Search engine for discovering works of Art, research articles, and books related to Art and Culture
ShareThis
Javascript must be enabled to continue!

Työterveyshuollon etänä toteutettavan neuvonnan ja ohjauksen käyttöönottoa edistävät ja estävät tekijät

View through CrossRef
Teknologiaa hyödyntämällä on mahdollista tarjota saavutettavia ja asiakaslähtöisiä työterveyshuollon tietojen annon, neuvonnan ja ohjauksen palveluita. Myös tarve etäpalveluille on kasvanut teknologian kehittymisen ja työterveyshuoltojen asiakasyritysten kansainvälistymisen myötä lisääntyneen mobiilin työn vuoksi. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää työterveyshuollon etänä toteutettavan tietojen annon, neuvonnan ja ohjauksen kehittämiseen ja käyttöönottoon liittyviä tekijöitä. Tutkimus toteutettiin kolmessa työterveyshuollossa vuosina 2016–2018. Tutkimus koostui työterveyshuoltojen neuvonnan ja ohjauksen nykykäytäntöjen määrittelystä sekä etänä toteutettavan neuvonnan ja ohjauksen yhteiskehittelystä, kokeiluista ja arvioinnista. Analyysissa hyödynnettiin realistisen arviointitutkimuksen menetelmää. Tulokset kuvaavat työterveyshuoltojen toimintaympäristöjä ja niissä syntyviä etäpalveluiden käyttöönottoa edistäviä ja estäviä tekijöitä. Tutkimus tuottaa tietoa työterveyshuollon etänä toteutettavan neuvonnan ja ohjauksen kehittämisen ja käyttöönoton tueksi.
Title: Työterveyshuollon etänä toteutettavan neuvonnan ja ohjauksen käyttöönottoa edistävät ja estävät tekijät
Description:
Teknologiaa hyödyntämällä on mahdollista tarjota saavutettavia ja asiakaslähtöisiä työterveyshuollon tietojen annon, neuvonnan ja ohjauksen palveluita.
Myös tarve etäpalveluille on kasvanut teknologian kehittymisen ja työterveyshuoltojen asiakasyritysten kansainvälistymisen myötä lisääntyneen mobiilin työn vuoksi.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää työterveyshuollon etänä toteutettavan tietojen annon, neuvonnan ja ohjauksen kehittämiseen ja käyttöönottoon liittyviä tekijöitä.
Tutkimus toteutettiin kolmessa työterveyshuollossa vuosina 2016–2018.
Tutkimus koostui työterveyshuoltojen neuvonnan ja ohjauksen nykykäytäntöjen määrittelystä sekä etänä toteutettavan neuvonnan ja ohjauksen yhteiskehittelystä, kokeiluista ja arvioinnista.
Analyysissa hyödynnettiin realistisen arviointitutkimuksen menetelmää.
Tulokset kuvaavat työterveyshuoltojen toimintaympäristöjä ja niissä syntyviä etäpalveluiden käyttöönottoa edistäviä ja estäviä tekijöitä.
Tutkimus tuottaa tietoa työterveyshuollon etänä toteutettavan neuvonnan ja ohjauksen kehittämisen ja käyttöönoton tueksi.

Related Results

Johtajien työnohjauksen uudet muodot digiaikakaudella
Johtajien työnohjauksen uudet muodot digiaikakaudella
Työnohjaajan ja ohjattavien luottamuksellinen, tasavertainen suhde on perinteisesti toteutunut kasvokkain keskustelemalla. Digitalisaation lisääntyminen on tuonut digivälineitä ja ...
Palkkatyön merkityksellisyys
Palkkatyön merkityksellisyys
Tutkimme palkkatyön merkityksellisyyttä ammatillisessa koulutuksessa, jossa toteutettiin kokonaisvaltainen uudistus vuonna 2018. Kysymme, mitkä tekijät ovat yhteydessä merkityksell...
Lasten osallisuutta mahdollistavat ja estävät tekijät esiopetuksessa
Lasten osallisuutta mahdollistavat ja estävät tekijät esiopetuksessa
Artikkeli tarkastelee lasten osallisuutta mahdollistavia ja estäviä tekijöitä esiopetuksessa. Tutkimusaineisto koottiin yhden päiväkodin esiopetusryhmässä, ja tutkimukseen osallist...
Työterveyshuollon kirjaamiskäytännöt sairauden liittymisestä työhön ja vaikutuksesta työkykyyn
Työterveyshuollon kirjaamiskäytännöt sairauden liittymisestä työhön ja vaikutuksesta työkykyyn
Työterveyshuollossa on pitkään suositeltu, että työntekijöiden sairauksien liittyminen työhön on aina selvitettävä ja tehtävä siitä kirjaus potilastietojärjestelmään seurannan help...
Ohjauksen mahdollisuuksien tajua
Ohjauksen mahdollisuuksien tajua
Jussi Onnismaa, Heikki Pasanen, Timo Spangar (toim.) Ohjaus ammattina ja tieteenalana osa 1, Ohjauksen lähestymistavat ja ohjaustutkimus. ISBN 952-451-016-2osa 2, Ohjauksen toimint...
Ääniä opinto- ja uraohjauksen kansallisella kentällä – ohjauksen kehittämistä koskevien argumenttien analyysi
Ääniä opinto- ja uraohjauksen kansallisella kentällä – ohjauksen kehittämistä koskevien argumenttien analyysi
Opinto- ja uraohjaus on usein nähty keinona tukea nuorten osallisuutta ja sujuvoittaa työelämäsiirtymiä. Tyypillisesti poliittinen kamppailu ohjauksen tavoitteista liikkuu sosiaali...
Nuorten poliittinen ohjaus
Nuorten poliittinen ohjaus
Muistiossa puntaroidaan lasten ja nuorten poliittisen ohjauksen kiperää teemaa. Muistion tekstit puhuttelevat lapsi- ja nuorisopoliittisen ohjauksen teemaa neljästä näkökulmasta. E...
Asumispalvelujen hankinnan kehykset
Asumispalvelujen hankinnan kehykset
Artikkelissa tarkastellaan, millaisia tavoitteita kunnalliset tilaajat asettavat asumispalveluille. Millaisia tilaamisen viitekehyksiä on tunnistettavissa asumispalvelujen tilaajie...

Back to Top