Diakoniatyö sosiaalityön kumppanina sote-uudistuksessa

Tarkastelen tässä artikkelissa kirkon diakoniatyön ja kunnallisen sosiaalityön murrosta Suomessa valmisteilla olevassa palvelurakenneuudistuksessa, jossa vastuu sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä maakunnille. Havainnot diakoniatyön ja sosiaalityön suhteesta perustuvat sekä kirjallisuuskatsaukseen että haastatteluaineistoon. Haastatteluaineisto kerättiin syksyllä 2016 haastattelemalla neljää Tampereen kaupungin sote-valmistelun ja sosiaalityön johdon virkahenkilöä yksilö- ja parihaastatteluna ja Tampereen evankelisluterilaisen seurakuntayhtymän johtavia virkahenkilöitä yksilöhaastatteluissa ja viittä johtavaa diakoniatyöntekijää fokusryhmähaastattelussa. Haastatteluaineisto on analysoitu laadullisen sisällönanalyysin keinoin hyödyntäen mm. kategoria-analyysia. Diakoniatyö jää usein näkymättömäksi, sopimuksiin perustumattomaksi ja dokumentoimattomaksi työksi. Kuitenkin kirkon toteuttama hoiva- ja hoitotyö on merkittävä resurssi hyvinvointiyhteiskunnalle. Uusissa alueellisesti organisoiduissa sosiaali- ja terveyspalvelujen hybridiorganisaatioissa kirkon rooli palvelujen tuottajana voi kasvaa merkittävästi.