Javascript must be enabled to continue!
Tunteiden vuoristorataa korona-ajan hautajaisissa
View through CrossRef
Korona-pandemia on vaikeuttanut hautajaisia ympäri maailmaa. Ymmärrän tunteet laajasti osana hautajaisiin osallistuneiden kehollista kokemusta. Tutkimukset korostavat hautajaisten merkitystä tunteiden mahdollistajana menetyksen jälkeen (Castle & Phillips, 2003) ja osallistumisen tärkeyttä osana vainajan muistamista (Davies, 2011). Pandemia-aika ja siihen liittyvät poikkeustoimet herättävät tunteita hautajaisiin osallistujissa, siksi etsin vastausta kysymykseen: Mitä tunteita osallistujat kokivat korona-ajan hautajaisissa?
Artikkeli pohjautuu 43 kirjoittajan kirjeisiin, jotka käsittelevät osallistumista korona-ajan hautajaisiin ja sen herättämiä tunteita. Temaattisen analyysin avulla määritin seuraavat pääteemat: ärsytyksen tunteet hautajaisia järjestettäessä, ristiriitaiset tunteet osallistumisesta, tunteiden kehollisuus ja elämän merkityksellisyyteen liittyvät tunteet.
Tulokset osoittavat, että osallistuminen korona-ajan hautajaisiin sai aikaan monenlaisia keskenään ristiriitaisia tunteita. Pandemia-aika haastaa seurakuntien työtekijöiden taidot kohdata lähiomaisten tunteiden vuoristorataa. Korona-aikana tapahtuneen menetyksen yhteydessä on välttämätöntä käsitellä tunteita ja pohti elämän merkityksellisyyttä ja auttavalla kohtaamisella tukea menetyksen kokeneiden tunneprosessille.
Title: Tunteiden vuoristorataa korona-ajan hautajaisissa
Description:
Korona-pandemia on vaikeuttanut hautajaisia ympäri maailmaa.
Ymmärrän tunteet laajasti osana hautajaisiin osallistuneiden kehollista kokemusta.
Tutkimukset korostavat hautajaisten merkitystä tunteiden mahdollistajana menetyksen jälkeen (Castle & Phillips, 2003) ja osallistumisen tärkeyttä osana vainajan muistamista (Davies, 2011).
Pandemia-aika ja siihen liittyvät poikkeustoimet herättävät tunteita hautajaisiin osallistujissa, siksi etsin vastausta kysymykseen: Mitä tunteita osallistujat kokivat korona-ajan hautajaisissa?
Artikkeli pohjautuu 43 kirjoittajan kirjeisiin, jotka käsittelevät osallistumista korona-ajan hautajaisiin ja sen herättämiä tunteita.
Temaattisen analyysin avulla määritin seuraavat pääteemat: ärsytyksen tunteet hautajaisia järjestettäessä, ristiriitaiset tunteet osallistumisesta, tunteiden kehollisuus ja elämän merkityksellisyyteen liittyvät tunteet.
Tulokset osoittavat, että osallistuminen korona-ajan hautajaisiin sai aikaan monenlaisia keskenään ristiriitaisia tunteita.
Pandemia-aika haastaa seurakuntien työtekijöiden taidot kohdata lähiomaisten tunteiden vuoristorataa.
Korona-aikana tapahtuneen menetyksen yhteydessä on välttämätöntä käsitellä tunteita ja pohti elämän merkityksellisyyttä ja auttavalla kohtaamisella tukea menetyksen kokeneiden tunneprosessille.
Related Results
Tahrikçi Ajan
Tahrikçi Ajan
Bu çalışma, ceza hukuku alanında çok tartışmalı bir yeri olan “tahrikçi ajan” konusunu ele almaktadır. Temel amacımız, tahrikçi ajan kurumunun ceza hukukundaki yerini tespit etmekt...
Ohjaamon jälkeen ‒ tutkimus Ohjaamon asiakkaina olleiden nuorten siirtymistä ja toimeentulotuen saannista
Ohjaamon jälkeen ‒ tutkimus Ohjaamon asiakkaina olleiden nuorten siirtymistä ja toimeentulotuen saannista
Tutkimuksessamme tarkastelimme rekisteriaineiston avulla Ohjaamoasioinnin yhteyttä nuorten työssäoloon, opiskeluun, palkkatuettuun työhön osallistumiseen sekä toimeentulotuen asia...
Mitä tunnemme, kun tunnemme?
Mitä tunnemme, kun tunnemme?
Maailman johtaviin tunteiden historian tutkijoihin kuuluva Rob Boddice hylkää kirjassaan oletuksen yleisinhimillisistä tunteista tai siitä, että voisimme eläytyä jonkin toisen ajan...
Eläinten rooli mesopotamialaisessa Gilgamesh-eepoksessa
Eläinten rooli mesopotamialaisessa Gilgamesh-eepoksessa
Gilgamesh-eepos oli yksi muinaisen Mesopotamian tärkeimmistä kirjallisista teoksista. Teos kuitenkin jatkaa lukijoittensa hämmästyttämistä yhä tänäkin päivänä, ja sitä voidaankin h...
Sodankylän saamelaisten entistä elämää
Sodankylän saamelaisten entistä elämää
SaatteeksiSodankylän Vuotson seuduille viime vuosisadan loppupuolella useana aaltona siirtyneiden poronhoitajasaamelaisten kieli on – kuten Suomen puolen tunturisaamen murteet ylee...
Hernekääriäisen (Grapholitha nigricana Steph.) peltoherneelle aiheuttamista vahingoista
Hernekääriäisen (Grapholitha nigricana Steph.) peltoherneelle aiheuttamista vahingoista
Hernekääriäinen (Grapholitha nigricana Steph.) on erittäin yleinen tuhohyönteinen maamme herneviljelyksillä, ja sen toukan aiheuttamat tuhot ovat useina vuosina olleet varsin huoma...
Aikuisoppijoiden tunteet suomen kielen reaaliaikaisessa etäopetuksessa
Aikuisoppijoiden tunteet suomen kielen reaaliaikaisessa etäopetuksessa
Tässä artikkelissa tutkin aikuisoppijoiden tunteita suomen kielen reaaliaikaisessa eli synkronoidussa etäopetuksessa. Tarkastelen, millaisia tunteita ja kuinka usein oppijat kokiva...
Pokerin psykologiaa
Pokerin psykologiaa
Pokeri on suosittu uhkapeli, joka poikkeaa muista uhkapeleistä erityisesti taitoaspektinsa johdosta: toisin kuin suurimmassa osassa muista uhkapeleistä, pokerissa tarpeeksi taitava...

