Etnomusikologian yliopisto-opetus demokraattisen yhteiselämän kehitysalustana

Elämme keskellä sosiaalista murrosta, jonka kehitykseen vaikuttavat koronaviruspandemian eriarvoistavat seuraukset ja akuutti tarve parantaa oikeudenmukaisuutta polarisoituvassa maailmassa. Koronaviruspandemia on haurastuttanut sosiaalista kanssakäymistä. Samalla myös yhteiskunnallinen eriarvoistuminen jatkuu; jo viime vuosikymmeneltä saakka muun muassa Occupy Wall Street -liikkeen, Arabikevään, Hongkongin protestien sekä #metoo- ja Black Lives Matter -liikkeiden esiin nostamat ongelmat ovat paljastaneet demokratian laajamittaista murentumista. Tämä herättää kysymyksiä siitä, miten kasvavat jännitteet ihmisten välillä ja fyysisen etäisyyden aika vaikuttavat jatkossa demokraattiseen yhteiselämään. Samaan aikaan on huomionarvoista, että humanistinen yliopistokoulutus on vaarassa. Markkinahenkisyyden ja vähenevien resurssien myötä yliopistot tekevät valintoja laadullisten tavoitteidensa välillä, joko panostaen “tehokkuuteen” (mitattuna opintopisteillä ja valmistuneiden opiskelijoiden määrällä) tai yleisesti tunnustettujen taitojen oppimiseen tai transformatiivisen oppimiskokemuksen tuottamiseen (Harvey & Green 1993, sit. Biggs 2001: 221–222). Nämä seikat huomioiden artikkelini yleisenä tavoitteena onkin avata uutta keskustelua etnomusikologian opetuksesta ja sen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Käytän etnomusikologiaa esimerkkialana osallistavan opetuksen hyödyllisyydestä. Tarkoitukseni on erityisesti osoittaa, millä tavoin etnomusikologian yliopisto-opetus voi edesauttaa dialogiseen keskusteluun tarvittavien kykyjen kehittämistä ja siten harjaannuttaa opiskelijoita demokraattiseen yhteiselämään. Aineistona käytän omakohtaisia kokemuksiani; näytän, miten kokemukseni etnomusikologian opiskelijana ovat kehittäneet pedagogista ajatteluani ja opetustyöni tavoitteita. Ensin kuvailen kokemuksiani jatko-opiskelijana Pennsylvanian yliopistolla Yhdysvalloissa. Sitten kerron, kuinka dialogin kykyjen harjoituttaminen toteutuu opetustyössäni Helsingin yliopistolla. Opetuksellista näkemystäni määrittää transformatiivisen oppimiskokemuksen käsite. (Mezirow et al 1996; 1997; Nevgi & Lindblom-Ylänne 2009: 209.) Sen ohjaama analyysini nojautuu filosofi Kai Alhasen teoriaan dialogista demokratiassa. Alhasen mukaan dialogi on tietynlaista keskustelua, jossa osallistujat tarkastelevat yhdessä minkälaisia merkityksiä he antavat käsitellyille aiheille. Siten keskustelu voi johtaa luottamuksen rakentamiseen ja ymmärrykseen osallistujien kesken. Kuitenkin osallistuminen dialogiseen keskusteluun vaatii taitoja, joita on harjoiteltava. Nämä taidot ovat virittäytyminen, kuvittelu, harkinta, leikki ja usko. (Alhanen 2016.) Lopuksi annan työkaluja siihen, miten dialogisen keskustelun taitoja voisi harjoitella etnomusikologian opetuksessa. Yleisesti ottaen artikkelini on puheenvuoro etnomusikologian yliopisto-opetuksen arvon puolesta.