Sananalkuisen u-äänteen merkinnän muuttuminen Mikael Agricolan teoksissa

Tutkimuksessa tarkastellaan, millä tavoin sananalkuista u-äännettä on merkitty Mikael Agricolan teoksissa (1544–1552). Tavoitteena on selvittää, onko teosten välillä eroja sananalkuisen u:n merkinnässä, millaisia mahdolliset erot ovat ja miten niitä voi selittää. Aineistona ovat kaikki Agricolan teoksissa esiintyvät sananalkuisen u-äänteen merkintätavat. Tapauksia on 4221, ja sananalkuisena äännettä on lähes poikkeuksetta merkitty kirjaimilla v ja w. Sananalkuisen u-äänteen merkinnässä on tapahtunut selvä muutos vajaan vuosikymmenen kuluessa. Ero Rukouskirjan (1544) ja 1550-luvun teosten merkintätavoissa on niin selvä, että sitä ei voi pitää sattumana, vaan u:n merkintätapaa on tarkoituksellisesti ja varsin järjestelmällisesti muutettu. Kehityksestä hahmottuu kaksi linjaa: traditionaalinen ja uudistava. Traditionaalisessa linjassa sananalkuinen u on merkitty w-kirjaimella ja uudistavassa linjassa v-kirjaimella. Traditionaalista, väistyvää linjaa edustavat Rukouskirja ja vuonna 1549 ilmestyneet Käsikirja, Messu ja Piina. Myös Uuden testamentin (1548) alkuosassa traditionaalinen w-linja on vielä enemmistönä, mutta merkintätapa ei ole lainkaan yhtenäinen, ja v-kirjaimen käyttö onkin yleistynyt jo Uuden testamentin alkuosassa ja päässyt voitolle jälkiosassa. Kokonaisuudessaan Uusi testamentti edustaa sananalkuisen u:n merkinnässä muutosvaihetta, jossa erilaiset muodot esiintyvät rinnakkain. Uudistava, v-kirjaimen käyttöä suosiva linja vahvistuu vuosi vuodelta 1550-luvun Vanhan testamentin tekstejä sisältävissä teoksissa. Tutkimuksessa sananalkuisen u:n merkinnän kehitystä tarkastellaan myös frekventtien usko-kantaisten sanojen ja ulos-adverbien avulla. Kummassakin sanueessa w-kirjaisimet asut ovat yleisempiä varhaisimmissa teoksissa ja v-kirjaimiset asut myöhäisimmissä teoksissa. Uuden testamentin käytäntö ei kuitenkaan ole suoraviivainen. Vaikuttaa siltä, että tekstejä ei ole viimeistelty samassa järjestyksessä kuin ne on painettu kirjaan ja että yhden kirjankaan viimeistely ei ole edennyt alusta loppuun johdonmukaisen periaatteen mukaisesti. Yksi selitys voi olla, että Uuden testamentin alkuosan viimeistelytyöhön on osallistunut useita henkilöitä, jotka eivät ole noudattaneet yhtenäistä periaatetta. Sen sijaan Uuden testamentin jälkiosan viimeistelyssä yhtenäinen periaate on ollut. Agricolan teosten väliset kielelliset erot ovat aiemmin tulleet esiin fonologisten, morfologisten ja syntaktisten tutkimusten yhteydessä. Tämä tutkimus osoittaa, että teosten välisiä eroja on mahdollista tutkia myös ortografiaan keskittyvän tutkimuksen avulla.