Javascript must be enabled to continue!
Eläinten rooli mesopotamialaisessa Gilgamesh-eepoksessa
View through CrossRef
Gilgamesh-eepos oli yksi muinaisen Mesopotamian tärkeimmistä kirjallisista teoksista. Teos kuitenkin jatkaa lukijoittensa hämmästyttämistä yhä tänäkin päivänä, ja sitä voidaankin hyvällä syyllä pitää yhtenä tärkeimmistä läpileikkauksista muinaiseen mesopotamialaiseen ajatteluun. Yhteiskunnallinen ja kulttuurinen eläintutkimus onkin keskeisessä asemassa, kun pyritään selvittämään teoksen kirjoittajien eläinkuvaa ja –suhdetta. Tässä artikkelissa käydään läpi eepoksen tekemät viittaukset eläimiin. Tämän pohjalta selvitetään, millainen rooli eläimillä oli teoksen kirjoittajien ajattelussa.Eepoksen eläinkuvasto on erittäin runsasta ja heijastaa hyvin eläinten mittaamattoman suurta arvoa ajan ihmisten elämälle. Muinainen elämä ei olisi ollut mahdollista ilman tiivistä yhteiselämää eri eläinlajien kanssa. Teos ei korkeakirjallisena teoksena kuitenkaan pelkästään kuvaile eläimiä osana ihmisten arkea, vaan heijastaa myös laajemmin ajan ihmisten eläinkuvaa sekä ymmärrystä eri lajien ominaispiirteistä ja niihin kohdistetuista asenteista. Eläimet eivät jää teoksessa myöskään pelkiksi sivustakatsojiksi, vaan jotkin lajit saavat myös narratologisesti tärkeän ja aktiivisen roolin.Eepoksen yksi tärkeimmistä teemoista on rajankäynti ihmisyyden ja jumaluuden välillä. Tämän teeman ohessa tarkkaavaiselle lukijalle avautuu kuitenkin myös näkymä mesopotamialaiseen käsitykseen ihmisen ja eläimen käsitetyistä eroista. Gilgameshin kumppani, villimies Enkidu, nimittäin panee lukijan miettimään: miten muinaiset mesopotamialaiset ymmärsivät ihmistä ja eläintä erottavat piirteet? Voiko eron nähdä olleen tiukan binäärinen? Vai tehtiinkö tarkkaa eroa käytännössä lainkaan?Muinaisen maailman eläinkuvan tarkempi tarkastelu auttaa löytämään teoksesta merkityksiä, jotka ajan kulttuuria ja eläinkuvaa tuntemattomalle eivät muuten avautuisi. Joissain sellaisissa kohdin, missä muinainen teksti on osittain turmeltunut, voidaan teoksen eläinkuvaa tutkimalla jopa saada selvyyttä muinaisen tekstin alkuperäisiin sanamuotoihin. Artikkeli osoittaakin, että Gilgamesh-eepoksen kielenkäytön vuosituhansia kestänyt vetovoima on suuresti riippuvaista sen laajasta eläinkuvastosta.
Trace - Finnish Journal for Human-Animal Studies
Title: Eläinten rooli mesopotamialaisessa Gilgamesh-eepoksessa
Description:
Gilgamesh-eepos oli yksi muinaisen Mesopotamian tärkeimmistä kirjallisista teoksista.
Teos kuitenkin jatkaa lukijoittensa hämmästyttämistä yhä tänäkin päivänä, ja sitä voidaankin hyvällä syyllä pitää yhtenä tärkeimmistä läpileikkauksista muinaiseen mesopotamialaiseen ajatteluun.
Yhteiskunnallinen ja kulttuurinen eläintutkimus onkin keskeisessä asemassa, kun pyritään selvittämään teoksen kirjoittajien eläinkuvaa ja –suhdetta.
Tässä artikkelissa käydään läpi eepoksen tekemät viittaukset eläimiin.
Tämän pohjalta selvitetään, millainen rooli eläimillä oli teoksen kirjoittajien ajattelussa.
Eepoksen eläinkuvasto on erittäin runsasta ja heijastaa hyvin eläinten mittaamattoman suurta arvoa ajan ihmisten elämälle.
Muinainen elämä ei olisi ollut mahdollista ilman tiivistä yhteiselämää eri eläinlajien kanssa.
Teos ei korkeakirjallisena teoksena kuitenkaan pelkästään kuvaile eläimiä osana ihmisten arkea, vaan heijastaa myös laajemmin ajan ihmisten eläinkuvaa sekä ymmärrystä eri lajien ominaispiirteistä ja niihin kohdistetuista asenteista.
Eläimet eivät jää teoksessa myöskään pelkiksi sivustakatsojiksi, vaan jotkin lajit saavat myös narratologisesti tärkeän ja aktiivisen roolin.
Eepoksen yksi tärkeimmistä teemoista on rajankäynti ihmisyyden ja jumaluuden välillä.
Tämän teeman ohessa tarkkaavaiselle lukijalle avautuu kuitenkin myös näkymä mesopotamialaiseen käsitykseen ihmisen ja eläimen käsitetyistä eroista.
Gilgameshin kumppani, villimies Enkidu, nimittäin panee lukijan miettimään: miten muinaiset mesopotamialaiset ymmärsivät ihmistä ja eläintä erottavat piirteet? Voiko eron nähdä olleen tiukan binäärinen? Vai tehtiinkö tarkkaa eroa käytännössä lainkaan?Muinaisen maailman eläinkuvan tarkempi tarkastelu auttaa löytämään teoksesta merkityksiä, jotka ajan kulttuuria ja eläinkuvaa tuntemattomalle eivät muuten avautuisi.
Joissain sellaisissa kohdin, missä muinainen teksti on osittain turmeltunut, voidaan teoksen eläinkuvaa tutkimalla jopa saada selvyyttä muinaisen tekstin alkuperäisiin sanamuotoihin.
Artikkeli osoittaakin, että Gilgamesh-eepoksen kielenkäytön vuosituhansia kestänyt vetovoima on suuresti riippuvaista sen laajasta eläinkuvastosta.
Related Results
Tuotantoeläinten hyvinvointituki eräissä Euroopan maissa
Tuotantoeläinten hyvinvointituki eräissä Euroopan maissa
Vuosiksi 2007–2013 laadittujen maaseudun kehittämisohjelmien hyväksymisen myötä tuotantoeläinten hyvinvoinnin edistäminen tuli vapaaehtoiseksi maaseudun kehittämistoimenpiteeksi Su...
THE REPATRIATION OF GILGAMESH DREAM TABLET: REBUILDING THE IRAQI RELIGIOUS LEGACY
THE REPATRIATION OF GILGAMESH DREAM TABLET: REBUILDING THE IRAQI RELIGIOUS LEGACY
The Epic of Gilgamesh, a 3600-year 12-tablet collection, was looted from an Iraqi museum during the 1991 Gulf War, and fraudulently imported into the United States. In September, 2...
The Hittite Gilgamesh
The Hittite Gilgamesh
From the late third millennium BCE on, the adventures of the hero Gilgamesh were well known throughout Babylonia and Assyria, and the discovery of Akkadian-language fragments of ve...
Värin lumous Villilintujen parissa -elokuvassa
Värin lumous Villilintujen parissa -elokuvassa
Elokuva Villintujen parissa (1927) oli Aho & Soldan -elokuvayhtiön ensimmäinen pitkä elokuva. Se oli varhainen ja melko yksinäinen luontoelokuvan edustaja, vaikka luonnonmaisem...
Suomalaisen maatiaiskanan säilytysohjelma
Suomalaisen maatiaiskanan säilytysohjelma
Suomessa on yli 170 innokasta maatiaiskanan pitäjää. Heillä oli vuonna 2008 13 eri maatiaiskantaa, yhteensä noin 2200 kanaa ja lähemmäs 600 kukkoa. Maatiaiskanan säilytysohjelmaa k...
Miten maitotiloilla jaksetaan?
Miten maitotiloilla jaksetaan?
Tutkimushankkeessa Maitotilan Hyvä Vointi eli ”Maidontuottajien työhyvinvointi keinona edistää eläinten hyvinvointia ja yrittäjien jaksamisen tukeminen muutoksessa” selvitettiin vu...
Epic of Gilgamesh ca. 1300 BCE
Epic of Gilgamesh ca. 1300 BCE
The Epic of Gilgamesh is one of the world's earliest surviving written texts, and its author, Sinleqeunnini, is the earliest author of a surviving text whose name is known—although...


