Search engine for discovering works of Art, research articles, and books related to Art and Culture
ShareThis
Javascript must be enabled to continue!

Toivo on ihmisoikeus

View through CrossRef
Artikkelini analysoi ja koostaa Helsingin seurakuntayhtymän Ristin suojassa -diakoniaprojektin työntekijänä vuosina 2017–2020 tekemiäni havaintoja suomalaisen yhteiskunnan järjestelmistä ja toimintatavoista ulkomaalaisia koskevassa päätöksenteossa. Erityisdiakonian yksikköön sijoitettu diakoniaprojekti keskittyi auttamaan Suomessa oleskelevia paperittomia siirtolaisia erityisesti pääkaupunkiseudulla. Avaan paperittomuuteen liittyviä teemoja neljän asiakastyöhön pohjaavan tyyppiesimerkin kautta ja käytän teoreettisena viitekehyksenä valtaistamisen etiikkaa. Tarkastelen paperittomien siirtolaisten auttamista palveluiden piiriin pääsemisen ja vallankäytön kannalta, sekä poliittisena ja oikeuksiin liittyvänä kysymyksenä. Pohdin heidän auttamistaan myös kirkon perustehtävän diakonian näkökulmasta. Päätän artikkelini pohdintaan paperittomien asiakkaiden sijoittumisesta monenlaisen vallankäytön leikkauspisteeseen ja asiakasryhmän erityisen haavoittuvuuden vuoksi auttamistyöltä edellytettävän eettisen luonteen korostumiseen.
Title: Toivo on ihmisoikeus
Description:
Artikkelini analysoi ja koostaa Helsingin seurakuntayhtymän Ristin suojassa -diakoniaprojektin työntekijänä vuosina 2017–2020 tekemiäni havaintoja suomalaisen yhteiskunnan järjestelmistä ja toimintatavoista ulkomaalaisia koskevassa päätöksenteossa.
Erityisdiakonian yksikköön sijoitettu diakoniaprojekti keskittyi auttamaan Suomessa oleskelevia paperittomia siirtolaisia erityisesti pääkaupunkiseudulla.
Avaan paperittomuuteen liittyviä teemoja neljän asiakastyöhön pohjaavan tyyppiesimerkin kautta ja käytän teoreettisena viitekehyksenä valtaistamisen etiikkaa.
Tarkastelen paperittomien siirtolaisten auttamista palveluiden piiriin pääsemisen ja vallankäytön kannalta, sekä poliittisena ja oikeuksiin liittyvänä kysymyksenä.
Pohdin heidän auttamistaan myös kirkon perustehtävän diakonian näkökulmasta.
Päätän artikkelini pohdintaan paperittomien asiakkaiden sijoittumisesta monenlaisen vallankäytön leikkauspisteeseen ja asiakasryhmän erityisen haavoittuvuuden vuoksi auttamistyöltä edellytettävän eettisen luonteen korostumiseen.

Related Results

Toivo Ya Toivo, Andimba (b. 1924)
Toivo Ya Toivo, Andimba (b. 1924)
Hermann Andimba Toivo Ya Toivo was born on August 22, 1924 at Omangundu in Oshana Region of Namibia, near the Angolan border. After obtaining primary and secondary education in nor...
SWAPO (South West African People's Organization)
SWAPO (South West African People's Organization)
The South West African People's Organization (SWAPO) was formed in the 1950s in contemporary Namibia among a group of about 200 Ovambo workers who had maneuvered their way through ...
Plant Sterols in Cereals and Cereal Products
Plant Sterols in Cereals and Cereal Products
ABSTRACTThe total plant sterol contents (free sterols and covalently bound structures) of the main cereals cultivated in Finland were determined. Furthermore, sterol contents were ...
Personality and Utilization of Prostate Cancer Testing
Personality and Utilization of Prostate Cancer Testing
The present study represents the first instance in which participants’ personalities have been systematically measured in relation with prostate cancer (PCa) screening behavior. Cr...
PERSONAL VALUES AND SELF-REPORTED CHILD-REARING ACTIVITIES OF ESTONIAN AND RUSSIAN PARENTS IN ESTONIA; pp. 63–76
PERSONAL VALUES AND SELF-REPORTED CHILD-REARING ACTIVITIES OF ESTONIAN AND RUSSIAN PARENTS IN ESTONIA; pp. 63–76
This study explores the differences and similarities in self-reported child-rearing activities and personal values between Estonian and Russian parents in Estonia using archival da...
Millenarianism and the Narration of the Nation Narratives about the Korpela Movement
Millenarianism and the Narration of the Nation Narratives about the Korpela Movement
The Korpela movement was a millenarian movement whiche merged in Northern Sweden in the nineteen-thirties. The article explores the use of historical subject matter about the movem...
Additives in wood pellet produciton - A pilot-scale study of binding agent usage
Additives in wood pellet produciton - A pilot-scale study of binding agent usage
Finland currently has tremendous enthusiasm to increase decentralised pellet production alongside of large-scale factories. The aim of research is to promote the development of eco...

Back to Top