Javascript must be enabled to continue!
Tanssia koronan aikaan
View through CrossRef
Taiteellisen tutkimukseni kohteena on ollut kehollinen toisin toimiminen julkisissa tiloissa. Olen havainnoinut tanssin ja kosketuksen aiheuttamia muutoksia julkisissa tiloissa sekä tilan kokemuksen muovautumista tanssivassa kehossa.
Koronaepidemia on vaikuttanut olennaisesti tutkimuskysymyksiini sekä käyttämiini tutkimusmenetelmiin, sillä toisten kanssa fyysisesti kosketuksissa oleminen on tänä vuonna tuntunut äärimmäisen tärkeältä, mutta myös radikaalilta teolta.
Title: Tanssia koronan aikaan
Description:
Taiteellisen tutkimukseni kohteena on ollut kehollinen toisin toimiminen julkisissa tiloissa.
Olen havainnoinut tanssin ja kosketuksen aiheuttamia muutoksia julkisissa tiloissa sekä tilan kokemuksen muovautumista tanssivassa kehossa.
Koronaepidemia on vaikuttanut olennaisesti tutkimuskysymyksiini sekä käyttämiini tutkimusmenetelmiin, sillä toisten kanssa fyysisesti kosketuksissa oleminen on tänä vuonna tuntunut äärimmäisen tärkeältä, mutta myös radikaalilta teolta.
Related Results
Iäkkäiden etäjumppa kunnissa koronapandemian aikaan
Iäkkäiden etäjumppa kunnissa koronapandemian aikaan
Etäjumppa tarjoaa kunnille uudenlaisen tavan järjestää iäkkäiden terveysliikuntaa ja iäkkäille ihmisille mahdollisuuden osallistua siihen. Artikkelimme tavoitteena on luoda kokonai...
Avomaankurkkua kausihuoneesta ja avomaalta
Avomaankurkkua kausihuoneesta ja avomaalta
MTT Sotkamossa, Ruukissa ja Rovaniemellä verrattiin avomaankurkun kasvatusta kausihuoneessa ja avomaalla kasvukausina 2012–2013. Kokeet tehtiin osana EU:n maaseuturahaston rahoitta...
Mikrokurssit jatkuvan oppimisen välineenä
Mikrokurssit jatkuvan oppimisen välineenä
Aikaan ja paikkaan sitomattomille kursseille on paljon kysyntää. Koulutuksiin osallistuu yhä enemmän henkilöitä, jotka ovat korkeakouluopiskeluun harjaantumattomia. Lisäksi koulutu...
Alma Aarni Vanhaan hyvään aikaan
Alma Aarni Vanhaan hyvään aikaan
Kirja-arvioAarni, Alma: Vanhaan hyvään aikaan...
Yhteinen tiedejulkaiseminen
Yhteinen tiedejulkaiseminen
Ei liene uusi virsi, että tieteellinen julkaiseminen suomeksi on vuosi vuodelta haastavampaa. Kirjoittajat, toimittajat ja vertaisarvioijat tekevät työtään pääosin vapaaehtoisesti,...
Vartoomista, korpeentumista, rämpimistä - palvelutalossa asuvien kokemuksia yksinäisyydestä
Vartoomista, korpeentumista, rämpimistä - palvelutalossa asuvien kokemuksia yksinäisyydestä
Tutkimuksen tarkoituksena oli ruotia palvelutalossa asuvien iäkkäiden ihmisten yksinäisyyttä: miten itse yksinäisyys koetaan ja ilmaistaan sekä miten se kontekstualisoituu ajallise...
Joustavat äänestysmuodot pandemiavaalien pelastajana
Joustavat äänestysmuodot pandemiavaalien pelastajana
Maailmanlaajuisen terveyskriisin jatkuessa valtiot ovat joutuneet tarjoamaan totutusta poikkeavia ratkaisuja vaalien järjestämiseen tai siirtämään niitä kokonaan. Koronapande...

