Search engine for discovering works of Art, research articles, and books related to Art and Culture
ShareThis
Javascript must be enabled to continue!

Aktiivisen ikääntymisen diskurssi Helsingin Sanomien pääkirjoitusaukeamalla vuosina 2000-2015

View through CrossRef
Aktiivisen ikääntymisen politiikkaa on pidetty ratkaisuna ikääntymisen haasteisiin. Tarkastelen artikkelissani, miten aktiivisen ikääntymisen diskurssi näkyy Helsingin Sanomien pääkirjoitusaukeaman teksteissä vuosina 2000–2015.Foucault´laisella diskurssianalyysilla tutkin, millaisten aladiskurssien kautta diskurssi rakentuu ja mil­laisia subjektipositioita on varattu ikääntyneille. Tulosten mukaan työuran pidentäminen näkyy aineistossa vahvasti ja ikääntyneet nähdään resurssina. Yhteiskunnalta odotetaan kuitenkin varautumista väestön ikääntymiseen, esimerkiksi hoivakustan­nuksiin ja ikäystävällisen ympäristön tarpeeseen. Toisaalta ikääntyneiden poliittiseen aktiivisuuteen suhtaudutaan ristiriitaisesti. The discourse of active ageing in the editorial pages of Helsingin Sanomat during the years 2000-2015 Active ageing has been considered as a solution to the challenges of ageing. In this article, I study the representation of the discourse of active ageing in the editorial pages of Helsingin Sanomat during the years 2000–2015. With the help of Foucauldian discourse analysis, I study the subdiscourses through which the discourse is constructed, and the subject positions of the older adults. According to the results, longer careers are emphasized, and older adults are seen as a resource. However, society is expected to prepare for ageing, for example with the help of an age-friendly environment and preparing for the costs of care. On the other hand, the political activity of older adults is seen in a contradictory way.
Title: Aktiivisen ikääntymisen diskurssi Helsingin Sanomien pääkirjoitusaukeamalla vuosina 2000-2015
Description:
Aktiivisen ikääntymisen politiikkaa on pidetty ratkaisuna ikääntymisen haasteisiin.
Tarkastelen artikkelissani, miten aktiivisen ikääntymisen diskurssi näkyy Helsingin Sanomien pääkirjoitusaukeaman teksteissä vuosina 2000–2015.
Foucault´laisella diskurssianalyysilla tutkin, millaisten aladiskurssien kautta diskurssi rakentuu ja mil­laisia subjektipositioita on varattu ikääntyneille.
Tulosten mukaan työuran pidentäminen näkyy aineistossa vahvasti ja ikääntyneet nähdään resurssina.
Yhteiskunnalta odotetaan kuitenkin varautumista väestön ikääntymiseen, esimerkiksi hoivakustan­nuksiin ja ikäystävällisen ympäristön tarpeeseen.
Toisaalta ikääntyneiden poliittiseen aktiivisuuteen suhtaudutaan ristiriitaisesti.
The discourse of active ageing in the editorial pages of Helsingin Sanomat during the years 2000-2015 Active ageing has been considered as a solution to the challenges of ageing.
In this article, I study the representation of the discourse of active ageing in the editorial pages of Helsingin Sanomat during the years 2000–2015.
With the help of Foucauldian discourse analysis, I study the subdiscourses through which the discourse is constructed, and the subject positions of the older adults.
According to the results, longer careers are emphasized, and older adults are seen as a resource.
However, society is expected to prepare for ageing, for example with the help of an age-friendly environment and preparing for the costs of care.
On the other hand, the political activity of older adults is seen in a contradictory way.

Related Results

Terapeuttisen diskurssin rakentuminen laajennettua oppivelvollisuutta koskevissa lehtikirjoituksissa
Terapeuttisen diskurssin rakentuminen laajennettua oppivelvollisuutta koskevissa lehtikirjoituksissa
Nuorten perusopetuksen jälkeisistä koulutusreiteistä on kannettu huolta. Oppivelvollisuuslain (1214/2020) muutoksella oppivelvollisuutta jatkettiin 18 ikävuoteen saakka, ja näin vo...
Blunt Chest Trauma and Chylothorax: A Systematic Review
Blunt Chest Trauma and Chylothorax: A Systematic Review
Abstract Introduction: Although traumatic chylothorax is predominantly associated with penetrating injuries, instances following blunt trauma, as a rare and challenging condition, ...
Macroeconomic and Social Precursors of Suicide Rates in the Philippines: A Quantitative Analysis (Preprint)
Macroeconomic and Social Precursors of Suicide Rates in the Philippines: A Quantitative Analysis (Preprint)
BACKGROUND Suicide is a complex, serious and multifaceted public health issue that poses significant challenges to societies worldwide. In fact, it represen...
Työuupumus aivojen toiminnassa
Työuupumus aivojen toiminnassa
Laura Sokan väitöskirja ”Burnout in the Brain at Work” tarkastettiin Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa 19.4.2017. Vastaväittäjänä toimi apulaisprofessori Iiro ...
Työttömän tarina
Työttömän tarina
Lokakuussa 2017 Suomalaisessa mediassa virisi vilkas keskustelu ”ideologiseksi työttömyydeksi” nimetystä ilmiöstä. Keskustelu henkilöityi esikoiskirjailija Ossi Nymanin Helsingin S...
Palvelurakennemuutoksen diskurssit: Erikoissanaston käyttö kaupunkiorganisaation suunnittelukokouksissa
Palvelurakennemuutoksen diskurssit: Erikoissanaston käyttö kaupunkiorganisaation suunnittelukokouksissa
Tutkimus käsittelee organisaatiomuutokseen liittyvää erikoissanastoa. Sen aineistona ovat kaupunkiorganisaation kokoukset, joissa suunnitellaan kaupungin palvelurakenteen muutosta....
The Virtualization of Elián González
The Virtualization of Elián González
For seven months in 1999/2000, six-year old Cuban Elián González was embroiled in a family feud plotted along rival national and ideological lines, and relayed televisually as soap...
Hyökkäys rannikolle
Hyökkäys rannikolle
Artikkeli käsittelee vuonna 1577 tataarien hyökkäystä jään yli Tallinnasta Uudenmaan rannikolle. Vihollinen ryösti Helsingin ja Sipoon kyliä vieden mukanaan viljaa, tavaraa, karjaa...

Back to Top