Javascript must be enabled to continue!
Muualta meille
View through CrossRef
Artikkelissa analysoidaan arkisen maailmankansalaisuuden ilmenemistä Pohjois-Karjalaan päätyneiden ulkomaalaistaustaisten kertomuksissa itsestään, kohtaamisistaan pohjoiskarjalaisten kanssa sekä kokemuksistaan Itä-Suomesta uutena asuinpaikkanaan. Tavoitteena on pohtia maaseutututkimukseen omaksutun maailmankansalaisuuden käsitteen käyttökelpoisuutta kotimaisessa kontekstissa. Aineistona käytetään sanomalehti Karjalaisessa julkaistuja haastatteluja, joita analysoidaan teorialähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimus osoittaa, että maailmankansalaisuuden käsitteen avulla voidaan tehdä näkyväksi kantaväestön ja maahanmuuttajien monenlaista liikkuvuutta ja yhteyksiä maaseudulla. Sen avulla voidaan myös kuvata ryhmien välisten kulttuuristen erojen epätäydellistä ja osittaista liudentumista. Maailmankansalaisuus on käyttökelpoinen käsite, kun tavoitteena on purkaa maahanmuuttoa käsittelevien tutkimusten stereotyyppisiä mielikuvia maaseutumaisuudesta ja kaupunkimaisuudesta. Samalla on mahdollista kyseenalaistaa kategorisia oletuksia kokemattomasta ja vastahankaisesti maahanmuuttajiin suhtautuvasta maaseutuväestöstä.
Title: Muualta meille
Description:
Artikkelissa analysoidaan arkisen maailmankansalaisuuden ilmenemistä Pohjois-Karjalaan päätyneiden ulkomaalaistaustaisten kertomuksissa itsestään, kohtaamisistaan pohjoiskarjalaisten kanssa sekä kokemuksistaan Itä-Suomesta uutena asuinpaikkanaan.
Tavoitteena on pohtia maaseutututkimukseen omaksutun maailmankansalaisuuden käsitteen käyttökelpoisuutta kotimaisessa kontekstissa.
Aineistona käytetään sanomalehti Karjalaisessa julkaistuja haastatteluja, joita analysoidaan teorialähtöisen sisällönanalyysin keinoin.
Tutkimus osoittaa, että maailmankansalaisuuden käsitteen avulla voidaan tehdä näkyväksi kantaväestön ja maahanmuuttajien monenlaista liikkuvuutta ja yhteyksiä maaseudulla.
Sen avulla voidaan myös kuvata ryhmien välisten kulttuuristen erojen epätäydellistä ja osittaista liudentumista.
Maailmankansalaisuus on käyttökelpoinen käsite, kun tavoitteena on purkaa maahanmuuttoa käsittelevien tutkimusten stereotyyppisiä mielikuvia maaseutumaisuudesta ja kaupunkimaisuudesta.
Samalla on mahdollista kyseenalaistaa kategorisia oletuksia kokemattomasta ja vastahankaisesti maahanmuuttajiin suhtautuvasta maaseutuväestöstä.
Related Results
Eläinterveys hiehonkasvatuksen ulkoistamisessa
Eläinterveys hiehonkasvatuksen ulkoistamisessa
Hiehonkasvatuksen ulkoistaneen tilan keskeisimpiä huolenaiheita on eläinten terveys. Tautiriskin lisäksi keskeisiä terveysnäkökohtia ovat tapaturmariski sekä hiehon valmius poikimi...
Miten voimme antaa museoesineidän puhua? – osallistavan esityksen käsikirjoitus
Miten voimme antaa museoesineidän puhua? – osallistavan esityksen käsikirjoitus
Miten voimme antaa museoesineiden puhua?
Abstrakti: Meksikossa läntisessä Sierra Madren vuoristossa asuville wirrarikoille esineillä on erityistä voimaa. Joidenkin wirrarikojen mi...
Muistamisen kulttuurit ja historian käyttö
Muistamisen kulttuurit ja historian käyttö
Historiantutkijan työhön kuuluu niin menneisyyden rekonstruointi kuin sen pohtiminen, mikä on historian merkitys ja käyttötarkoitus nykyhetken yhteiskunnassa. Näitä tehtäviä on käy...
BREXIT, AVOIN JULKAISEMINEN JA AVOIN TIEDE
BREXIT, AVOIN JULKAISEMINEN JA AVOIN TIEDE
Näyttää siltä, että Britannia lähtee Euroopan unionista 29.3.2019, joko sopimuksella tai ilman. Brittilehdistön mukaan yritykset muuttavat tai harkitsevat muuttoa Manner-Eurooppaan...
Saara Vaherjoki-Honkala: Haaveiden haaksirikko
Saara Vaherjoki-Honkala: Haaveiden haaksirikko
Kulosaaren huvilallaan tapaninpäivänä 1916 kuolleen Latvian kansallistaiteilijan, taidemaalari Janis Rozentālsin muistonäyttely pidettiin Ateneumissa vuodenvaihteen jälkeen jo helm...
Siivouskemian haasteet puhtauspalveluissa
Siivouskemian haasteet puhtauspalveluissa
Puhtaus on meille kaikille monella tapaa tuttu käsite. Tiedämme, että puhtaus on terveyden tekijä, olipa kysymys sitten elintarvikkeista, ympäristöstä tai meistä ihmisistä itsestäm...
In memoriam Hilkka Sisko Kuusi: Tiedekuntakirjaston luotsaaja aikaansa edellä
In memoriam Hilkka Sisko Kuusi: Tiedekuntakirjaston luotsaaja aikaansa edellä
Hilkka Sisko Kuusi (ent. Lamminen, o.s. Niemelä) jäi eläkkeelle vuonna 1987, takanaan yli kolme vuosikymmentä kestänyt ura Helsingin yliopiston kirjastolaitoksessa. Pisimpään hän t...
Interface Failure in Nacre-like Alumina
Interface Failure in Nacre-like Alumina
Among many bioinspired materials contenders, ceramic-ceramic composites based on alumina platelets have recently emerged as a new class of strong and
damage-resistant materials. T...

