Search engine for discovering works of Art, research articles, and books related to Art and Culture
ShareThis
Javascript must be enabled to continue!

Normeilla on ollut keskeinen asema suomalaisessa esteettömyyspolitiikassa

View through CrossRef
Esteettömyydessä on pohjimmiltaan kyse ihmisten yhdenvertaisista osallistumismahdollisuuksista yhteiskunnassa sekä ihmisoikeudesta, jonka toteuttamiseen Suomi on sitoutunut kansainvälisissä sopimuksissa. Julkisessa keskustelussa esteettömyyden merkitys on usein hämärtynyt, kun aihetta on käsitelty lähinnä rakennusbyrokratian yhteydessä. Rakennusyhtiöiden näkökulmassa esteettömyys on tyypillisesti näyttäytynyt kaupungin rakentamista ja asumista rajoittavana ongelmana. Tällaisessa keskustelussa on heijastunut ymmärtämättömyys esteettömyyden luonteesta, ja sille on ollut myös tyypillistä keskustelun kohteina olevien ihmisten toiseuttaminen. Vaikka esteettömyyttä säätelevä normisto on sinänsä Suomessa varsin kattava, jatkuvat vaatimukset norminpurkutalkoista uhkaavat viedä kehitystä taaksepäin. Vaikka – tai oikeastaan koska – esteettömyyden tiellä usein on pikemmin asenteita kuin konkreettisia esteitä, yhteiskunnallisen esteettömyyden toteutumista ei voi luottaa pelkkien asenteiden varaan. Siksi esteettömyyskeskustelussa on myös oltava valppaana käsitekaappausten varalta.
Title: Normeilla on ollut keskeinen asema suomalaisessa esteettömyyspolitiikassa
Description:
Esteettömyydessä on pohjimmiltaan kyse ihmisten yhdenvertaisista osallistumismahdollisuuksista yhteiskunnassa sekä ihmisoikeudesta, jonka toteuttamiseen Suomi on sitoutunut kansainvälisissä sopimuksissa.
Julkisessa keskustelussa esteettömyyden merkitys on usein hämärtynyt, kun aihetta on käsitelty lähinnä rakennusbyrokratian yhteydessä.
Rakennusyhtiöiden näkökulmassa esteettömyys on tyypillisesti näyttäytynyt kaupungin rakentamista ja asumista rajoittavana ongelmana.
Tällaisessa keskustelussa on heijastunut ymmärtämättömyys esteettömyyden luonteesta, ja sille on ollut myös tyypillistä keskustelun kohteina olevien ihmisten toiseuttaminen.
Vaikka esteettömyyttä säätelevä normisto on sinänsä Suomessa varsin kattava, jatkuvat vaatimukset norminpurkutalkoista uhkaavat viedä kehitystä taaksepäin.
Vaikka – tai oikeastaan koska – esteettömyyden tiellä usein on pikemmin asenteita kuin konkreettisia esteitä, yhteiskunnallisen esteettömyyden toteutumista ei voi luottaa pelkkien asenteiden varaan.
Siksi esteettömyyskeskustelussa on myös oltava valppaana käsitekaappausten varalta.

Related Results

A comparative study on the efficacy of four anthelmintics on some important reindeer parasites
A comparative study on the efficacy of four anthelmintics on some important reindeer parasites
<p>Four anthelmintic preparations were tested against some of the most important parasites of reindeer, i.e. warble fly (Oedemagena tarandi), nostril fly (Cephenemyia trompe)...
Liikkumattomuuden jäljillä
Liikkumattomuuden jäljillä
Tutkimuksessa tarkastellaan kahtena eri ajanjaksona (vuosina 2003 ja 2013) samoille turkulaisille lapsille ja nuorille tehtyjen kyselyjen sekä vähän liikuntaa harrastaville nuorill...
Erityisopetus ja oppivelvollisuus
Erityisopetus ja oppivelvollisuus
Vaikka yleinen oppivelvollisuus säädettiin vuoden 1921 oppivelvollisuuslailla koko ikäluokkaa koskevaksi, moni poikkeavaksi katsottu oppilas jäi vielä pitkään parhaimmillaankin jok...
Kahdesti haudattu majuri Toll: Siunaamattoman maan hautakappeli esimerkkinä hautaustavan murrosajoista
Kahdesti haudattu majuri Toll: Siunaamattoman maan hautakappeli esimerkkinä hautaustavan murrosajoista
Artikkeli käsittelee Vihdissä Kourlan kartanon mailla sijaitsevaa Toll-suvun hautakappelia. Kappelin rakennutti leski Catharina Charlotta Swedenmarck miehellensä majuri Carl Fredri...
Kunnollisia perheitä
Kunnollisia perheitä
Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, millaisena ja miten asemoituna yhteisönä perhe näyttäytyy kahden maahanmuuttajataustaisen sukupolven puheessa. Kysyn, millainen on yhtäältä perh...
Oma pääoma konkurssissa ja saneerauksessa
Oma pääoma konkurssissa ja saneerauksessa
Tämä kirja on insolvenssioikeuden tutkimusta osakeyhtiön pääomarakenteesta. Sen näkökulma on uusi. Insolvenssioikeuden keskiössä ovat ennen olleet velkojat eli taloustieteen kielen...
Suomen elintarvikeketjun hinnanmuodostus kansainvälisessä vertailussa
Suomen elintarvikeketjun hinnanmuodostus kansainvälisessä vertailussa
Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksen tutkimuksessa ”Elintarvikkeiden hinnanmuodostus ja markkinoiden toimivuus” (ETLA, Keskusteluaiheita No. 1209, 2010) käsiteltiin muun muassa Suomen...
”Paskaduunia siinä sivussa.” Työn merkitys nuorille miehille
”Paskaduunia siinä sivussa.” Työn merkitys nuorille miehille
Artikkelissa tarkastellaan tapoja, joilla nuoret miehet suhtautuvat suomalaiseen työelämään ja palkkatyöhön sekä omaan tilanteeseensa suhteessa työhön. Palkkatyö on ollut keskeinen...

Back to Top