Koti sydämessä

Artikkelissani tarkastelen pääasiassa runoistaan ja musiikistaan tunnetun saamelaistaiteilijan Nils-Aslak Valkeapään (1943–2001) myöhempää 1980- ja 1990-luvun kuvataidetta.  Tutkimukseni on monitieteinen, ja rakennan analyysikehikkoni taidehistorian tutkimusperinteen sekä saamen- ja alkuperäiskansatutkimuksen pohjalta. Esitän, että erityisesti intertekstuaalisuus tarjoaa oivan taustan pohtia materiaalisuutta ja immateriaalisuutta sekä niiden merkitystä Valkeapään taiteessa. Tarkastelen hänen teoksiaan länsimaisen ja perinteisen saamelaistiedon, vanhan perinteen ja uuden saamelaispoliittisen ajattelun valossa sekä osana modernistuvaa saamelaiskulttuuria. Valkeapää oppi länsimaisen piirustus- ja maalaustavan valmistuttuaan kansakoulun opettajaksi Kemijärven seminaarista. Hän ei halunnut hyödyntää pelkästään saamaansa taideopetusta, vaan hän alkoi kehittää saamelaiskulttuuriin pohjautuvaa kuvakieltä. Valkeapää tunsi henkistä yhteyttä ensimmäisiin saamelaistaiteilijoihin ja erityisesti Johan Turinin (1854–1943) tuotantoon. Valkeapää oli vahvasti kiinni monikulttuurisessa porosaamelaisuudessa. Hänen laajan taiteellisen toimintansa tarkoituksena oli tukea ja vahvistaa saamelaisten kulttuuria sekä tuoda esille vähemmistökielen ja -kulttuurin oikeutta olla olemassa, kehittyä ja muuntua. 1970-luvun myötä kansainvälinen alkuperäiskansa-ajattelu laajensi hänen maailmankuvaansa, mikä näkyi myös hänen taiteessaan. Valokuvaus ja installaatiot tulivat tärkeäksi osaksi Valkeapään ilmaisua 1980- ja 1990-luvulla. Hänen monipuolinen taiteensa on esikuva monelle nuorelle saamelaistaiteilijalle ja jälleen ajankohtaista. Nils-Aslak Valkeapää / Áillohaš -retrospektiivinen näyttely on esillä Henie Onstad Kunstsenterissa Oslossa (23.10.2020–2.5.2021). Asiasanat: alkuperäiskansatutkimus, arktinen luonto, saamen tutkimus, saamelaiskulttuuri