Normeilla on ollut keskeinen asema suomalaisessa esteettömyyspolitiikassa

Esteettömyydessä on pohjimmiltaan kyse ihmisten yhdenvertaisista osallistumismahdollisuuksista yhteiskunnassa sekä ihmisoikeudesta, jonka toteuttamiseen Suomi on sitoutunut kansainvälisissä sopimuksissa. Julkisessa keskustelussa esteettömyyden merkitys on usein hämärtynyt, kun aihetta on käsitelty lähinnä rakennusbyrokratian yhteydessä. Rakennusyhtiöiden näkökulmassa esteettömyys on tyypillisesti näyttäytynyt kaupungin rakentamista ja asumista rajoittavana ongelmana. Tällaisessa keskustelussa on heijastunut ymmärtämättömyys esteettömyyden luonteesta, ja sille on ollut myös tyypillistä keskustelun kohteina olevien ihmisten toiseuttaminen. Vaikka esteettömyyttä säätelevä normisto on sinänsä Suomessa varsin kattava, jatkuvat vaatimukset norminpurkutalkoista uhkaavat viedä kehitystä taaksepäin. Vaikka – tai oikeastaan koska – esteettömyyden tiellä usein on pikemmin asenteita kuin konkreettisia esteitä, yhteiskunnallisen esteettömyyden toteutumista ei voi luottaa pelkkien asenteiden varaan. Siksi esteettömyyskeskustelussa on myös oltava valppaana käsitekaappausten varalta.