Puheen prosodian havaittu epätyypillisyys suomenkielisillä autismikirjon varhaisnuorilla

Tämä artikkeli käsittelee autismikirjon varhaisnuorten puheen prosodian havaittua epätyypillisyyttä. Kyseessä on pilottitutkimus, jonka aineisto koostuu viiden 11–13-vuotiaan suomea äidinkielenään puhuvan autismikirjon pojan ja kuuden samanikäisen neurotyypillisen pojan puhenäytteistä. Puhenäytteet on kerätty spontaanista puheesta. Aineiston pohjalta koostettiin havaintokoe, jonka suoritti 50 neurotyypillistä yliopisto-opiskelijaa. Tulokset osoittavat, että neurotyypilliset aikuiset pitävät autismikirjon varhaisnuorten puheen prosodiaa epätyypillisempänä kuin samanikäisten neurotyypillisten verrokkien puheen prosodiaa. Epätyypillisyyden vaikutelma voi akustisten analyysien ja arvioijien kirjallisten vastausten perusteella aiheutua esimerkiksi laulunomaisesta tai poukkoilevasta sävelkulusta, katkonaisesta puherytmistä, suurista sävelkulun vaihteluista tai poikkeavan tasaisesta sävelkulusta. Epätyypillisyyden vaikutelmaa voivat korostaa mm. morfosyntaktiset ongelmat (kuten esimerkiksi väärät sijamuodot tai katkonaiset lauserakenteet), epäselvät sanat tai veltto artikulointi. Nariseva ääni, joka oli tavallinen piirre puhenäytteissä, ei sen sijaan kiinnittänyt arvioijien huomiota. Autismikirjon poikien puheen arveltiin usein olevan ei-syntyperäisen suomen puhujan tuottamaa, vaikka kaikki informantit olivat syntyperäisiä, yksikielisiä suomen puhujia. Arvioijien oli myös usein vaikeaa ymmärtää, mitä autismikirjon henkilöt sanoivat puhenäytteissä. Tutkimuksen tulokset kasvattavat tietoisuutta prosodisista erityispiirteistä suomenkielisillä autismikirjon varhaisnuorilla.