Selko Suomessa - selkokielen kehitys ja ja sovelluksia

Katsaus käy läpi suomenkielisen selkokielen kehityksen vaiheita Suomessa 1980-luvulta nykypäivään. Katsauksessa kerrotaan käytännön toimista selkokielen kehittämiseksi sekä tutkimuksesta, jota selkokielestä on tehty. Selkokieltä alettiin kehittää Suomessa 1980-luvulla. Äänekkäimmin selkokieltä vaativat kehitysvammahuollon toimijat, vaikkakin selkokielen hyöty monille muillekin ihmisryhmille tunnistettiin. Selkokieltä on kehitetty käytännön työn ja kohderyhmätestauksen avulla. Teoreettisempaa tukea on haettu esimerkiksi erityispedagogiikasta sekä viestinnän- ja muistintutkimuksen aloilta. Selkokielestä kielimuotona on vielä melko vähän tutkimusta, mutta tilanne on muuttumassa selkokielen tunnettuuden ja käytön lisääntyessä. Selkokielen määritelmän mukaan selkokieli on tekstin, sanaston ja rakenteiden tasoilla helpompaa kuin yleiskieli. Selkokieleen liittyy olennaisesti myös visuaalisuus, esimerkiksi kuvituksen ja taiton ohjeistus. Selkokieltä on pitkään sovellettu myös vuorovaikutukseen. Selkokielen tarve voi johtua pysyvistä neurobiologisista syistä (esim. kehitysvamma, autismin kirjo), heikentyneistä kielellisistä taidoista (esim. muistisairaudet ja aivoverenkierron häiriöt) tai todennäköisesti kehittyvistä kielellistä taidoista (esim. uuden kielen opiskelu). Selkokielen tarkoitus on estää kielellistä syrjäytymistä sekä mahdollistaa tasa-arvoisempaa ja itsenäisempää elämää henkilöille, joille yleiskieli on liian vaikeaa. Selkokielellä on julkaistu pitkään esimerkiksi kirjoja ja lehtiä sekä tiedotusmateriaaleja (mm. äänestäminen, Kelan etuudet).