Nälkävuosien tunnehallinto, Z. Topeliuksen ”Septembernatten” (1867) ja K. A. Tavaststjernan Hårda tider (1891)

Kaunokirjallisuudella oli keskeinen rooli 1860-luvun nälkäkatastrofin syiden, seurausten ja kokemusten sanallistamisessa, ja kirjallisuus vaikutti suomalaisen historiankirjoituksen tulkintoihin nälkävuosista. Artikkelissa lähestytään 1860-luvun nälkävuosia kuvaavaa kirjallisuutta tunteiden tutkimuksen näkökulmasta. Tarkastelen Axet-antologiassa (1867) ilmestyneen Zacharias Topeliuksen runon ”Septembernatten” ja K. A. Tavaststjernan romaanin Hårda tider. Berättelse från Finlands sista nödår (1891) tunnevaikutuksia ja tutkin näiden tunnevaikutusten poliittisia ja moraalisia asetelmia nälkävuosien historiaan peilaten. Topeliuksen runoa voi pitää ajan kristillis-isänmaallista tunnehallintoa ilmentävänä ja rakentavana tekstinä, jossa keskiössä on kollektiivinen syyllisyys: luonnonkatastrofi kuvataan Jumalan rangaistuksena kansakunnan maallistumisesta. Lukijaan vaikutetaan pelon tunteella, ja runon empatia on luonteeltaan vallitsevaa yhteiskuntajärjestystä vahvistavaa. Rakkautta kuvataan vastavuoroisuutta edellyttävänä lahjana ja köyhyys ylevöitetään onnellisuuden ja liikuttuneisuuden tunteilla. Tavaststjernan romaanissa esille nousevat kulttuurisesti rumat tunteet ja moraalisesti ristiriitaiset henkilöhahmot, jotka haastavat lukijaa kohtaamaan velvoittavan isänmaanrakkauden ja helpon myötä-tunnon ehdot. Ironinen kerronta kyseenalaistaa nälkävuosien politiikkaa, ilmaisee moraalista halveksuntaa sekä provosoi voimakkaita tunteita oletetussa lukijassa. Ironian merkitys on romaanissa sekä nationalismin tunnehallintoa purkava että uutta tunneyhteisöä rakentava. Lukijaa haastetaan kollektiiviseen vastuuntuntoon nälkäkriisistä.