Javascript must be enabled to continue!
Toivo on ihmisoikeus
View through CrossRef
Artikkelini analysoi ja koostaa Helsingin seurakuntayhtymän Ristin suojassa -diakoniaprojektin työntekijänä vuosina 2017–2020 tekemiäni havaintoja suomalaisen yhteiskunnan järjestelmistä ja toimintatavoista ulkomaalaisia koskevassa päätöksenteossa. Erityisdiakonian yksikköön sijoitettu diakoniaprojekti keskittyi auttamaan Suomessa oleskelevia paperittomia siirtolaisia erityisesti pääkaupunkiseudulla. Avaan paperittomuuteen liittyviä teemoja neljän asiakastyöhön pohjaavan tyyppiesimerkin kautta ja käytän teoreettisena viitekehyksenä valtaistamisen etiikkaa. Tarkastelen paperittomien siirtolaisten auttamista palveluiden piiriin pääsemisen ja vallankäytön kannalta, sekä poliittisena ja oikeuksiin liittyvänä kysymyksenä. Pohdin heidän auttamistaan myös kirkon perustehtävän diakonian näkökulmasta. Päätän artikkelini pohdintaan paperittomien asiakkaiden sijoittumisesta monenlaisen vallankäytön leikkauspisteeseen ja asiakasryhmän erityisen haavoittuvuuden vuoksi auttamistyöltä edellytettävän eettisen luonteen korostumiseen.
Title: Toivo on ihmisoikeus
Description:
Artikkelini analysoi ja koostaa Helsingin seurakuntayhtymän Ristin suojassa -diakoniaprojektin työntekijänä vuosina 2017–2020 tekemiäni havaintoja suomalaisen yhteiskunnan järjestelmistä ja toimintatavoista ulkomaalaisia koskevassa päätöksenteossa.
Erityisdiakonian yksikköön sijoitettu diakoniaprojekti keskittyi auttamaan Suomessa oleskelevia paperittomia siirtolaisia erityisesti pääkaupunkiseudulla.
Avaan paperittomuuteen liittyviä teemoja neljän asiakastyöhön pohjaavan tyyppiesimerkin kautta ja käytän teoreettisena viitekehyksenä valtaistamisen etiikkaa.
Tarkastelen paperittomien siirtolaisten auttamista palveluiden piiriin pääsemisen ja vallankäytön kannalta, sekä poliittisena ja oikeuksiin liittyvänä kysymyksenä.
Pohdin heidän auttamistaan myös kirkon perustehtävän diakonian näkökulmasta.
Päätän artikkelini pohdintaan paperittomien asiakkaiden sijoittumisesta monenlaisen vallankäytön leikkauspisteeseen ja asiakasryhmän erityisen haavoittuvuuden vuoksi auttamistyöltä edellytettävän eettisen luonteen korostumiseen.
Related Results
Toivo Ya Toivo, Andimba (b. 1924)
Toivo Ya Toivo, Andimba (b. 1924)
Hermann Andimba Toivo Ya Toivo was born on August 22, 1924 at Omangundu in Oshana Region of Namibia, near the Angolan border. After obtaining primary and secondary education in nor...
SWAPO (South West African People's Organization)
SWAPO (South West African People's Organization)
The South West African People's Organization (SWAPO) was formed in the 1950s in contemporary Namibia among a group of about 200 Ovambo workers who had maneuvered their way through ...
Sanastaja. Toim. Toivo Kaukoranta
Sanastaja. Toim. Toivo Kaukoranta
Kirja-arvioKaukoranta, Toivo (toim.): Sanastaja...
Laiva Toivo – erinomaista merihistoriaa
Laiva Toivo – erinomaista merihistoriaa
Arvosteltu teos: Yrjö Kaukiainen: Laiva Toivo, Oulu. SKS 1998, Helsinki. 325 s....
Toivo Haapanen Suomalaiset runomittateoriat 1800-luvulla
Toivo Haapanen Suomalaiset runomittateoriat 1800-luvulla
Kirja-arvioHaapanen, Toivo: Suomalaiset runomittateoriat 1800-luvulla...
Toivo Antikainen – sankarillinen neuvostosuomalainen?
Toivo Antikainen – sankarillinen neuvostosuomalainen?
Artikkelissa tutkitaan diskurssianalyysin keinoin Toivo Anti-kaisen sankarimyytin syntyä suomalaisten emigranttien toimit-taman Punainen Karjala -lehden kirjoittelun kautta. Artikk...
Kuinka käsitellä maailman ongelmia? Traagisuus ja toivo ympäristökasvatuksessa
Kuinka käsitellä maailman ongelmia? Traagisuus ja toivo ympäristökasvatuksessa
Artikkeli tarkastelee ympäristökasvatuksen haasteita nykytilanteessa, jossa ympäristökysymysten suhteen esiintyy erilaisia psykologisia torjuntareaktioita. Ympäristökasvatus ymmärr...
Plant Sterols in Cereals and Cereal Products
Plant Sterols in Cereals and Cereal Products
ABSTRACTThe total plant sterol contents (free sterols and covalently bound structures) of the main cereals cultivated in Finland were determined. Furthermore, sterol contents were ...

