Maiseman poetiikkaa Aleksis Kiven lyriikassa

Artikkelissa tarkastellaan Aleksis Kiven lyriikan tapoja rakentaa, esittää ja merkityksellistää maisemia. Tutkimusaihe mahdollistaa monitieteisen törmäyttämisen, joka hyödyntää kirjallisuustieteen analyysikeinojen lisäksi maisematutkimuksen sekä humanistisen maantieteen ja jossain määrin kirjallisen maantieteen välineitä. Kuitenkin kaunokirjallisten representaatioiden maisema on verbalisoinnin vuoksi erilainen kuin moniaistisesti hahmottuva todellinen maisema. Kiven lyriikan maisemille on tyypillistä samanaikainen konkreettisuuden vaikutelma ja sen taustalla oleva elämyksellinen tai merkityksiä luova tendenssi. Maisemaa voi lukea topografisesti tai luontorunon konventioista käsin, mutta usein representaatioon liittyy viitteitä, jotka ehdottavat tulkintakehyksiä tai säätelevät maiseman vastaanottoa. Metafyysinen maisema limittyy usein lyyrisen minän kokemisen tapaan, jolloin maisemareseption eletty, koettu ja esitetty ulottuvuus aktivoituvat runon puhetilanteessa. Paikoin runoissa esiintyvät uskonnollisten näkyjen maisemat, joissa ilmenee raamatullista laina-ainesta sekä yleisempää subliimin, epifanian tai henkilökohtaisen hurmoksen visualisointia. Kuvauksista voi tunnistaa ns. idealisoidun ihannemaiseman piirteitä ja romantiikalle tyypillisiä topoksia sekä maisematutkimuksen mallinnuksista tuttua spatiaalista jäsennystä. Ideologisen maisemoitumisen tendenssejä on vain rajallisesti nähtävissä, mikä poikkeaa Kiveä ympäröineen kirjallisuuden linjoista.