Maatalouden asema EU:n ja Yhdysvaltain välisessä vapaakauppa-sopimuksessa

Euroopan unioni (EU) ja Yhdysvallat ovat aloittaneet vastikään neuvottelut, joiden tavoitteena on vapaakauppasopimuksen solmiminen. Neuvoteltava sopimus loisi syntyessään maailman suurimman vapaakauppa-alueen. EU:n ja Yhdysvaltain taloudet muodostavat yhdessä noin puolet koko maailman bruttokansantuotteesta ja kattavat noin kolmanneksen globaaleista kauppavirroista. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan EU:n ja Yhdysvaltain maatalouskauppasuhteita ja niihin liittyviä ongelmakysymyksiä vapaakauppaneuvotteluissa. EU:n ja Yhdysvaltain maatalous- ja elintarvikepolitiikat eroavat toisistaan merkittävästi. Osapuolet suhtautuvat jyrkästi eri tavoin esimerkiksi naudanlihan hormonien käyttöön, sika- ja nautakarjan kasvun edistämiseen, lihan patogeenien vähentämistoimenpiteisiin, elintarviketurvallisuusmääräyksiin, geenimuunneltujen kasvien viljelyyn, eläinten kloonaamiseen sekä EU:n alkuperämaan merkintäjärjestelmään. EU ja Yhdysvallat ovat kuitenkin historiallisesti tarjonneet toisilleen suuret ja merkittävät maataloustuotteiden vientimarkkinat. Viimeisen 20 vuoden aikana EU:n maataloustuotteiden Yhdysvaltain viennin vuotuinen kokonaisarvo on kasvanut 4,2 miljardista eurosta (1992) peräti 15,0 miljardiin euroon (2012). Merkittävimpiin vientituoteryhmiin kuuluvat viinit ja oluet, kasviöljyt, erilaiset välipalat ja pikkusuolaiset, jalostetut hedelmät ja vihannekset sekä rehut. Yhdysvaltain maataloustuotteiden EU:n viennin vastaava kokonaisarvo on kasvanut 6,7 miljardista eurosta vuonna 1992 lähes 8,5 miljardiin euroon vuonna 2012. Merkittävimpiin vientituoteryhmiin kuuluvat pähkinät, soija, jalostetut hedelmät ja vihannekset sekä rehut. Maatalouden tuontitulleista luopuminen ja markkinoille pääsyn helpottaminen mahdollistaisivat kauppavirtojen kasvun. Myös standardien ja sääntelyn yhdenmukaistaminen toisivat elintarvikeyrityksille Atlantin molemmin puolin monia etuja. EU:n maatalousala on kauppaneuvotteluiden suhteen kuitenkin puolustuskannalla, koska maatalous nähdään mahdollisena vapaakauppaneuvotteluiden häviäjänä. Yhdysvaltain maataloutta pidetään yleisesti hyvin kilpailukykyisenä, ja se on myös monessa suhteessa EU:n maataloutta tehokkaampi. EU:lle on siten tärkeä päästä sopimukseen herkistä maataloustuotteista, jotka voidaan jättää vapaakauppasopimuksen ulkopuolelle. Kysymykset, jotka liittyvät terveys- ja kasvinsuojelutoimiin ja niiden kauppavaikutuksiin, ovat luultavasti vapaakauppasopimuksen maataloutta koskevien neuvotteluiden vaikein osa. Sekä EU että Yhdysvallat ovat sitoutuneet Maailman kauppajärjestön WTO:n SPS-sopimukseen, jonka mukaan ihmisten, eläinten tai kasvien elämän tai terveyden suojelemistoimenpiteiden tulee olla puhtaasti tieteeseen perustuvia. EU:n politiikkaa ohjaa kuitenkin myös ns. ennalta varautumisen periaate. Yhdysvalloissa tämä periaate nähdään SPS-sopimuksen kanssa ristiriitaisena, ja sitä pidetään tekosyynä rakentaa sellaisia kaupan esteitä, jotka eivät pohjaudu tieteelliseen näyttöön. Tämä voi olla suurin kompastuskivi vapaakauppaneuvotteluissa.