Vastuutetut omaishoitajat markkinoilla

Yksityisen ja julkisen vastuun raja vanhushoivassa on häilyvä. Julkisen vallan vastuut on määritelty laeilla, mutta niitä siirretään erilaisin sopimuksin yrityksille, järjestöille ja perheille eli yksityisille toimijoille. Tällainen sopimuksiin perustuva julkisen ja yksityisen hoivan sekamuoto on omaishoidon tuki. Tarkastelen omaishoidon tukea saavien hoivaajien ja hoivan tarvitsijoiden markkinapalveluiden käyttöä omaishoidon viranomaisten kertomana. Tavoitteena on pohtia sitä, millaisina omaishoitajat kuvataan hoivapalveluiden kuluttajina. Kunta on yhä enemmän yksityisiin palveluihin ohjaaja ja yhä vähemmän palveluiden tarjoaja ja tuottaja. Näin ollen omaishoitaja tai hoivan tarvitsija on markkinapalvelujen hankkija, julkisella tuella tai ilman. Omaishoitajilla ja hoivan tarvitsijoilla ei ole käytännössä mahdollisuutta jättäytyä palveluiden ulkopuolelle, ja vaihtoehdot joista valita, ovat hyvin rajatut. Lopputuloksena on vastuullistetut hyvinvointivaltiokansalaiset, joilla on hyvin vähän mahdollisuuksia valita ja vaikuttaa palveluiden tarjoajiin, määrään ja laatuun. Kun palveluiden sijaan tarjotaan verovähennyksiä ja palveluseteleitä, jotka kattavat yleensä vain pienen osan palveluiden aiheuttamista kustannuksista, on vaarana, että taloudellinen eriarvoisuus lisääntyy. Responsibilized informal carers in the markets of care The boundary between public and private responsibility in elder care is volatile. The responsibilities of public actors are crafted in laws but with various agreements, these responsibilities are transferred to private actors, such as enterprises, non-governmental organizations and families. Informal care allowance is this kind of a hybrid type of care, a mix of public and private in care. In this study, I analyze the use of market-based services of those carers and those in need of care, who are receiving informal care allowance. The point of view is of those who administer informal care allowance. The aim is to evaluate what kind of consumers these administrators portray informal carers to be. Municipalities focus increasingly nowadays on steering individuals into services instead of providing them. As a result, informal carers are more than before, those who purchase services, with or without public support. In practice, informal carers and those in need of care have to use services while the choices in relation to services are scant. This makes carers and those in need of care responsibilized welfare state citizens who have very few possibilities to choose and influence the amount and quality of services. When individuals are offered, instead of services, vouchers and tax rebates, that only cover a small part of costs, there is a risk that economic inequalities increase.