Muistamisen kulttuurit ja historian käyttö

Historiantutkijan työhön kuuluu niin menneisyyden rekonstruointi kuin sen pohtiminen, mikä on historian merkitys ja käyttötarkoitus nykyhetken yhteiskunnassa. Näitä tehtäviä on käytännössä mahdoton erottaa toisistaan, sillä menneisyyttä kuvatessaan tutkija osallistuu vallitsevien historiakuvien rakentamiseen muun muassa aihevalinnoillaan ja tulkinnoillaan. Historioitsijat eivät kuitenkaan ole yksin määrittämässä kuvaa menneisyydestä. Menneisyyttä tulkitsevat ja sitä käyttävät omiin päämääriinsä niin valtaapitävät poliitikot kuin vallan haastajatkin. Sekä oma- ja perhekohtaisen muistin että kulttuurisen muistamisen kautta tavalliset ihmiset ja ihmisyhteisöt käyttävät menneisyyttä nykyhetken ja oman tulevaisuutensa hahmottelun välineenä. Akateeminen historiankirjoitus voi ajoittain tarjota kriittisiä virikkeitä näihin prosesseihin esimerkiksi nostamalla esiin heikosti tunnettuja aiheita tai purkamalla myyttejä, mutta usein ainekset historian juhla- ja arkikäyttöön tulevat muualta: ylirajaisesta populaarikulttuurista, perhemuistoista, julkisista puheenvuoroista ja kansallisista merkkitapahtumista. Toisaalta historiantutkijat ovat valinnoillaan myös määritelleet sitä, mikä on tallentamisen ja muistamisen arvoista. Tämä teemanumero on huomionosoitus Suomen ja Pohjois-Euroopan historian professori Tiina Kinnuselle, jonka työssä kaikki yllä mainitut teemat ovat olleet keskeisiä. Tiinan tutkimuksille feminismin ja naisasialiikkeen historiasta, toisen maailmansodan sosiaali- ja kulttuurihistoriasta sekä historiankirjoituksen ja historiakulttuurin historiasta on kaikille ollut leimallista refleksiivinen ote, jossa menneisyyttä on myös monitasoisesti nykyisyydessä läsnäoleva ilmiö. Tiinan historiakäsityksessä toimijoita eivät ole vain akateemiset tieteenharjoittajat vaan myös kirjailijat, elokuvissa kävijät, muistelijat, lapset, vähemmistöjen edustajat ja monet muut ihmisryhmät, jotka aktiivisesti tai passiivisesti osallistuvat historian käyttöön ja muistokulttuurin rakentamiseen.