Search engine for discovering works of Art, research articles, and books related to Art and Culture
ShareThis
Javascript must be enabled to continue!

Kotimaisia valtapuulajeja uhkaavat vieraslajihyönteiset – pronssijalosoukko, siperianmäntykehrääjä ja taigamonikirjaaja

View through CrossRef
Ilmastonmuutos edesauttaa useiden hyönteislajien leviämistä alueille, joiden ympäristöolosuhteet eivät ole aiemmin olleet niille tarpeeksi suotuisat. Tällaisia luontaisesti, omin voimin levinneitä tulokaslajeja tavataan Suomessakin. Suurin osa niistä on harmittomia, mutta osa on haitallisia maa- ja metsätaloudelle. Tulokaslajeja potentiaalisesti vaarallisempi ryhmä ovat vieraslajit; ihmisten ja kansainvälisen kaupan mukana leviävät lajit. Uudella alueella vieraslajilta puuttuvat juuri siihen erikoistuneet luontaiset viholliset, kuten loiset ja saalistajat, sekä monet muut kannan kasvua rajoittavat tekijät. Lisäksi uuden alueen eliölajeilla ei välttämättä ole vastuskykyä tai puolustusmekanismeja uutta tuholaista kohtaan. Tällöin vieraslaji voi aiheuttaa merkittävää tuhoa, ja tällaisia esimerkkejä on maailmalta useita. Tässä artikkelissa esittelemme kolme Suomen metsätalouden kannalta mahdollisesti erittäin haitallista vieraslajia: Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva koivun tuholainen pronssijalosoukko (Agrilus anxius LeConte), mäntyjä ja lehtikuusia uhkaava kehrääjälaji siperian­mäntykehrääjä (Dendrolimus sibiricus Chetverikov) sekä useille puulajeille jo sopeutunut, Venäjällä leviävä kaarnakuoriainen taigamonikirjaaja (Polygraphus proximus Blandford). Käymme näiden lajien osalta läpi niiden biologian ja ekologian sisältäen isäntäpuut, loiset ja saalistajat, tuhohistorian sekä kotiseudullaan että vieraslajina, näiden hyönteisten todennäköiset leviämisreitit Suomeen sekä vaikutukset, jos lajit tänne leviäisivät.
Title: Kotimaisia valtapuulajeja uhkaavat vieraslajihyönteiset – pronssijalosoukko, siperianmäntykehrääjä ja taigamonikirjaaja
Description:
Ilmastonmuutos edesauttaa useiden hyönteislajien leviämistä alueille, joiden ympäristöolosuhteet eivät ole aiemmin olleet niille tarpeeksi suotuisat.
Tällaisia luontaisesti, omin voimin levinneitä tulokaslajeja tavataan Suomessakin.
Suurin osa niistä on harmittomia, mutta osa on haitallisia maa- ja metsätaloudelle.
Tulokaslajeja potentiaalisesti vaarallisempi ryhmä ovat vieraslajit; ihmisten ja kansainvälisen kaupan mukana leviävät lajit.
Uudella alueella vieraslajilta puuttuvat juuri siihen erikoistuneet luontaiset viholliset, kuten loiset ja saalistajat, sekä monet muut kannan kasvua rajoittavat tekijät.
Lisäksi uuden alueen eliölajeilla ei välttämättä ole vastuskykyä tai puolustusmekanismeja uutta tuholaista kohtaan.
Tällöin vieraslaji voi aiheuttaa merkittävää tuhoa, ja tällaisia esimerkkejä on maailmalta useita.
Tässä artikkelissa esittelemme kolme Suomen metsätalouden kannalta mahdollisesti erittäin haitallista vieraslajia: Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva koivun tuholainen pronssijalosoukko (Agrilus anxius LeConte), mäntyjä ja lehtikuusia uhkaava kehrääjälaji siperian­mäntykehrääjä (Dendrolimus sibiricus Chetverikov) sekä useille puulajeille jo sopeutunut, Venäjällä leviävä kaarnakuoriainen taigamonikirjaaja (Polygraphus proximus Blandford).
Käymme näiden lajien osalta läpi niiden biologian ja ekologian sisältäen isäntäpuut, loiset ja saalistajat, tuhohistorian sekä kotiseudullaan että vieraslajina, näiden hyönteisten todennäköiset leviämisreitit Suomeen sekä vaikutukset, jos lajit tänne leviäisivät.

Related Results

Maailmanlopun alkuja – Myytit ja ympäristöhistoria suomalaisessa nykykirjallisuudessa
Maailmanlopun alkuja – Myytit ja ympäristöhistoria suomalaisessa nykykirjallisuudessa
2000-luvun vaihteessa suomalaiseen kirjallisuuteen iskivät ympäristöaktivistit sekä ennennäkemättömät hyökyaallot ja hirmumyrskyt. Kaunokirjallisuuden aihelmistoon vakiintuivat kok...
Normeilla on ollut keskeinen asema suomalaisessa esteettömyyspolitiikassa
Normeilla on ollut keskeinen asema suomalaisessa esteettömyyspolitiikassa
Esteettömyydessä on pohjimmiltaan kyse ihmisten yhdenvertaisista osallistumismahdollisuuksista yhteiskunnassa sekä ihmisoikeudesta, jonka toteuttamiseen Suomi on sitoutunut kansain...
Peltopyy ja monimuotoisuuden ohjauskeinot
Peltopyy ja monimuotoisuuden ohjauskeinot
Tutkimuksessa tarkastellaan viljelykasvivalinnan ja tuotantotavan (tavanomainen tai luonnonmukainen) sekä torjunta-aineiden käytön ja metsästäjien metsästyspäätösten vaikutuksia yh...
BMF ry – yhdistystoiminta virkistää ja opettaa!
BMF ry – yhdistystoiminta virkistää ja opettaa!
Bibliothecarii Medicinae Fenniae ry on lääke- ja terveystieteiden sekä lähialojen kirjasto- ja tietopalveluammattilaisten yhdistys, joka on perustettu vuonna 1980. Yhdistys auttaa ...
Korkeakoulutuksen maksullisuuden kannatus Suomen väestössä: olisiko maksullisuus reilua?
Korkeakoulutuksen maksullisuuden kannatus Suomen väestössä: olisiko maksullisuus reilua?
Korkeakoulutuksen maksullisuus nousee säännöllisesti julkiseen keskusteluun Suomessa. Keskusteluun osallistuvat tyypillisesti etujärjestöt ja yksittäiset keskustelunavaajat, mutta ...
Paneelikeskustelu: Kotimaisten tiedelehtien vaikuttavuus. Miten Matkailututkimus vaikuttaa?
Paneelikeskustelu: Kotimaisten tiedelehtien vaikuttavuus. Miten Matkailututkimus vaikuttaa?
Vuosittain järjestettävillä Tiedejulkaisemisen päivillä keskustellaan monipuolisesti tiedejulkaisemiseen liittyvistä aiheista. Tänä vuonna lokakuun alussa vietetyillä päivillä kesk...
Sosiaalinen media kotimaisissa realistisissa nuortenromaaneissa
Sosiaalinen media kotimaisissa realistisissa nuortenromaaneissa
Mistä kumpuaa pakonomainen tarve olla jatkuvasti läsnä sosiaalisen median kanavilla ja miten nuoret internetissä toimivat? Problematiikkaa käsitellään parasta aikaa suomalaisessa n...

Back to Top