Javascript must be enabled to continue!
Pieniä kertomuksia kotoutumiskoulutuksessa työskentelevien kouluttajien työn monipaikkaistumisesta
View through CrossRef
Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutus on julkisen hankintamenettelyn kautta hankittua työvoimakoulutusta, jonka tavoitteena on koulutukseen osallistuvan työllistyminen tai pääsy jatkokoulutukseen sekä toimiva peruskielitaito. Vuonna 2016 Opetushallitus uudisti kotoutumiskoulutuksen järjestämisen toteutusmallit pyrkimyksenään nopeuttaa tavoitteiden saavuttamista ja monipuolistaa koulutuksen toteutustapoja. Uusien mallien mukainen koulutus hajaantuu aiempaa enemmän työpaikoille, verkkoon ja ammatillisiin oppilaitoksiin, mikä muokkaa kotoutumiskoulutuksessa työskentelevien kouluttajien työnkuvaa ja opetuksen sisältöjä. Artikkelissamme kysymme, miten pedagogisen koulutuksen saaneet kouluttajat rakentavat ymmärrystä omasta työstään ja opettajuudestaan muuttuvassa kotoutumiskoulutuksessa. Teoreettisena lähtökohtanamme ovat uusliberalistista politiikkaa ja hallintaa kriittisesti tarkastelevat teoriat. Aineisto muodostuu kuuden kouluttajan haastattelusta, joista nostamme narratiivisen analyysin kohteeksi tulevaisuuteen suuntaavat ’pienet kertomukset’. Työelämälähtöisyys, joka kouluttajien kertomuksissa kiteytyy työn monipaikkaistumisena ja ammatillisten sisältöjen lisääntymisenä, sekä kilpailutuksen tuottama työn prekarisoituminen raamittavat kouluttajien ymmärrystä omasta työstään ja sen vaatimuksista.
Title: Pieniä kertomuksia kotoutumiskoulutuksessa työskentelevien kouluttajien työn monipaikkaistumisesta
Description:
Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutus on julkisen hankintamenettelyn kautta hankittua työvoimakoulutusta, jonka tavoitteena on koulutukseen osallistuvan työllistyminen tai pääsy jatkokoulutukseen sekä toimiva peruskielitaito.
Vuonna 2016 Opetushallitus uudisti kotoutumiskoulutuksen järjestämisen toteutusmallit pyrkimyksenään nopeuttaa tavoitteiden saavuttamista ja monipuolistaa koulutuksen toteutustapoja.
Uusien mallien mukainen koulutus hajaantuu aiempaa enemmän työpaikoille, verkkoon ja ammatillisiin oppilaitoksiin, mikä muokkaa kotoutumiskoulutuksessa työskentelevien kouluttajien työnkuvaa ja opetuksen sisältöjä.
Artikkelissamme kysymme, miten pedagogisen koulutuksen saaneet kouluttajat rakentavat ymmärrystä omasta työstään ja opettajuudestaan muuttuvassa kotoutumiskoulutuksessa.
Teoreettisena lähtökohtanamme ovat uusliberalistista politiikkaa ja hallintaa kriittisesti tarkastelevat teoriat.
Aineisto muodostuu kuuden kouluttajan haastattelusta, joista nostamme narratiivisen analyysin kohteeksi tulevaisuuteen suuntaavat ’pienet kertomukset’.
Työelämälähtöisyys, joka kouluttajien kertomuksissa kiteytyy työn monipaikkaistumisena ja ammatillisten sisältöjen lisääntymisenä, sekä kilpailutuksen tuottama työn prekarisoituminen raamittavat kouluttajien ymmärrystä omasta työstään ja sen vaatimuksista.
Related Results
Etsivän katse
Etsivän katse
Etsivän katse -teoksessa selvitetään etsivän nuorisotyön olemusta työn ammatillisista käytännöistä käsin. Mitä etsivän nuorisotyön työote tarkoittaa? Kirjassa tarkastellaan työntek...
Aikuiskasvatus, sivistys ja työn tulevaisuus
Aikuiskasvatus, sivistys ja työn tulevaisuus
Vapaan kansansivistyksen ja työn välinen suhde on ollut aikuiskasvatuksen teorian keskeisiä ongelmia. Artikkelissa sitä käsitellään G. W. F. Hegelin ja J. V. Snellmanin sivistyskäs...
Psykologityön kompetenssivaatimukset eri sovellusaluilla ja työuran eri vaiheissa
Psykologityön kompetenssivaatimukset eri sovellusaluilla ja työuran eri vaiheissa
Tausta: Psykologin ammatillisen osaamisen ytimen muodostavat kompetenssit, joilla yleisesti tarkoitetaan henkilön ammatillista osaamista ja kyvykkyyttä. Tutkimusongelmat: Tutkimuks...
Palkkatyön merkityksellisyys
Palkkatyön merkityksellisyys
Tutkimme palkkatyön merkityksellisyyttä ammatillisessa koulutuksessa, jossa toteutettiin kokonaisvaltainen uudistus vuonna 2018. Kysymme, mitkä tekijät ovat yhteydessä merkityksell...
Työn vaatimusten yhteys unettomuusoireisiin: työasioiden vatvominen välittävänä tekijänä
Työn vaatimusten yhteys unettomuusoireisiin: työasioiden vatvominen välittävänä tekijänä
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, ovatko työn vaatimukset yhteydessä unettomuusoireisiin ja syntyykö yhteys työasioiden vatvomisen kautta. Työn vaatimuksina tarkastelt...
Uushenkinen työ
Uushenkinen työ
Tutkimus tarkastelee monitieteisesti etnografisen aineiston avulla mindfulnessia ja työn hämärtyviä rajoja uusliberalismin ja jälkimaallistumisen viitekehyksessä. Aineisto kerättii...
Kestävyysajattelu ILO:n vihreän työn raporteissa ja työelämän tutkimus kestävyyssiirtymässä
Kestävyysajattelu ILO:n vihreän työn raporteissa ja työelämän tutkimus kestävyyssiirtymässä
Tarkastelemme artikkelissamme, miten työelämän ja ympäristökysymysten yhtymäpintoja on kuvattu Kansainvälisen työjärjestö ILO:n vihreän työn raporteissa. Esitämme, että raporteissa...
Geriatrisen kuntoutusosaston omahoitajat työnsä kehittäjinä
Geriatrisen kuntoutusosaston omahoitajat työnsä kehittäjinä
Artikkelissa kuvataan erään lonkkamurtumapotilaisiin keskittyneen geriatrisen kuntoutusosaston tutkimus- ja kehittämishankkeen tuloksia. Hanke käynnistyi hoitajien aloitteesta, ja ...

