ja Matti Yrjänä Joensuun rikosromaaneissa
Artikkeli tarkastelee Outi Pakkasen Maanantaihin on paljon matkaa (1975) ja Matti Yrjänä Joensuun Väkivallan virkamies (1976) -rikosromaaneissa esiintyvää paikannimistöä. Tutkimuks...
Mitä komin väyläsijoilla ilmaistaan?
Mitä komin väyläsijoilla ilmaistaan?
Tämä tutkimus käsittelee komin kirjakielen väyläsijojen semantiikkaa. Komi on hyvin poikkeuksellinen maailman kielten joukossa, sillä sen paikallissijasysteemissä esiintyy tyypilli...
Maaseutuyrittäjät viherympäristöpalveluiden tuottajina
Maaseutuyrittäjät viherympäristöpalveluiden tuottajina
Kuntien viherympäristönhoidossa pyritään ulkoistamiseen ja seutukunnallistamiseen sekä tilaaja-tuottaja –malliin kustannuspaineiden ja henkilöstön nopean eläköitymisen takia. Vilje...
Hyvinvointialueiden TKKI-toiminta
Hyvinvointialueiden TKKI-toiminta
Tämä raportti kokoaa vuoden 2025 tilanteen hyvinvointialueiden tutkimus-, kehitys-, koulutus- ja innovaatiotoiminnasta (TKKI) viiden yhteistyöalueen (YTA) näkökulmasta. Taustalla o...
Kiertotalous-sanan tunnettuus ja merkitystulkinnat
Kiertotalous-sanan tunnettuus ja merkitystulkinnat
Kestävä kiertotalous on talousmalli, jonka avulla voidaan hillitä luonnonvarojen ylikulutusta, torjua ilmastonmuutosta ja luonnon köyhtymistä samalla taloutta ja työllisyyttä vahvi...
Suomen kielen verbien morfologinen mukauttaminen pohjoissaameen puhutun kielen aineistossa
Suomen kielen verbien morfologinen mukauttaminen pohjoissaameen puhutun kielen aineistossa
Artikkelissa tarkastellaan suomen kielen verbien morfologista mukauttamista puhuttuun pohjoissaameen. Aihetta ei ole aikaisemmin tutkittu, mutta on esitetty, että pohjoissaamessa v...

