Koulujen tarkastustoiminta ja sen lakkaaminen Suomessa

Katsauksessa tarkastellaan koulujen tarkastustoiminnan yli 100-vuotista elinkaarta ja erityisesti sen päättymisvaihetta osana koulutuksen valvontaa ja koulujärjestelmän kehittämistä. Ensimmäisten kahdeksan päätoimisen tarkastajan viran perustamisesta vuodesta 1885 peruskoulujärjestelmän toimeenpanoon saakka koulutarkastukset antoivat tietoa kansakoulujen tilasta opettajille, kuntien päättäjille sekä keskushallinnolle. Oppikouluja valvoi Kouluhallitus. Tarkastajilla oli säännöksiin perustuva toimivalta edellyttää parannuksia tarkastuskäyntien aikana havaittuihin epäkohtiin. Lääninhallituksiin 1970 kootut koulutoimentarkastajat osallistuivat tarkastustehtävien ohella monipuolisesti ja tuloksellisesti myös peruskoulu-uudistuksen valmisteluun, kokeiluun sekä itse uudistuksen toimeenpanoon. Peruskoulu-uudistuksen myötä opetushallinnon työnjako muuttui. Koulutuksen järjestäjän ja itse koulun toimivalta, vastuu ja asiantuntemus vahvistuivat. Tulollaan olleessa 1990-luvun hajautetussa hallintomallissa ei katsottu tarkastustoiminnan tuottavan lisäarvoa koulutuksen kehittämiseen. Ratkaiseva päätös tarkastustoiminnan lakkaamisesta tehtiin vuonna 1988 ilman tavanomaisia perusteluja.  Tilalle kehittyi ennen pitkää kansainvälisestä käytännöstä poiketen ulkopuolisen arvioinnin riippumattomuutta korostava ja arvioinnin asiantuntijuutta monipuolisesti ja verkostomaisesti hyödyntävä arviointijärjestelmä. Vuodesta 2014 lähtien suomalaisesta koulutuksen ja varhaiskasvatuksen kansallisesta arvioinnista on vastannut oppimistulosten arviointia myöten Kansallinen koulutuksen arviointikeskus.  Valtion aluehallintoon jäi koulutuksen saavutettavuuden seurantaan keskittyvä peruspalvelujen arviointi sekä oppilaiden oikeusturvaa koskevien valitusten ja kantelujen ratkaiseminen. Näiden lisäksi koulujärjestelmää tukevat ylikansalliset arvioinnit.