Hernekääriäisen (Grapholitha nigricana Steph.) peltoherneelle aiheuttamista vahingoista

Hernekääriäinen (Grapholitha nigricana Steph.) on erittäin yleinen tuhohyönteinen maamme herneviljelyksillä, ja sen toukan aiheuttamat tuhot ovat useina vuosina olleet varsin huomattavat, etenkin maamme varsinaisella herneen viljelysalueella. Maatalouskoelaitoksen kasvinjalostusosastolla Jokioisissa olivat hernekääriäisen aiheuttamat vahingot vv. 1944, 1945 ja 1947 verraten vähäiset. Toukkien syönnistä johtunut suoranainen sadon vähennys vaihteli 2.3—2.8 %:iin ja vioittuneiden herneiden määrä sadossa oli 5.1—11.2 %:a eli 100—170 kg/ha. Vuonna 1946 hernekääriäisen tuhot sitävastoin olivat poikkeuksellisen suuret. Suoranainen satotappio oli keskim. 9.8 % eli 130 kg/ha, vioittuneiden herneiden määrän ollessa 32.8 %. Vioituksen suuruuden ja kukinnan alkamisajan välillä todettiin yksityisinä vuosina melko selvä riippuvaisuussuhde. Aikaisin kukintansa aloittaneet lajikkeet olivat vioittuneet enemmän kuin myöhäiset. Kasvukauden »aikaisuudella» ei näyttänyt olevan vaikutusta riippuvaisuussuhteeseen. Myös kukinta-ajan pituuden havaittiin vaikuttavan vioituksen suuruuteen. Tuhot olivat suurimmat lajikkeilla, joiden kukinta kesti kauan. Selvin oli vuorosuhde niinä vuosina, jolloin kukinta-aika yleensä oli suhteellisen pitkä. Kukinta-ajan pituudella ei kuitenkaan näyttänyt olevan ratkaisevaa merkitystä tuhojen suuruuteen. Niinpä vuonna 1946, jolloin kukinta tapahtui verraten nopeasti, vahingot olivat poikkeuksellisen suuret. Sitävastoin näytti hernekääriäisen muninta-aikana vallinneilla sääsuhteilla olevan tärkeä merkitys toukkien esiintymisrunsauteen. Mainittuna vuonna oli herneen kukinta-aika varsin lämmin ja poutainen. Vaihtelut vioituksen suuruudessa eri lajikkeilla näyttävät johtuvan pääasiassa lajikkeiden aikaisuuden ja kukinta-ajan pituuden eroista. Koska lajikkeiden varsinaisessa kestävyydessä hernekääriäisen tuhoja vastaan ei näyttänyt olevan mainittavia eroja, lienee kasvinjalostustyöllä varsin vähän mahdollisuuksia vähentää hernekääriäisen aiheuttamia vahinkoja. Päähuomio olisi näinollen kiinnitettävä kemiallisten torjuntakeinojen kehittämiseen tehokkaiksi ja taloudellisesti kannattaviksi. Myös olisi syytä selvitellä mahdollisuuksia vähentää kääriäistuhoja muilla torjuntamenetelmillä.